Oopperan keskellä lauletaan: ”On aivan hiljaista, aivan kuin luonto ei uskoisi…” Siihen lauseeseen kiteytyy koko Huutolaistytön laulu -kirkko-oopperan ydin. Kukaan ei voi uskoa, että taas on tulossa nälkävuosi.
Ollaan Hämeenkyrössä, kesässä 1867. Jäät lähtevät järvestä vasta juhannuksena. Talvivilja on kuollut. Kaikki toivo laitetaan kesämyöhällä alettuun kylvöön. Kun pakkanen syö sadon syyskuun alussa, kaikki tietävät, että edessä on ankea aika. Jopa parasta karjaa joudutaan tappamaan, kun sille ei ole ruokaa.
Suomalaiset valuvat pohjoisesta etelään ruokaa etsien. Hämeenkyröönkin tullaan, ”jopa Savosta”, mutta ruokaa ei ole. Orvoiksi jääneiden lasten kohtalona on huutolaisuus. Heiskan pihalla pidetään 2. tammikuuta 1868 huutokauppaa, joissa 299 lasta myydään ”vähiten vaativille”.
Kenelle kunta joutuu lapsen elatuksesta vähiten maksamaan, sille lapsi siirretään. Huutolaistytön laulun tarinan keskiössä ovat kaksi lasta, Anna, 12 ja Silja, 14, huutokaupan viimeiset, joita kukaan ei halua.
Eläkkeellä olevien kanttorien, Jukka Hovilan ja Pentti Tynkkysen yhteistyönä syntynyt Huutolaistytön laulu on oikeastaan musiikkiteatteria, ei niinkään ooppera. Musiikki on pääasiassa yhteen sovitettujen virsien, tuttujen laulujen ja paikoin läpisävelletyn replikoinnin hienosti onnistunut kokonaisuus. Joukossa on vain muutama sävelletty teos, joista vanhahtava Isä meidän -rukous on upein.
Teoksen ”orkesterina” on Tynkkynen uruissa, ja Hovila kosketinsoittimissa esiintyjien lomassa.
Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry on loistava porukka teoksen esittämään. Sitoutuminen ja halu tehdä tosissaan kuuluvat ja näkyvät. Lauluammattilaisia mukana on vain muutama. Kuorolaiset ovat tehneet mahtavan työn teoksen opetellessaan.
Virkamiehet kirkkoa ankarampia
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Tapio Parkkinen on ottanut teoksen omakseen. Aihepiiri on raskas, mutta teos jatkaa Maaseudun Taiteellisen Teatterin ja Pentti Tynkkysen aiempaa tinkimätöntä linjaa. Tämä on jo kolmas historiaan pohjautuva, yhdessä toteutettava vakava oopperateos.
Repliikit nousevat historiallisista dokumenteista, tarina perustuu tapahtuneisiin asioihin. Puhutut vuorosanat valmistelevat taustan seuraavalle kohtaukselle ja samalla varmistavat, että kaikki pysyvät tapahtumissa mukana.
Kirkko on haasteellinen näyttämö, kun esiintyjiä ei voi juurikaan nostaa lavalle, mutta silti kaikki toimii. Parkkisen pienet oivallukset luovat yhtäkkiä vaikkapa valtaisan väkijoukon tunnun pieneen tilaan. Äänelliset erikoistehosteet luovat vuoroin kesälämpöä, vuoroin hyytävää viimaa. Kaikessa vallitsee toden tuntu.
Kaikki tekevät rooleissaan vakuuttavaa työtä. Inga Sulin, Oona Pätäri ja Flora Heinäsuo ovat äiti ja tyttäret ihanine yhteisine lauluineen.
Kylän virkamiehet ovat ankarampia kuin kirkkoherra (Taisto Polvi), jonka puoliso (Mirka Myrskyranta) lopulta pelastaa huutolaistytöt huomaansa. Kirkkoherra kiittää joka tilassa, mutta painajainen ihmisarvon kutistumisesta ”vähiten vaativalle” ei jätä hengenmiestä öisin rauhaan.
Aki Ollikaisen romaani Nälkävuosi on piirtänyt sen lukeneiden mieleen ihmisten hädän kaikessa kauheudessaan. Huutolaistytön laulussa
ollaan optimistisempia. Katsojalle jää mahdollisuus päättää tapahtuuko loppu maan päällä vai taivaassa? Onko se onnellinen?
Huutolaistytön laulun kantaesitys Hämeenkyrön kirkossa 6.3. Sitä esitetään kevään aikana lisäksi muun muassa Ikaalisissa, Ylöjärvellä, Tampereella, Lempäälässä ja Lapualla.
Kuva: Rami Marjamäki. Oona Pätäri (Anna), Flora Heinäsuo (Silja) ja Inga Sulin tekevät hienosti roolinsa huutolaistyttöinä sekä näiden äitinä.
Ilmoita asiavirheestä