Ministeri Junnilan eroilmoitus sai uskonnonvapauspaneelin yleisön puhkemaan aplodeihin SuomiAreenassa

Elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan eroilmoitus saavutti Porissa koolla olevan SuomiAreenan yleisön kesken uskonnonvapautta käsittelevää paneelikeskustelua. Yleisö puhkesi aplodeihin.

Kirkon järjestämässä paneelissa uskonnonvapaudesta olivat perjantaina keskustelemassa kansanedustaja Pekka Haavisto, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, kriisivalmiusjärjestön puheenjohtaja Ujuni Ahmed ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Paneelikeskustelun juonsi toimittaja Laura Friman.

Keskustelijat olivat eroilmoituksen tullessa juuri ottaneet kantaa ministeri Junnilan toimintaan.

– Jolla on valta, on myös vastuu siitä, miten asioista puhutaan. On huolestuttavaa, jos pyritän normalisoimaan tällaista puhetta, Mari Leppänen kommentoi Junnilan flirttailua natsiaatteen kanssa ja totesi, ettei holokaustilla vitsailu kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

– On vaarallista, jos leviää maine, että tällaiseen suhtaudutaan välinpitämättömästi, Pekka Haavisto puolestaan totesi ja muisteli liikuttuneena torstaina eduskunnassa kuulemaansa kansanedustaja Ben Zyskowiczin puheenvuoroa, jossa tämä kertoi perheensä holokaustitaustasta.

 

PANEELIN AIHEENA oli uskonnonvapaus liittyen tänä vuonna 100 vuotta täyttävään Suomen uskonnonvapauslakiin.

Pekka Haavisto kertoi pitävänsä uskontojen keskinäistä ymmärrystä tärkeänä tekijänä rauhan kannalta.

Ujuni Ahmed korosti sitä, että uskonto yhteisöllisyyttä luovana tekijänä pystyy edistämään rauhaa ja yksilön selviytymistä. Toisaalta hän oman uskontonsa varjopuoliakin nähneenä totesi kaipaavansa uskonnon kytkemistä yhteiskunnalliseen keskusteluun, jotta voitaisiin luottaa siihen, että se yhteisöllisyys voisi tukea yksilöä, ei hajottaa sitä.

– Uskonyhteisöjen tarkasteluun tarvitaan myös kriittistä otetta, Ahmed sanoi.

Mika Aaltola puolestaan näki uskonnon palanneen sekä hyvässä että pahassa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikka sen kuolemaa jo ennusteltiin.

– Uskonto tuo rauhaa. Se on yhteisöllinen sidosaines, hän totesi ja varoitti kuitenkin sidosaineiden kiinnityskohtiin syntyvistä tulehduksista, jotka voivat aiheuttaa sotia ja rikkoa uskonrauhaa.

Mari Leppänen toivoi, ettei uskonnonvapaus olisi aina se joka saa väistyä muiden oikeuksien edestä.

– Ei sitä kuitenkaan aina voi käyttää suojaverhona muiden oikeuksien polkemiselle, hän sanoi.

Juontaja Laura Friman tiedusteli lopuksi, mikä vapaus panelisteille itselleen on erityisen tärkeä.

Mari Leppänen totesi olevansa erityisen huolissaan siitä, jos ihmisihanteeksi muodostuu vahva ja suorituskykyinen ihminen.

– Lapsilla pitää olla kasvurauhaa ja vanhuksilla oikeus hoivaan, hän sanoi.

Pekka Haavisto asetti kaiken yläpuolelle sananvapauden. Ujuni Ahmed piti nyky-Suomessa tärkeimpänä olemassaolon vapautta. Mika Aaltola nosti tärkeimmäksi vapauden elää niin kuin haluaa.

Lue myös

Pääkirjoitus: Jos natsiaatteen kanssa flirttailuille ei panna jyrkkää pistettä, pian tulee seuraava

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomen oma orastava athoslainen luostariyhteisö Panagia täytti kymmenen vuotta
Seuraava artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä

Ei näytettäviä viestejä