Elokuvateattereissa nyt nähtävä Tolkien on kaunis tulkinta kirjailija, professori J. R. R. Tolkienin elämästä. Syystäkin voi olla ylpeä elokuvan suomalaisesta ohjaajasta. Dome Karukosken jälki on viipyilevää mutta tyylikästä ja visuaalista.
Tolkienin perikunta ja kirjailijan tekijänoikeuksia hallinnoiva taho ovat kuitenkin tehneet pesäeron elokuvaan. Siinä on heidän mielestään otettu liikaa vapauksia. Tottahan se onkin, elokuva on osin fiktiota.
Karukoski on rajannut näkökulmansa selkeästi: elokuva piirtää taiteellisen kaaren siitä, miten orvoksi jääneestä Tolkienista (Nicholas Hoult) kypsyi kirjailija, jonka kynästä syntyi lause: ”Kolossa maan sisällä asui hobitti.” Siitä lähtivät ne rakastetut tarinat, joista Tolkien tunnetaan: Hobitti eli sinne ja takaisin, Taru sormusten herrasta ja Silmarillion.
Karukosken ohjaus pyrkii luomaan visuaalisuuden kautta yhteyden yleisön tuntemiin Tolkienin teosten elokuvaversioihin.
Lapsuuden vehreä maisema vie mielen Kontuun. Kun Tolkienin leskeksi jäänyt äiti muuttaa poikiensa kanssa tehdaskaupunkiin, viittaus Sarumanin helvetilliseksi muuttuvaan Rautapihaan on selvä. Tolkienin toveruus kolmen koulutoverinsa kanssa on kuin neljän hobitin iloinen seurue. Sota tuo siihen toisen sävyn. Taistelutantereen huuruisat mielikuvat ennustavat Karukosken tulkinnassa nousevaa pimeyttä aaveratsastajineen.
***
Jos kirjailijan todellinen tarina oikeine yksityiskohtineen kiinnostaa, Tolkien-elokuvaa kannattaa täydentää Catherine McIlwainen teoksella Tolkien–Mies joka loi Keski-Maan (WSOY 2019).
Teos on koottu Bodleian Libraryn Tolkienia käsitelleen suurnäyttelyn pohjalta. Tämä Oxfordin yliopiston kirjasto oli kirjailijalle rakas paikka, ja hänen kuolemansa jälkeen kirjasto on yhdessä Tolkienin perikunnan kanssa vaalinut kirjailijan henkistä ja kirjallista perintöä.
McIlwainen teos sisältää muutaman esseen, joissa katsahdetaan Tolkienin elämänvaiheisiin, kuuluisaan Inklings-kerhoon ja Tolkienin suhteeseen C. S. Lewisiin sekä siihen, miten Tolkien loi haltiakieliä ja mitä vaikutteita hän sai kirjoihinsa muinaisnorjalaisesta mytologiasta.
Teos esittelee myös valikoiman Tolkienin omia kuvituksia tarinoihinsa, valokuvia, juonimuistiinpanoja ja kirjeitä, ja avaa niiden merkitystä kirjailijan työprosesseissa. Jännittävää on huomata, että kirjoittaessaan Tarua sormusten herrasta Tolkien laati aikataulukoita rinnakkaisista tapahtumista, jotta tarina pysyisi aukottomasti koossa. Hän merkitsi taulukoihinsa jopa kellonaikoja.
***
Karukosken Tolkien ei käsittele kirjailijan hyvin vahvaa suhdetta katoliseen uskoon. McIlwainen teos valottaa sitäkin.
Koska Tolkienin ja hänen pikkuveljensä huoltaja, isä Francis Morgan asui pappisyhteisössä, pojat asuivat ensin sukulaisnaisensa luona ja sittemmin asuntolassa. Joka aamu he kävivät messussa kirkossa ja söivät sitten aamiaista pappien kanssa ennen kuin lähtivät kouluun.
Ystäviensä kanssa Tolkien haaveili paremmasta maailmasta, jossa myös katolilaisuus kukoistaisi. Juuri hän vaikutti siihen, että aiemmin ateistiksi tunnustautunut C.S. Lewis löysi kristillisen uskon. Pakanoiden myyteissä on pilkahdus jumalallista totuutta, kun taas kristinuskoon sisältyy totuus, Tolkien opetti Lewisia. Sittemmin hän arvosteli sitä, miten ilmiselvästi Lewis omiin fantasiatarinoihinsa sisällytti kristillistä viittausta – Tolkien itse kutoi ne tarinoihinsa verhotummin.
***
Keskellä ensimmäistä maailmansotaa Tolkien kirjoitti ensimmäisen kertomuksensa Keski-Maasta. Se on kertomus kätketystä kaupungista, jonka haltiakuningas Turgon rakentaa turvapaikaksi kansalleen.
Condolinin tuhosta syntyi useita kesken jääneitä versioita. Tolkienin poika Christopher Tolkien on toimittanut niistä kirjan Condolinin tuho (WSOY 2019). Se esittelee tarinan sen kaikissa muodoissa ja tarjoaa samalla näköalan siihen, miten Tolkien kertomuksiaan rakensi.
Kuva: Fox Searchlight Pictures. Nicholas Hoult on nuori Tolkien Dome Karukosken elokuvassa.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.