Uralilaisen kielikunnan sisällä ainoastaan suomen, unkarin ja viron kielten asema on turvattu. Kaikki muut uralilaiseen kielikuntaan eli suomalais-ugrilaisiin ja samojedikieliin kuuluvat kielet ovat vähemmistökielen asemassa ja uhanalaisia.
Lahdessa tällä viikolla kokoontuneessa seitsemännessä Suomalais-ugrilaisten kansojen Maailmankongressissa käsiteltiin kielikuntaan kuuluvien kansojen kysymyksiä yleisteeman ”Suomalais-ugrilaiset kansat – kohti kestävää kehitystä” avulla eri näkökulmista.
Kielen uhanalaisuus tarkoittaa sitä, että äidinkielenään sitä puhuvien määrä pienenee ja kielen siirtyminen seuraavalle puhujapolvelle on epävarmaa.
Suurin osa uralilaisista kielistä on pieniä, joidenkin tuhansien puhujien kieliä. Unkaria, viroa, suomea ja useimpia saamelaiskieliä lukuun ottamatta kaikki muut uralilaiset kielet ovat Venäjän keski- ja pohjoisosassa puhuttavia, vähemmistöasemassa olevien kansojen kieliä.
Uhanalaisia uralilaisia vähemmistökieliä on Pohjolassa ja Venäjällä
Torstaina Lahdessa puhuneen kielentutkija Annika Pasasen mukaan suurin osa uralilaiseen kielikuntaan kuuluvista kielistä on kielitieteen näkökulmasta vakavasti tai kriittisesti uhanalaisia.
Vakavasti uhanalaisia kieliä Pasasen mukaan ovat esimerkiksi Ruotsissa puhuttu luulajansaame, Suomessa puhutut inarinsaame ja koltansaame, sekä Venäjällä puhutut vepsä, vuorimari, pohjoismansi, metsänenetsi ja pohjoisselkuppi. Kriittisesti uhanalaisia taas ovat esimerkiksi Ruotsissa puhuttu piitimensaame sekä Venäjällä puhutut turjansaame, metsänenetsi sekä keski- ja eteläselkuppi.
UNESCO:n määritelmän mukaan vakavasti uhanlaista kieltä puhuvat isovanhemmat ja ylipäätään vanhimmat sukupolvet. Heidän jälkeläistensä polvi eli vanhemmat saattavat ymmärtää sitä, mutta he eivät puhu kieltä keskenään tai lastensa kanssa. Kriittisesti uhanalaisen kielen nuorimmat puhujat ovat isovanhempia ja hekin puhuvat kieltä harvoin ja puutteellisesti.
Venäjällä keskisuuret, satojen tuhansien puhujien suomalais-ugrilaiset kielet mari, komi, udmurtti, sekä mordvalaiskielet ersä ja mokša siirtyvät Pasasen mukaan vielä lapsille kyläyhteisöissä, mutta eivät kaupungeissa. Niissä nuoret polvet käytännössä venäjänkielistyvät. Koulukin on miltei aina venäjänkielinen.
Samoin kieli siirtyy vielä lapsille pienten pohjoisten alkuperäiskansojen, tundra- ja metsänenetsien sekä hantien, mansien ja selkupien keskuudessa.
Sen sijaan esimerkiksi karjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja ja ngasani eivät enää siirry lasten kieleksi missään olosuhteissa.
Pasanen torjui joskus kuullun väitteen siitä, että kielten katoaminen olisi verrattavissa evoluution kaltaiseen luonnolliseen heikomman karsiutumiseen.
– Sellaiset väitteet ovat perättömiä. Asiaan voidaan vaikuttaa ihmisen toiminnalla.
Kielenvaihto vähemmistökielestä enemmistökieleen voi Pasasen mukaan olla vapaaehtoista, näennäisesti vapaaehtoista tai pakotettua.
