Moni mormoni on eronnut kirkostaan Yhdysvalloissa – syynä muun muassa suhtautuminen avioliittolakiin

Yhdysvalloissa on järjestetty joukkoeroamisia sen jälkeen, kun mormonikirkko otti viime marraskuussa kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Yhdysvaltojen korkein oikeus hyväksyi avioliittolain viime kesänä. Sittemmin mormonikirkosta on eronnut 12 000 jäsentä, kertoo brittilehti The Guardian.

Eroamisia on jouduttanut entinen mormoni, utahilainen asianajaja Mark Naugle, joka kertoo noin 100–250 jäsenen eroavan kirkosta viikoittain. Naugle ylläpitää myös sivustoa QuitMormon.com, joka auttaa eroamaan mormonikirkosta.

– Yhdysvalloista on tulossa vähemmän uskonnollinen ja niin on myös Utahin osavaltiosta.

Mormonikirkon päämaja sijaitsee Utahissa, Salt Lake Cityssä.

Osasyynä eroamisille ovat mielenosoitukset, joissa ihmiset ovat joukolla eronneet mormoneista. Tapahtumissa monet kertovat toisilleen, miksi ovat tehneet päätöksen erostaan. Taustalla on ollut paitsi uusi avioliittolaki myös suhtautuminen transsukupuolisiin ja naispappeuteen.

Guardianin mukaan osa eronneista on ollut pitkään etäällä kirkosta, mutta he haluavat virallisesti erota, jottei heitä pidettäisi osana mormoniyhteisöä.

Mormonikirkosta ei haluttu kommentoida Guardianille sitä, kuinka paljon jäseniä on tähän mennessä eronnut. Kirkon mukaan heillä on maailmanlaajuisesti yli 15,6 miljoonaa jäsentä.

– Me emme halua nähdä kenenkään lähtevän kirkosta, etenkään ihmisten, jotka ovat kamppailleet jonkin elämänsä osa-alueen parissa. Me ulotamme rakkautemme ja kunnioituksemme niitä kohtaan, jotka lähtevät. Olemme valmiita toivottamaan tervetulleeksi sen, joka haluaa vastaisuudessa tulla takaisin, sanoi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon tiedottaja Eric Hawkins Guardianille.

Kuva: Minerva Seppälä

Lue myös:

USA:n protestantit kannattavat uutta avioliittolakia

Episkopaalikirkko sallii samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTutkija: Ranskassa burkineja pidetään sekularismi-idean vastaisina
Seuraava artikkeliBorgå stifts domkapitlets notiser

Ei näytettäviä viestejä