Presidentti Mauno Koiviston elämästä ilmestyi torstaina kirja Merkillinen Mauno (Otava), jossa neljätoista tunnettua kirjoittajaa valottaa Koiviston elämää, toimintaa ja henkistä perintöä. Kirjan yksi luku on emerituspiispa Eero Huovisen käsialaa. Parinkymmenen sivun mittainen osuus käsittelee Mauno Koiviston uskonnollista vakaumusta.
Huovinen toteaa, että pyrkimys pitää matalaa profiilia oli yksi Koiviston peruspiirre, ja linja koski myös hengellisyyttä.
Koska toisen sydämeen ei voi nähdä, Huovinen kertoo tukeutuvansa siihen, ”mitä on kirjoitettu” eli asioihin, jotka Koivisto on muistelmissa ja haastatteluissa kertonut.
Pidättyvyydessään Koivisto oli suomalainen mies, Huovinen tulkitsee ja kirjoittaa:
”Kaikkea Koivisto ei kuitenkaan kätkenyt. Kyllä kansa tiesi, että tämä mies uskoi Jumalaan. Kun Koiviston hautajaisissa pidettiin valtiollisia muistopuheita, niissä kuulsi tietoisuus kodin hengellisestä perinnöstä ja sen voimasta presidentin elämälle ja toiminnalle.”
Hengellisyys oli lapsuudenkodin perintöä. Koiviston isä oli tullut uskonnolliseen herätykseen ”ilmeisesti merillä ollessaan tai Englannissa”. Isä kuului kirkkoon mutta suhtautui samalla avoimesti erilaisiin uskonsuuntiin. Hän kävi ainakin adventistien, metodistien, baptistien, Jehovan todistajien ja ehkä juutalaistenkin tilaisuuksissa. Poikaa, Maunoa, kuljetettiin mukana. Vapaiden suuntien veisuu piirtyi Mauno Koiviston mieleen valoisampana kuin kansankirkon todellisuus.
Koivisto sanoi pelänneensä lapsena herätyksen tuloa. Itseään hän arvioi ”uskonnollisuuteen taipuvaiseksi”. Huovisen mukaan Koiviston nuoruuden kokemukset johtivat siihen, että ”seremoniaaliset kirkossakäynnit” tuntuivat hänestä ”johonkin mittaan farisealaisuudelta”.
Elämänkatsomus koki murroksen sodan lopulla
Isältään Mauno Koivisto omaksui myös Raamatun lukemisen.
”Raamattunsa jakeita Koivisto on alleviivannut ahkerasti, varsinkin Sananlaskujen, Saarnaajan ja profeetta Jesajan kirjoista. Myös apostoli Paavalin kirjeet ovat kiinnostaneet lukijaa”, Huovinen kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että Raamatun sanasto ja sanonnat löysivät vuosikymmenten aikana paikan myös Koiviston poliittisissa puheissa ja kannanotoissa.
Laulaminen miellytti Koivistoa, ja kodilla oli osansa tässäkin. Varhain kuollut äiti oli lukkari-urkurin tytär. Huovisen mukaan Koivisto suhtautui kriittisesti virsikirjan ”jatkuvaan” uudistamiseen.
Kaikkein avoimimmin Koivisto avasi mielenliikkeitään ja hengellisyyttään muistelmakirjassaan Koulussa ja sodassa. Kesällä 1944 20-vuotias Koivisto kirjoitti isälleen rintamalta kirjeitä, joissa hän kertoi rukouksistaan ja Raamatun tutkimisestaan.
Huovisen mukaan Koiviston sanoja lukeva saa vaikutelman, että hänellä on nuoruudesta alkaen ollut herkkä omatunto. ”Uskonnollisen taipumukseni olen tuntenut tarkkailtavana olemisen tunteena”, Koivisto kuvasi.
Sodan loppuvaiheessa hänen elämänkatsomuksensa kuitenkin tuli murrokseen. ”Pakko ja rasitus, vaatimukset ja noudattamiset väistyvät, tilalle tulee jotakin aivan muuta, vapaus, rauha ja levollisuus, luottamus Jumalaan”, kirjeisiin tutustunut Huovinen kuvaa.
Sotakirjeiden jälkeen Koivisto ei enää kirjoittanut vakaumuksestaan yhtä avoimesti.
Vahvaa rationaalisuutta ja syvää uskonnollisuutta
Mauno Koiviston kriittisyys kirkon yhteiskunnallisia puheenvuoroja kohtaan oli Eero Huovisen mukaan ankaraa. Huovinen ei kuitenkaan usko, että Koivisto olisi halunnut kaventaa kirkon mahdollisuuksia esittää eettisiä kannanottoja.
”Pikemminkin saattoi olla kyse siitä, että hän politiikan käytännöllistä vastuuta kantavana oli joutunut näkemään, miten monimutkaisten vaihtoehtojen eteen päättäjät joutuvat.”
Koiviston poliittinen sihteeri ja läheinen perheystävä Seppo Lindblom on luonnehtinut Koiviston persoonaa sanomalla, että hänessä yhdistyvät vahva rationaalisuus ja syvä uskonnollisuus. Eero Huovisen mukaan Korkeimman varjelus ja Jumalan armo olivat ydinkohdat, joiden varaan Koiviston uskonnollinen vakaumus perustui.
Koiviston kuolinilmoitukseen oli valittu sanat: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
Huovinen kirjoittaa, että puoli vuosisataa aiemmin nuori sotilas oli ilmaissut saman asian toisin sanoin: ”Vaikka tänään näyttäisi kuinka synkältä hyvänsä, voi huomisaamuna herätä kauneimpaan uutiseen: Herra on meitä armahtanut!”
Kuva: Matti Karppinen
Lue myös:
Tutkija: Koiviston hautajaisissa ihmiset jättivät hyvästit myös hyvinvointivaltiolle
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.