Annika Pasanen kertoi näiden kielten elvyttämisen vaativan omankielisiä medioita, paikannimikylttejä, kielten standardoimista, omaa kirjallisuutta sekä kielen popularisointia esimerkiksi musiikissa ja kansalaisjärjestötoimintaa.
Tärkeintä olisi kuitenkin oman kielen opetus lastentarhasta ja koulusta yliopistoon ja mahdollisuus opiskella tuolla kielellä. Yleisesti ottaen Venäjän uralilaisten kansojen keskuudessa ei toteudu oikeus omankieliseen opetukseen.
Pasanen muistutti toisaalta siitä, että pienten uralilaisten kielten tilanne ei ole globaalisti ainutlaatuinen.
– Noin 90 prosenttia maailman kaikista noin 7 000 kielestä on uhanalaisia. Vain 5,5 prosenttia maailman kaikista kielistä on sellaisia, joilla on yli miljoona puhujaa. Keskimäärin maailman kielien puhujamäärät ovat jotakin 5 000 ja 10 000 välillä.
Raamatunkäännöstyö uralilaisille kielille on vielä kesken
Lahden kongressissa esitettiin myös ajatus, että vähemmistökielen säilymistä auttaa, jos vähemmistökansan uskonto poikkeaa enemmistökansan uskonnosta.
Tällainen on tilanne esimerkiksi Romanian Transilvaniassa. Siellä vähemmistössä olevat unkarilaiset ovat katolilaisia, reformoituja, luterilaisia tai unitaareja. Romaniankieliset taas ovat ortodokseja ja jossain määrin kreikkalaiskatolilaisia.
Venäjän alueen uralilaiset kansat ovat yleensä periaatteessa ortodokseja, mutta varsinkin marien sekä Uralin itäpuolella Aasiassa asuvien hantien, mansien ja samojedien keskuudessa elävät jossain määrin myös näiden kansojen alkuperäiset luonnonuskonnot.
Nykyisin uralilaisten kansojen keskuudessa tekee työtä myös Inkerin kirkko, jolla on joitakin seurakuntia Volgan ja Uralin alueen kansojen asuma-alueilla.
Euroopassa raamatunkäännökset merkitsivät 1500- ja 1600-luvuilla monen eurooppalaisen kansankielen, esimerkiksi suomen, muuttumista kirjakieleksi.
Lahden kongressissa raamatunkäännöstyötä ei käsitelty. Venäjän uralilaisille kielille Raamattua on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta käännetty kattavasti vasta 1900-luvun lopussa.
Suomen Pipliaseuran Raamattu Suomen suvulle -projektin tietojen mukaan vuonna 2013 Raamattua käännettiin 12 Venäjällä puhuttavalle suomalais-ugrilaiselle kielelle. Tätä raamatunkäännöstyötä koordinoi Raamatunkäännösinstituutti.
Uusi testamentti on viime vuosina saatu julkaistua kuudella Venäjän suomalais-ugrilaisella kielellä: aunuksenkarjalaksi vuonna 2003, vepsäksi ja ersämordvaksi 2006, mariksi 2007, komiksi 2008 ja vienankarjalaksi 2011.
Koko Raamattu on projektin aikana käännetty vain udmurtin kielille vuonna 2013. Aikaisemmin koko Raamattu on käännetty viidelle suomensukuiselle kielelle: unkariksi vuonna 1590, suomeksi 1642, viroksi 1739, pohjoissaameksi 1895 ja komiksi 1990.
Monille muille uralilaisille kielille on käännetty vähintään joitakin Uuden testamentin evankeliumeja.
Lahdessa pidetty VII Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi päättyy tänään.
Kuva: Jussi Rytkönen. Lahden kongressissa oli suomalaisten ohella runsaasti vieraita Venäjän eri suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudesta, Unkarista, Virosta ja Romaniasta.
Lue myös:
Udmurtinkielinen Raamattu valmistui
Ilmoita asiavirheestä