Ihmisoikeusteorian ja -lainsäädännön kirjaimellisen tulkinnan mukaan ihmisellä näyttää olevan oikeus jopa omiin harhaluuloihinsa. Mielenterveyslainsäädännössä tällaista oikeutta ei kuitenkaan tunnusteta. Teologian maisteri Mari Stenlund etsii ratkaisua ristiriitaan sosiaalietiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan.
− Ihmisoikeussopimuksissa ja -teoriassa oletetaan, että oikeudet kuuluvat psyykkisesti terveille ihmisille, ja siksi on määritelty, että ihmisen tulee saada pitää omat mielipiteensä ja uskomuksensa ilman, että muut pyrkivät niitä muuttamaan.
– Jos tämä tulkitaan kirjaimellisesti, se on ristiriidassa psykiatrisen pakkohoidon ja etenkin tahdonvastaisesti toteutetun psykoosilääkityksen kanssa, Stenlund sanoo.
Mari Stenlund on koulutukseltaan paitsi teologi myös sosionomi-diakoni. Niinpä hän on kohdannut mielenterveystyöhön ja uskonnonvapauteen liittyvän problematiikan käytännön työssä vakavista psykoottistasoisista mielenterveyden häiriöistä kärsivien potilaiden kanssa.
Stenlund kertoo, että eri yksiköissä suhtautuminen potilaiden uskonnolliseen pohdintaan vaihtelee.
– Olen törmännyt hoitokulttuureihin, joissa on esimerkiksi pidetty hyvänä, että uskonnosta ja politiikasta ei keskustella.
Keskeinen kysymys väitöskirjassa liittyy siihen, mitä uskonnonvapaudella tarkoitetaan ja minkälaisia oikeuksia se synnyttää. Stenlundin mukaan perinteisesti ihmisoikeuksiin kuuluvan uskonnonvapauskäsityksen keskiössä ovat olleet uskomusten sisällöt. Hän ehdottaa, että tämänkaltaisesta ajattelusta pitäisi luopua.
– Voisiko käsitystä uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta kehittää siihen suuntaan, etteivät suojelemisen kohteena ole tietyt ajatus- tai uskomussisällöt vaan ihmisen kyky ylipäänsä muodostaa ajatuksia ja uskomuksia ja olla ajatteleva ja uskova ihminen, Stenlund kysyy.
Tällainen käsitys mielipiteen- ja uskonnonvapaudesta mahdollistaisi myös sellaiset pakkokeinot psykiatrisessa hoidossa, joiden tavoitteena on tukea potilaan kykyä muodostaa itse erilaisia ajatuksia ja uskomuksia.
Stenlund kuitenkin huomauttaa, että vaikka hänen esittämänsä malli ratkaisee yhden ristiriidan, se synnyttää käytännön potilastyöhön myös uusia kysymyksiä.
– Samaan aikaa se haastaa ottamaan vakavasti esimerkiksi lääkkeiden sivuvaikutukset, Stenlund sanoo.
– Ei voida lähteä siitä, että mikä tahansa oireita hillitsevä hoito olisi hyvä tai toivottava, jos se jollakin tapaa heikentää kykyä olla ajatteleva, uskova ja merkityksiä kokeva ihminen.
Sosiaalietiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöskirja ”Freedom of delusion – Interdisciplinary views concerning freedom of belief and opinion meet the individual with psychosis” tarkastetaan 14.3.2014 klo 12.15 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Auditorio XIV, Unioninkatu 34. Väitöstilaisuus on suomenkielinen.
Ilmoita asiavirheestä