Oli vuosi 2006, ja yliopiston lehtori Päivi Aikasaloa jännitti. Edessä oli 850 kilometrin pyhiinvaellus tunnettua Pyhän Jaakobin tietä Ranskasta Espanjaan. Heti ensimmäisenä päivänä piti jaksaa kävellä lähes 30 kilometriä ja ylittää Pyreneitten vuoristo.
Aikasalo lähti matkaan yksin.
Pitkä pyhiinvaellus sujui hyvin, eikä matkan aikana sattunut mitään sellaista, mikä olisi aiheuttanut Aikasalossa pelkoa tai turvattomuutta.
***
Aikasalon ensimmäisestä vaelluksesta on jo kymmenen vuotta, ja sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Työ Helsingin yliopistossa on vaihtunut seurakuntapastorin virkaan Lempäälän seurakunnassa. Myös erilaiset vaellusreitit ympäri maailmaa ovat tulleet tutuiksi.
– Kyseessä on ollut eräänlainen luottamusharjoitus. Uskonko siihen, että tie löytyy ja että jokainen pyhiinvaeltaja saa matkallaan juuri sen, mitä tarvitsee, Aikasalo kertoo.
Ulkoisesti pyhiinvaellus on melko rutiininomaista. Kävellään, asettaudutaan pyhiinvaeltajien majapaikkoihin, pestään ja hoidetaan varpaat, syödään ja käydään ehkä messussa. Aamulla tavarat taas pakataan ja jatketaan matkaa.
– Vaikka ulkoisesti ei tapahdu juuri mitään, pään sisällä tapahtuu aivan valtavasti. On aikaa kuunnella omia ajatuksia ja tilaa pohtia asioita. Moni lähtee matkalle ajattelemaan elämäänsä uusiksi.
***
Aikasalon mukaan pyhiinvaellus voi olla vertauskuva koko elämästä. Elämä on matka ja pyhiinvaellus on tuo matka pienoiskoossa. Välillä on ylämäkeä, välillä alamäkeä, välillä tie on kokonaan kateissa.
– Mutta eksyminenkin voi olla tarpeellista, vaikka se tuntuu epämiellyttävältä. Se saa pohtimaan, olenko eksyksissä myös omassa elämässäni. Olenko löytänyt sen syvimmän kutsumukseni, kaipuuni kohteen?
Se, mikä on ihmisen syvimmän kaipauksen kohde, on myös Jumalan tahto. Myöskään määränpää ei ole niin tärkeä kuin itse tie.
Aikasalo huomasi tämän erityisen hyvin Pyhän Olavin reitillä Norjassa. Reitti kulkee upean retriittikeskuksen, Fokstugun, kautta. Lumihuippuiset vuoret ovat lähellä vaeltajaa, lampaat syövät ruohoa aitauksissa ja kappelin kellot soivat.
Aikasalo vietti retriittikeskuksessa yhden yön ja pakkasi sitten tavaransa jatkaakseen matkaa. Paikan emäntä kuitenkin kysyi, eikö Aikasalo haluaisi viettää Fokstugussa vielä yhden päivän. Lepo voisi tehdä hyvää.
– Istu vaikka viideksi minuutiksi tuohon penkille ja kuuntele, mitä Jumala sinulle puhuu, emäntä sanoi.
Aikasalo istuutui penkille, aurinko lämmitti häntä. Hän katseli vuoria ja totesi, että siinä penkillä oli hyvä olla. Hän päätti jäädä ja tuosta ylimääräisestä lepopäivästä tuli yksi hänen parhaista päivistään vaelluksella.
***
Vaeltaessaan Norjassa vuonna 2015 Aikasalon vaelluskengät hajosivat jo neljäntenä päivänä. Kenkien muovipohja oli murtunut. Murtuma suureni jatkuvasti ja vesi tuli kengistä läpi. Yleensä vaelluskengät testataan ja ne kävellään mukaviksi hyvissä ajoin ennen vaelluksen alkua. Nyt edessä oli täysin käyttämättömien kenkien ostaminen ja Aikasalo mietti huolestuneena, mistä sellaiset löytäisi.
Hamarin kaupungin ostoskeskuksessa oli kuitenkin alennusmyynnissä eräät siniharmaat kengät, jotka sopivat Aikasalon jalkaan täydellisesti. Matka jatkui. Vasta myöhemmin, heittäessään hajonneita kenkiään roskakoriin, Aikasalo tajusi, ettei ollut uhrannut ajatustakaan sille, miltä uudet vaelluskengät näyttivät. Hän katsoi alaspäin ja totesi kenkiensä olevan rumat.
– Kenkien ulkonäkö oli ostohetkellä tuntunut aivan yhdentekevältä, vaikka yleensä kyllä katson, mitä päälleni laitan, Aikasalo nauraa.
Vaeltaminen vapauttaa ihmisen arkisista ulkonäkövaatimuksista. Arkielämässä laittautumisen vapaudesta voi tulla myös laittautumisen pakkoa. Pyhiinvaellus pakottaa arvioimaan tätäkin riippuvuutta ja sitä, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei.
***
Moni uskoo luonnossa liikkumisen olevan vaelluksen keskeinen merkitys. Suuri osa vaeltajista kuitenkin pohtii suuria kysymyksiä ja keskustelut muiden vaeltajien kanssa tarjoavat usein merkittäviä oivalluksia ja ajatuksia.
– Tie tekee pyhiinvaeltajan, Aikasalo miettii.
– On käynyt niinkin, että joku on lähtenyt liikkeelle pelkästään liikunnan vuoksi, mutta kun hän on saapunut perille määränpäähän, on hänestä matkan aikana tullut pyhiinvaeltaja.
Yksi tärkeä piirre pyhiinvaelluksessa on juuri se, että matkaa taitetaan kävellen, hitaasti. Aikasalo toteaakin, että juuri kävelemisen rytmi tukee ajattelua. Keho ja mieli toimivat yhdessä.
Vaeltamisessa on myös pyhyys läsnä, mutta se on piiloutuneena arkisiin asioihin. On tärkeää huolehtia itsestään, syödä, levätä ja nukkua, jotta jaksaa vaeltaa.
Pyhiinvaellus voi myös opettaa, miten vähällä ihminen lopulta tulee toimeen. Kaikki tarpeellinen mahtuu yhteen rinkkaan.
***
Aikasalon mieleen on jäänyt erään katolisen pyhiinvaeltajan ajatus siitä, että pyhiinvaelluksessa jokainen askel on oikeastaan rukousta.
– Ehkä myös koko elämä voi olla rukousta. Se voi olla kiittämistä siitä, että on elossa ja elämistä Jumalan kunniaksi. Silloin kaikki teot, mitä ihminen tekee, hän tekee kristittynä sisimpäänsä kuunnellen.
Vaeltamista voi kokeilla myös Suomessa useilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Lempäälän seurakunta järjestää aina elokuun viimeisenä lauantaina Birgitan vaelluksen, jossa on tarjolla useita erilaisia ja eripituisia vaellusreittejä.
Kuva: Riina Peuhu
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä