Kirjoittaja haluaa tähdentää, että alla oleva kirjoitus on tehty lokakuussa eikä se niin ollen ole suora reaktio 27.11. julki tulleeseen 28 kirkolliskokousedustajan kirjeeseen, jossa he vaativat kirkossa lisää elintilaa naispappeuden vastustajille. Kirjeen voi lukea kokonaisuudessaan
täältä
.
***
Vahingolliset käytänteet säilyvät kirkossamme vain siksi, että enemmistö suostuu niiden olemassaoloon. Tämä koskee monia asioita kirkossamme, erityisesti käsitystämme pappisvirasta, naisten pappeudesta ja ylipäätään naisten asemasta kirkossa. Naisten pappeus on kirkossamme ongelma niin kauan kuin papiston enemmistö suostuu siihen, että kaikki eivät tee yhteistyötä naisten kanssa. Niin kauan, kun miespappien enemmistö ei aidosti reagoi tähän, ongelman ytimenä näyttävät olevan naiset, jotka on vihitty papeiksi kirkon virkakäsityksen mukaisesti.
Papisto jakautuu tällä hetkellä ikään kuin kolmeen kastiin: naispuolisiin pappeihin, miespappeihin, jotka tekevät yhteistyötä naisten kanssa ja niihin, jotka eivät suostu tähän yhteistyöhön. Todellisuudessa meillä kuitenkin pitäisi olla vain kaksi puolta: he, jotka toimivat kirkkomme virkakäsityksen mukaisesti ja he, jotka kieltäytyvät toimimasta sen mukaisesti.
Kirkkomme asennoitumisessa erilaisiin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin minua häiritsee erityisesti se, että kirkon sisäisessä elämässä ja keskustelussa ongelmana pidetään ihmisiä, joista keskustellaan. Kuitenkin itse ongelman ytimenä olemme me kaikki.
Tämä tarkoittaa, että meidän miespappien on opittava näkemään, että kirkkomme syrjivät käytänteet ovat ongelmallisia ja loukkaavia nimenomaan meille itsellemme. Nämä asiat vaikuttavat myös meihin itseemme. Hyväksymällä hiljaisesti syrjiviä käytänteitä, me itse ylläpidämme niitä seurakunnissamme.
Siksi olen päättänyt nyt henkilökohtaisesti seuraavan linjauksen. Vastedes en tee alttariyhteistyötä sellaisten pappien kanssa, jotka eivät suostu vastaavaan yhteistyöhön naispappien kanssa. Ajattelen, että kieltäessään pappisviran naisilta he samalla kieltävät sen minulta. En halua enää kuulua siihen hiljaiseen enemmistöön, joka vaieten hyväksyy käytöksellään sen, että pidämme yllä toista sukupuolta syrjivää toimintakulttuuria Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ja vaikka näemme siinä ongelman, emme miellä itseämme ongelmana. Ongelmana ovat aina muut.
Tiedän, että teen tässä yhtä provokatiivisesti kuin naispappeutta vastustavat kollegani. Odotankin mielenkiinnolla, miten kapitulit linjaavat minun kaltaisiani pappeja esimerkiksi hakiessani virkaa seurakunnasta. Kenen on väistyttävä? Kirkon järjestyksestä kiinni pitävän papin vain sen, joka ei suostu seuraamaan kirkon järjestystä kieltäytyessään yhteistyöstä naispuolisten pappien kanssa?
Miksi tällainen kannanotto juuri nyt? Yksinkertaisesti siksi, että kirkollamme ei ole tulevaisuutta, jos se ei ole jäsentensä silmissä eettisesti uskottava yhteisö. Ajatus yhdenvertaisuudesta on taas erityisesti kristinuskon vaikutuksesta kasvanut keskeiseksi osaksi jäsenistömme arvoperustaa. Siksi meidän tulee jäsenyyden vahvistamisen näkökulmasta huolehtia yhä tarkemmin yhdenvertaisuuden toteutumisesta seurakunnissamme. Myös ja erityisesti sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden osalta. Nämähän ovat perinteisesti olleet kirkkomme suuret kilvoituksen aiheet.
Eero Jokela
Espoo
Kuva: Espoon seurakuntayhtymä / Jani Laukkanen
Lue myös:
Naispapittoman messun peruminen kuohuttaa Oulussa – Tuomiorovasti: ”1990-luvulle ei ole paluuta”
Piispoilta suositus jumalanpalvelusyhteisöistä – Häkkinen: Tarkoituksena ei ole lisätä kontrollia
Piispa: Kirkon jumalanpalveluselämä on pirstoutunut
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.