Kotimaa kysyi Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin loppusuoran ehdokkailta, millaisista rakennuspuista heidän hengellinen elämänsä koostuu. Lisäksi ehdokkaat vastaavat kysymyksiin esikuvista, avioliitosta ja kirkon hyvästä tulevaisuudesta.
***
Mari Leppänen kasvoi kahden uskonnontutkijan lapsena, vanhoillislestadiolaisen herätysliikeperinnön keskellä pääkaupunkiseudulla. Hän peri kotoa kiinnostuneen ja kunnioittavan suhteen erilaisiin hengellisyyden muotoihin. Leppäsestä tuli ensimmäiseltä koulutukseltaan kulttuurintutkija.
– Lapsuuden hyvä ja turvallinen usko antoi rikkaan hengellisen kielen ja sosiaalisen verkoston. Se näkyi vuodenkierrossa ja pyhän ja arjen vaihtelussa.
Leppäsen elämän hengellinen käänne sai alkunsa, kun hän tunnisti ja tunnusti pappiskutsumuksensa. Hänen piti arvioida uudelleen, mitä ovat hyvä yhteisöllisyys, turvallinen hengellisyys ja naisten mahdollisuudet osallistua keskusteluun. Vuonna 2012 hänet vihittiin papiksi ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naisena.
– Jouduin ajattelemaan uudelleen maailmanjärjestykseni ja hengellisyyteni. Vihkimys vaikutti myös sosiaalisiin suhteisiini. Seurasi pitkä yksinäisyys.
Leppänen ei ollut itse koskaan vastustanut naispappeutta. Kutsumuksen juuret olivat nuoruudessa, mutta tietoinen pohdinta alkoi vuosina 2005–2011, jotka Leppänen työskenteli tiedottajana seurakunnassa.
– Yritin panna vastaan ja ajattelin monta kertaa, ettei kannata. Olin hyvin tietoinen keskusteluista, joita päätökseni tuottaisi.
Kun Leppänen vihdoin teki ratkaisunsa, se tuntui pelkästään hyvältä.
– Koko ajan oli olo, että Jumala on kanssani eikä hylkää minua.
Vihkimyksensä jälkeen Leppänen nautti seurakuntatyöstä mutta huomasi olevansa pappi, jolla ei ollut sanoja. Oma kieli oli herätysliikkeen myötä kadonnut. Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin hallintotehtävissä sai rauhassa jäsentää ajattelua.
”Olen kiitollinen myös ulkopuolisuuden kokemuksesta”
Nyt Leppänen kuvailee suhdettaan vanhoillislestadiolaisuuteen hyväksi. Lähipiiriä kuuluu liikkeeseen edelleen. Yhteinen perintö on antanut paljon. Edelleen se tuo kodikkuutta juhliin, mutta samalla Leppäsellä on vapaus sanoa, mitä itse ajattelee.
– Vuosia se on vienyt.
Leppänen sanoo olevansa kiitollinen taustastaan – mutta myös ulkopuolisuuden kokemuksesta.
– Se auttaa ymmärtämään kirkon elämää ja tunnistamaan ihmisten paineja Jumalan kanssa. Oma teologiani on tullut lempeämmäksi ja moninaisuutta arvostavammaksi. Kirkon rikkautta on se, että yhteiseen uskoon kiinnitytään eri tavoin.
Tätä nykyä tärkeä kotipesä on hiljaisuuden liike.
– Siellä on avaraa, koeteltua kristillisyyttä, joka katsoo maailmaa luottavaisesti ja sitoutuu kohtuulliseen elämäntapaan.
***
Kolme kysymystä
1. Kuka on hengellinen esikuvasi?
– Yksi minulle tärkeä ihminen on kirjailija, suomentaja Anna-Maija Raittila. Hän oli rohkea toimija ja syvällinen teologi, joka vaikutti siihen, että Suomeen syntyivät Tuomasmessu, hiljaisuuden retriitit ja yhteisöllisen hengellisyyden eri muodot. Anna-Maijan runot ja virret ovat rakkaita. Tunnen yhteyttä Anna-Maijaan myös siksi, että olemme kasvaneet samassa herätysliikeperinteessä. Hänen avara hengellisyytensä on kannatellut minua, kun on ollut vaikeaa.
2. Mitä ajattelet samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä?
– Toivoisin, että kaikki avioparit voitaisiin siunata tai vihkiä avioliittoon kirkossa, kun he sitä pyytävät. Samalla tiedän, että asiassa eteenpäin päästäksemme on kuunneltava muutakin kuin omaa kantaa. On sitouduttava etsimään ratkaisua, jossa moni joutuu tulemaan vastaan. Kehitys, jossa hiippakuntien eriytyvät käytännöt asettavat seurakuntalaiset ja papit eriarvoiseen asemaan, on kestämätön.
3. Mikä kirkossa on paremmin 20 vuoden kuluttua?
– Kirkko on rohkeampi yhteiskunnallinen keskustelija ja toimija, ja Jeesuksen esimerkkiä seuraten puolustamme elämän eri tavoilla murtamia. Kirkon identiteetti on kirkkaampi ja jäsenmäärän vähentyessä kirkkoon kuulumisen merkitys kasvaa. Seurakuntalaiset voivat toimia todemmin ja näkyvämmin. Kirkko toimii sovinnon rakentajana yhteiskunnassa ja paikallisissa verkostoissa. Kirkkojen ovet ovat auki yksityistä hiljentymistä, yhteisöllistä elämää ja hädässä olevia varten. Kirkon kuva ulospäin vastaa nykyistä paremmin sen jäsenten moninaisuutta.
Ilmoita asiavirheestä