Seksuaalikasvatus, perheiden moninaisuus ja avio- ja avoeroihin liittyvät kysymykset ovat yhä usein seurakunnissa kompastuskiviä. Kirkon kasvatuksen päivillä Jyväskylässä näitäkin teemoja käsiteltiin rohkeasti.
Nuorisotyönohjaaja ja sosionomi-diakoni Eeva-Maria Kanerva totesi päivien työpajassa, että seurakunnan työntekijä ei voi töihin lähtiessään jättää seksuaalisuuttaan kotiin.
– Jotta voimme kohdata nuorten kysymykset rehellisesti, meidän on tunnettava oma seksuaalisuutemme ja sen historia, Kanerva sanoi.
Hän piti pelottavana sitä, että seksuaalikysymykset nostetaan joskus hengellisissä piireissä lähes pelastuskysymyksiksi. Hän peräänkuulutti kaikkiin seurakuntiin kunnioittavaa keskustelua ja sukupuolisensitiivistä suunnitelmaa rippikoulutyöhön. Kaikkien nuorten on voitava tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi seurakunnissa.
Kanervan mukaan tavallisella seurakunnan työntekijällä on valmiudet antaa nuorille seksuaalikasvatusta. Kaikkien ei tarvitse olla koulutettuja seksuaalineuvojia tai -terapeutteja. Ja vaikka kaikki uusi terminologia seksuaalisuuden moninaisuudesta ei olisikaan täysin hanskassa, nuoret kyllä aistivat aikuisen hyväntahtoisuuden, samoin kuin torjunnankin.
Tärkeintä on aito läsnäolo ja se, että nuorille annetaan lupa puhua seksuaalisuudesta.
– Tabut murtuvat ja pelot hälvenevät, kun seksuaalisuudesta saa puhua. Tärkeää on myös kuunnella nuorta välittävästi ja ottaa vastaan hänen ehkä rajutkin kokemuksensa, Kanerva sanoi.
Lisäksi Kanerva kehotti olemaan valppaana sen suhteen, riittävätkö omat taidot vastaamaan nuoren tarpeisiin. Omilla ennakkoluuloilla ei koskaan saa rikkoa nuorta, joka uskoutuu aikuiselle. Jos omat rahkeet eivät riitä, nuori pitää ohjata jonkun muun puheille.
Työpajan toisen alustajan Tyrnävän seurakunnan lastenohjaajan Meiju Kaakisen mukaan seksuaalioikeudet kuuluvat ihmisoikeuksiin ja kokonaisvaltainen seksuaalisuus on hyvin monipuolinen asia.
– Siihen kuuluu paljon muutakin kuin seksi. Seksuaalikasvatus kuuluu kaikille vauvasta vaariin.
Kaakinen on saanut koulutuksen myös Sexpon seksuaalikasvattajaksi. Seksuaalisuudesta puhuminen koetaan usein kiusalliseksi, mutta Kaakisen mukaan näin ei tarvitse olla. Seksuaalisuus on tavallinen osa elämää.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kaikilla on oikeus seksuaalikasvatukseen, joka sisältää ikätasoisia tietoja ja taitoja liittyen kehoon, läheisyyteen, itsetuntoon, moninaisuuteen, hyvinvointiin, lisääntymiseen, normeihin ja oikeuksiin. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteen ja itsensä suojelemiseen, seksuaaliterveyspalveluihin ja syrjimättömyyteen.
Onko seurakuntien perhetyö vain ihanteellisille muropakettiperheille?
Parisuhdetta sekä avo- ja avioeroja ja niiden kohtaamista seurakuntatyössä käsittelevän seminaarin alustajat laittoivat itsensä likoon ja jakoivat myös omia kipeitä kokemuksiaan.
Kasvatus- ja perheneuvonta ry Kasperissa työskentelevä Minna Jaakkola kertoi kokeneensa, että parisuhteen ongelmiin sai seurakunnasta kyllä apua mutta uusperheen ongelmiin ei. Perheasiain neuvottelukeskuksen apu loppui, kun tuli avioero.
– Minulla on usein ollut sellainen olo, että perheeni ei ole oikeanlainen, sellainen, jota seurakunta kutsuu juttuihinsa, vaikka yksittäiset seurakunnan työntekijät ovat aina olleet ihania kohtaamistilanteissa, Jaakkola sanoi.
– Minulta kysyttiin kerran, onko seurakuntien perhetyö vain muropakettiperheille, joissa on äiti, isä ja kaksi hyvinvoivaa lasta, sanoi diakoni Terhi Lahdensalo Oulunkylän seurakunnasta.
Perhe- ja parisuhdetyön asiantuntija Minna Tuominen Kirkkohallituksesta kertoi törmänneensä äitiin, joka pelkäsi, että seurakunnassa ei hyväksytä hänen perhettään, koska lapset ovat saaneet alkunsa luovutetuilla munasoluilla.
Myös seminaariyleisö jakoi vastaavanlaisia kokemuksiaan. He toivoivat seurakuntien markkinoinnin kuvamaailmaan myös kaltaisiaan väsyneitä yksinhuoltajaäitejä, joiden hanskat ovat eri paria.
– On todella tärkeää, että pohdimme, millaisia mielikuvia ylläpidämme työssämme, millaisia sanoja käytämme ja mitä viestejä rivien väleistä tihkuu, Terhi Lahdensalo sanoi.
Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Liisa Välilä kertoi, että työskennellessään perhetyön pappina hänen lapsensa sairastui syömishäiriöön.
– Koin äitinä vahvasti epäonnistuneeni, vaikkei siitä ollut kyse. Sovimme perheen kanssa, että puhumme asiasta avoimesti.
Muut alustajat komppasivat: On tärkeää, että seurakuntien työntekijät uskaltavat olla aitoja, rujoja ja rikkinäisiäkin, tavallisia ihmisiä. Silloin myös muille tulee tunne, että he ovat tervetulleita mukaan seurakunnan toimintaan sellaisina kuin ovat. Toki työntekijän on silti säilytettävä ammatillisuutensa. Työkavereita saati seurakuntalaisia ei saa käyttää terapeutteina, vaan omiin ongelmiin on haettava ammattiapua.
Alustajat kannustivat kaikkia seurakunnan työntekijöitä panostamaan ennaltaehkäisevään parisuhdetyöhön. Parisuhteen kysymykset voivat olla aiheena niin perhekerhossa, riparilaisten vanhempien illassa, teemailloissa, luennoissa kuin toimituskeskusteluissakin. Parisuhdeviikonloput ja sinkkuillat ovat suosittuja. Luennoitsijoita ja vertaisohjaajia saa avukseen esimerkiksi Katajasta.
– Myös Parisuhteen palikat -menetelmän päältä kannattaa pyyhkiä pölyt. Siitä työvälineestä tulee edelleen kentältä jatkuvasti myönteistä palautetta, Liisa Välilä sanoi.
Kuva: Emilia Karhu. Parisuhdetta ja ero käsittelevän seminaarin alustajat tekivät unelmakartan kirkon suhteesta näihin teemoihin. Kuvassa Liisa Välilä (vas), Terhi Lahdensalo, Minna Jaakkola ja Minna Tuominen.
Lue myös:
Paneeli: Hengellinen väkivalta on vähentynyt kristillisessä kasvatuksessa viime vuosikymmeninä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.