1970-luvulla evankelis-luterilaisten seurakuntien nuorisotyössä saattoi törmätä vielä Ilmestyskirjan jakeilla höystettyyn maailmanlopulla pelotteluun, uskonratkaisun vaatimuksiin ja ääneen rukoilemisen pakkoon. Jotkut näkivät vuosia painajaisia ja tarvitsivat aikuisina terapiaa. Sittemmin tällainen toiminta on vähentynyt radikaalisti.
Tämä kävi ilmi Kirkon kasvatuksen päivien ensimmäisessä paneelikeskustelussa, johon osallistuivat lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, kristillistä kasvatusta tutkiva Diakin lehtori Tiina Häkkinen ja rap-artisti Uniikki eli Dan Tolppanen. Puhetta johdatteli Nuori kirkko ry:ssä juuri työnsä aloittanut Heli Pruuki. Keskustelun teemana oli hengellinen turvallisuus ja kasvurauha.
Kolmipäiväiset Kirkon kasvatuksen päivät ovat jälleen koonneet Jyväskylään yli 1 000 kasvatuksen ammattilaista.
Myös hengellistä väkivaltaa harjoittava aikuinen tarvitsee tukea muutokseen
Paneelikeskustelu kulki eteenpäin tapauskertomusten avulla. Niissä keski-ikäiset kirkon työntekijät kertoivat muistojaan lapsuutensa ja nuoruutensa kristillisestä kasvatuksesta. Tarinat oli poimittu Tiina Häkkisen tutkimusaineistosta.
Häkkisen mukaan seurakuntien nuorisotyöntekijät eivät enää nykyään tavoittele nuorten uskoontulokokemuksia tai koe uskonnonvapautta uhkaksi kristilliselle kasvatukselle. Lapsen ja nuoren ainutlaatuisuuden kunnioitus ja diakoninen lähimmäisenrakkaus ovat työssä tärkeintä. Tapojen ja normien opettaminen on menettänyt merkitystään.
– Nykyään lasten hengelliset oikeudet toteutuvat Suomessa yhä paremmin. Kristillisessä kasvatuksessa ollaan lapsen puolella ja keskustelevasti lapsen rinnalla. Kehityssuunta on ollut tutkimukseni valossa viime vuosikymmeninä äärimmäisen hyvä, Häkkinen sanoi.
Tuomas Kurttila oli varovaisesti samaa mieltä, mutta totesi törmäävänsä nykyäänkin siihen, että lapset eivät saa tietyissä uskonyhteisöissä esimerkiksi kyseenalaistaa uskoa. Lapsi saatetaan jopa sulkea väärien näkemystensä vuoksi hengellisen perheen ulkopuolelle, mikä on hengellistä väkivaltaa.
Kurttilan mukaan hengellinen turvallisuus ja hengellinen väkivalta kytkeytyvät monin tavoin vallankäyttöön. Vaikka uhrien ja erityisesti lapsiuhrien tukeminen on äärimmäisen tärkeää, se ei riitä.
– Kun vanhemman ja lapsen vuorovaikutus rikkoutuu, pitäisi aina tehdä työtä myös aikuisen kanssa. Aikuisen täytyy oppia tunnistamaan hengellisen kasvatustapansa väkivaltaisuus, ja hän tarvitsee kaiken tuen voidakseen olla terve kasvattaja, Kurttila sanoi.
”Fiksuja nuoria kannattaa oikeasti kuunnella”
Juutalaiseen uskoon kasvaneen rap-artisti Dan Tolppasen mukaan turvallinen hengellinen yhteisö on sellainen, jossa kaikki ovat aidosti samalla viivalla. Ihmiset saavat tulla sinne sellaisina kuin ovat, eikä uskon määrällä ole väliä.
Tolppanen piti viisaana videoklipissä esiintyneiden seurakuntanuorten ajatuksia. Nuoret painottivat, että hengellinen turvallisuus ei riipu opista tai Raamatusta vaan siitä, miten lähellä elävät ihmiset niistä puhuvat ja niitä tulkitsevat. Ketään ei saisi tuomita sen vuoksi, millainen hän on.
– Fiksuja nuoria kannattaa oikeasti kuunnella, se kantaa pitkälle. Nuorten radikaalitkin ideat kannattaa laittaa pohdintaan, Tolppanen kannusti yleisössä istuvia kasvatuksen ammattilaisia.
Turvallista yhteisöä luonnehtii Dan Tolppasen mukaan sana luottamus. Tiina Häkkinen painotti kunnioituksen tärkeyttä. Vuorovaikutuksen on oltava aina toista kunnioittavaa.
Tuomas Kurttila totesi, että kunnioitus on vaikea sana. On väärin, jos lasten oikeuksia poljetaan vedoten siihen, että kaikkien uskonnollista vakaumusta tulee kunnioittaa.
Kadotetaanko puhe Jeesuksesta?
Heli Pruuki kysyi panelisteilta, uhkaako kristillinen kasvatus ohentua liikaa, kun siinä puhutaan vain rakkaudesta ja kunnioituksesta. Kadotetaanko puhe Jeesuksesta ja jääkö kasteopetus sivuun?
– Tämä kysymys on tärkeä tiedostaa, silloin niin ei käy, Kurttila sanoi.
Häkkinen puolestaan halusi kysyä, oheneeko kristillinen kasvatus vai muuttaako se vain muotoaan. Hän muistutti, että yhteiskunnallisissa murroskohdissa on aina noussut kiivasta keskustelua myös kristillisestä kasvatuksesta, sen asemasta ja oikeutuksesta. Näin kävi 1920-luvulla ja 1970-luvulla, ja nyt aihe on jälleen kuuma.
Hengellistä kasvurauhaa ei kannata Tuomas Kurttilan mukaan kuvailla puhki. Se on yhdessä elämistä ja tilan antamista jokaiselle yhteisessä tilassa.
– On tärkeää, että ihmiset eivät jää yksin tai seurustele vain omiensa kanssa. Me tarvitsemme rauhan oppia itsestämme toisten kautta, suhteessa toisiin. Osana tätä meidän on myös rakkaudellisesti haastettava toisiamme. Uskonkysymysten ei tarvitse olla helppoja.
Heli Pruukin mukaan hengellistä kasvurauhaa takaa se, että kaikki tunteet ja niistä puhuminen sallitaan. Kenenkään ei pidä joutua torjumaan tai piilottamaan aitoja tunteitaan.
– Vastuullinen kasvattaja suostuu hoitamaan omia haavojaan, Pruuki sanoi.
Dan Tolppanen oli huolissaan siitä, että sosiaalinen media luo nuorille paineen tulla liian varhain aikuisiksi. Hän peräänkuulutti lapsuuden suojelemista.
Tiina Häkkinen unelmoi siitä, että kun yhteiskunta on niin suorituskeskeinen, seurakunta voisi olla nuorille levon paikka, jossa ei tarvitse pystyä, kyetä ja kurkottaa mihinkään, jollei halua.
Kuva: Alpo Syvänen
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.