Puolustus­voimat ehdottaa muutoksia kenttä­piispan viran kelpoisuus­vaatimuksiin – piispain­kokous vastustaa

19.1.2020 Helsinki, Finland. Photos by: Suvi Karhu. Nikon D5600, DxO Optics.

Puolustusministeriö ehdottaa kenttäpiispan viran kelpoisuusvaatimusten muutosta. Ehdotuksen mukaan viran kelpoisuusvaatimukseksi tulisi ylempi pastoraalitutkinto tai riittävä kokemus kenttärovastin tehtävästä. Tällä hetkellä vaatimuksena on vain ylempi pastoraalitutkinto.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan myös, että kenttärovastin tehtävään määrättävältä sotilaspapilta vaadittaisiin kelpoisuutta evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherran virkaan ja riittävää kokemusta sotilaspapin tehtävästä. Nyt kenttärovastilta edellytetään vain kirkkoherran viran kelpoisuutta.

Puolustusministeriö on pyytänyt Kirkkohallitukselta lausuntoa esitysluonnoksestaan. Kirkkohallitus siirsi asian piispainkokoukselle, joka käsitteli sitä 15.11. ylimääräisessä istunnossaan.

Piispojen mukaan kenttäpiispa tarvitsee vahvaa hengellistä, teologista ja hallinnollista osaamista

Piispainkokous asettui vastustamaan puolustusministeriön ehdotusta kenttäpiispan osalta, koska ylempää pastoraalitutkintoa ei välttämättä siinä edellytettäisi. Piispat katsovat, että kirkon näkökulmasta kenttäpiispa tarvitsee vahvaa hengellistä, teologista ja hallinnollista osaamista kirkollisissa tehtävissä ja Puolustusvoimien kirkollisen työn johtajana.

Piispat katsovat, että kenttäpiispa on tärkeä linkki Puolustusvoimien ja kirkon välissä. Kenttäpiispa on kirkolliskokouksen täysivaltainen jäsen, ja hänellä on läsnäolo- ja puheoikeus piispainkokouksessa.

Piispat katsovat kuitenkin, että kenttäpiispan on tärkeä ymmärtää ja tuntea riittävän hyvin Puolustusvoimien tehtäviä, organisaatiota ja Puolustusvoimissa tehtävää kirkollista työtä.

Kenttärovastin osalta piispainkokous piti ehdotusta tarkoituksenmukaisena ja kannatettavana.

Nykyisen kenttäpiispan Pekka Särkiön, 59, virkakausi päättyy tammikuun 2023 lopussa. Särkiö olisi halunnut jatkaa tehtävässä tammikuussa päättyvän viisivuotiskauden jälkeen vielä puolitoista vuotta eroikään saakka. Jatkoa ei kuitenkaan tullut. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

 

Korjattu 18.11.2022 klo 15.19: Särkiö olisi halunnut jatkaa eroikään saakka, ei eläkkeelle jäämiseen.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Puolustusvoimat ehdottaa muutoksia kenttäpiispan viran kelpoisuusvaatimuksiin – piispainkokous vastustaa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliArvio: Äiti on kivuliaan poissa­olonsa kautta läsnä kaikessa – Äitiä ikävä -näytelmässä hyödyn­netään liian vähän teatterin mahdolli­suuksia
Seuraava artikkeliHelsingin hiippa­kuntaan 11 rovastia, Oulun hiippa­kuntaan viisi rovastia ja kaksi arvonimeä kirkko­muusikoille – katso nimet

Ei näytettäviä viestejä