Jokainen askel kulkee kohti kuolemaa. Viimeinen vie perille.
Kaksi ja puoli vuotta on kulunut siitä, kun vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen esimies Oulun piispa Samuel Salmi käynnisti saattohoitohankkeen näillä sanoilla: ”Jokaisella on oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Kenenkään meistä ei pitäisi joutua kuolemaan kivuliaasti ja kärsien tai jäädä yksin tilanteessa, jossa raja näkyy, mutta matkaa vielä on.”
”Tänä päivänä me olemme niin kaukana”, kirjoitti Lassi Nummi runokokoelmassaan Requiem. ”Mutta meissä asuu usko ja ellei usko, niin toivo ja ellei toivo niin toivon häivä, aavistus että jossakin asuu rakkaus, että se jonakin päivänä tavoittaa meidät.”
Kun puhumme kuolemasta, olemme suuren salaisuuden äärellä viimeisen rajan kahdella puolella tässä todellisuudessa ja siinä toisessa, josta emme tiedä mitään; tiedon ja uskon, pelon ja toivon, surun ja ilon kentässä.
Perillä ollaan, kun elämää ylläpitävät voimat ehtyvät ja ruumiin ja sielun ykseyttä valvovan hermostokeskuksen toiminta sammuu. Jobin kirjassa sanotaan sama asia kauniimmin: ”Elämä päättyy, kun kutojan sukkulasta loppuu lanka.”
***
Kun puhumme saattohoidosta, puhumme siitä viimeisestä askeleesta, joka vie perille.
Kivun hoito on jatkuvasti uusiutuvaa tietoa ja vaativaa taitoa, kärsimyksen kohtaaminen ymmärrystä. Ymmärrykseen tarvitaan älyn rinnalle myötätuntoa, tiedon rinnalle tunnetta ja järjen kumppaniksi moraali. Potilaan kärsimys on hänen todellisuuttaan ja totta.
Saattaja ei voi mitata kärsimyksen määrää eikä astua toisen elämään, mutta eläytymällä voi löytää ihmisen oireiden takaa ja sisäistää hänen kärsimyksensä. Tätä sanotaan myötäelämiseksi. Ilman myötäelämistä ei ole hyvää saattamista.
Kärsimyksen kohtaaminen on lääkärin työn ydinaluetta, mutta sen syvällinen pohdinta on jäänyt kesken. ”Kärsimys on suuri salaisuus”, sanoi arkkipiispa Jukka
Paarma kymmenkunta vuotta sitten Helsingin lääkäripäivillä.
”Se voi olla fyysistä kipua ja tuskaa, henkistä tai sielullista ahdinkoa, piinaa tai hätää. Se voi olla lääketieteellisesti tai psykologisesti selitettävissä, tai se on määrittelemätöntä ahdistusta, joka valtaa koko ihmisen.”
***
Kirjassaan The Nature of Suffering yhdysvaltalainen professori Erik J. Cassell pohtii syvällisesti kärsimyksen olemusta ja sen merkitystä parantajan työssä; parantamisessa ja paranemissa. Sairaan ihmisen kärsimyksessä on kolme tekijää. Kärsivä persoona on subjekti – kärsijä. Sielu ja ruumis ovat yhtä. Kärsimys uhkaa ihmisen olemassaoloa, integriteettiä ja eheyttä. Vaikka kärsimys voi koskettaa mitä tahansa persoonan aluetta, aina se ottaa ihmisen kokonaan. Näin siis maailmankuulun lääkintäetiikan tutkimuksen Hastings-keskuksen johtaja.
Sairauden aiheuttamat kärsimykset eivät ole erillisiä asioita vaan ihminen itse. Niillä on aina ihmisenä olemista ja oman elämän hallintaa uhkaavia eksistentiaalisia sävyjä. Aina kun väheksymme toisen kärsimyksiä, menetämme jotain omasta ihmisyydestämme.
***
Hyvä kuolema -yhteisvastuuhankkeen matkassa saattohoidon lempeää viestiä on nyt viety eri puolille Suomea. Uskomattoman paljon ja korvaamattoman arvokasta työtä on tehty inhimillisen saattohoidon edistämiseksi. Tässä kansanliikkeessä on ollut mukana noin 40 000 vapaaehtoista.
Saattohoidon ammattiväkeä on koulutettu, kouluttajia kurssitettu ja palliatiivinen hoito otettu osaksi lääkäreiden opetusohjelmaa. Alueellisia saattohoito-ohjelmia on perustettu eri puolille Suomea Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan ETENEn ohjeiden mukaisesti.
Tämä on vahva viesti moraalisesta vastuusta ja hyvin tarpeen – juuri nyt, kun terveydenhuoltoa ollaan siirtämässä markkinavoimien hallitsemalle keskinäisen kilpailun kentälle.
Myös media on osallistunut keskusteluun kuolevan kanssakulkijan hoidosta. Eutanasia on sen lempilapsi. On hyvä, että eutanasiasta keskustellaan, mutta miksi juuri nyt, kun saattohoitoa kehitetään kansanliikkeen tavoin. Voisiko tässä kovassa maailmassa syynä olla se, että kuolema tulee halvemmaksi kuin elämä?
***
Selvästi on sanottava, etteivät eutanasian syvä sisältö ja merkitys kuolemaa kohti astelevalle kansalaiselle kirkastu katugallupeissa. Eutanasia ei ratkaise kuoleman ongelmaa vaan luo uusia. Kuolema ei ole pelkkä tekninen toimi vaan paljon muuta.
Siksi toivoisi, että ne vallankäyttäjät, jotka ovat käynnistäneet kansalaisaloitteen eutanasian laillistamiseksi, pysähtyisivät pohtimaan, miten eutanasia yleisenä hoitokäytäntönä vaikuttaisi suhtautumisessa kuolemaan, kuolemaa lähestyvän ihmisen kohtaamiseen ja kenelle elämän lopettaminen delegoidaan.
Kun Hollannin hallitus suosittelee avustettua itsemurhaa terveille vanhuksille, joiden elämä on tylsää, kelpaisiko sekin malli meille?
Kuolema sinänsä ei ole hyvä eikä huono. Se vain on pakko. ”Kuolema on meidän osamme, yhteinen osamme, yksinäinen osamme”, muistuttaa Lassi Nummi.
Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään siksi kunnes kuolema asettuu taloksi.
Kirjoittaja on arkkiatri.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Päivi Räsänen: Kannan huolta eutanasialain etenemisestä seuraavalla vaalikaudella
Kolumni: Tuskalliseen kuolemaan liittyy monia kysymyksiä, jotka jäävät vaille vastausta
Saattohoidon asiantuntija eutanasiasta: Onko kaikki muu jo tehty hyvän kuoleman eteen?
Uusi kansalaisaloite eutanasiasta – ”Ihmisellä ei ole valtaa sanoa, mitä Jumala ajattelee”
Ilmoita asiavirheestä