Pääosa ehdokkaista näkee vastauksissaan ristiriitoja erityisesti lestadiolaisten seurakuntaopissa, jossa Jumalan pelastavan toiminnan uskotaan rajautuvan liikkeen sisälle. Varsinainen pelastusoppi koetaan sen sijaan luterilaisen opin mukaiseksi.
Lue ehdokkaiden vastaukset:
Miten arvioit vanhoillislestadiolaisen liikkeen oppia pelastuksesta luterilaisen uskon näkökulmasta?
Jaana Marjanen:
– Vanhoillislestadiolaisen opetuksen ja luterilaisen opin välillä tuntuu olevan jännitteitä, jotka edellyttäisivät avointa keskustelua kirkon ja herätysliikkeen kesken. Keskustelussa voitaisiin avata näkemyksiä pelastusopista, kasteesta ja ehtoollisesta, kirkko- ja seurakuntaopista sekä virkakäsityksestä. Näin olisi mahdollista löytää yhdessä se, mikä yhdistää ja mikä erottaa. Sinänsä kirkon herätysliikkeellä ei voi olla omaa oppia pelastuksesta. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Jari Jolkkonen:
– Meidän pitäisi arvostaa sitä, että vanhoillislestadiolaiset tahtovat sitoutua Raamattuun, luterilaiseen oppiin ja kirkon toimintaan. Eikö juuri tältä yhteiseltä pohjalta voisi turvallisesti kehittää seurakuntaoppia siten, että Jumalan pelastava toiminta voitaisiin nähdä oman liikkeen ulkopuolella?
Miikka Ruokanen:
– Heidän pelastusoppinsa sinällään on luterilainen. Mutta sille on asetettu sellainen sosiaalinen ennakkoehto, joka on kestämätön: Jumalan Pyhä Henki toimii ja synnit voi saada anteeksi vain tietyssä sosiaalisessa ryhmässä eli ”Jumalan valtakunnassa” siten kuin he tämän käsitteen tulkitsevat.
– Toivoisin, että vanhoillislestadiolaisuus avartuisi tässä kohden ja näkisi elävän Jumalan pelastavaa työtä kaikkialla, missä Kristuksen evankeliumia julistetaan. Jos tällainen avartuminen tapahtuisi, en usko, että lestadiolainen kristillisyys menettäisi omaa elinvoimaansa.
Pauliina Kainulainen:
– Vanhollislestadiolaisuudessa ajatellaan, että vain heidän liikkeensä kautta voi pelastua. Tämä on vakavasti virheellinen käsitys, joka aiheuttaa ahdistusta myös liikkeen omille jäsenille. Vanhoillislestadiolaisuudessa on toisaalta paljon arvokasta, soisin liikkeen uudistuvan hengellisesti mm. omaksumalla toisenlaisen, kokonaisemman pelastuskäsityksen.
Tapani Nuutinen:
– Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä ja että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Näin huomaan Rauhanyhdistyksen ilmaisevan oppinsa pelastuksesta. Tällaisena se on ilman muuta ok.
– On tietysti sanottava, että Rauhanyhdistyksessä opetetaan lapsen uskoa, johon kaikki syntyvät ja siinä mielessä kasteen merkitystä ei ymmärretä samalla tavalla uudestisyntymisen pesuna kuten Raamattu antaa ymmärtää. Myös oppi Jumalan valtakunnasta, joka viime kädessä ilmenee juuri ko. liikkeen piirissä, vie opetusta väärille urille. Viime kädessä siis tämän ”seurakunnan” antama synninpäästö vie perille.
Sakari Häkkinen:
– Vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaan pelastus on mahdollista yksin Kristuksen kautta. Tässä tärkeimmässä asiassa he eivät siten poikkea luterilaisen kirkon tunnustuksesta. Eroja näyttäisi olevan jonkin verran kastekäsityksessä ja seurakuntaopissa, mutta vuonna 1987 arkkipiispa John Vikström totesi vanhoillislestadiolaisten kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, että eroista huolimatta vanhoillislestadiolainen näkemys mahtuu luterilaiseen tunnustukseen ja liike hyväksytään kirkossa.
– Oppikysymyksiä huolestuttavampana ongelmana näen viime aikoina esille nostetut vanhoillislestadiolaisen liikkeen jotkut käytännöt, joiden seurauksena vakaviin rikoksiin kuten pedofilia ja insesti, ei ole riittävästi puututtu eikä uhreja ole autettu, vaan asia on kuitattu ripissä anteeksiannetuksi.
Kirkko ja koti kysyi ehdokkailta kymmenen kysymystä. Lue vastaukset yhdeksään muuhun kysymykseen 11.1. ilmestyvästä lehdestä tai näköislehdestä (pdf-versio, sivut 8-11)
Ilmoita asiavirheestä