Kaksi tuoretta kirjaa tuo esiin maailmankuulun lastenkirjailijan kiehtovan persoonan ja monipuolisen uran. Astrid Lindgren oli totisesti muutakin kuin Peppi Pitkätossun äiti!
Sekä tanskalaisen Jens Andersenin elämäkerta Astrid Lindgren – Tämä päivä, yksi elämä että Lindgrenin omat Sotapäiväkirjat 1939–1945 esittelevät rohkean ja humaanin mielipidevaikuttajan.
Elämäkerta Tämä päivä, yksi elämä päättyy kuvaukseen Lindgrenin valtiomiesluokan hautajaisista Tukholmassa vuonna 2002. Häntä saattelemassa oli hallitus, kuningasperhe ja 100 000 tavallista ruotsalaista. Kirja kertoo mukaansatempaavasti taipaleesta, joka johti tähän suureen kansansuosioon.
Lindgren kasvoi Etelä-Ruotsissa Vimmerbyssä, samantyyppisessä onnelassa, jota hänen Melukylä-kirjansa myöhemmin kuvasivat. Isä oli kirkonisännöitsijä ja menestyvä pappilan vuokratilallinen. Lapset koulutettiin. Lapsuudenkodin lämpö oli Astridille tärkeä tuki koko elämän ajan. Taustastaan hän ammensi aiheita ja maalaisjärkeä kirjoihinsa.
Terävän nuoren toimittajan tie katkesi 19-vuotiaana aviottomaan lapseen. Lars-poika syntyi ja asui ensimmäiset vuotensa Tanskassa, kunnes Astrid pystyi hakemaan hänet luokseen Tukholmaan. Elämäkerran kirjoittaja näkee pojan alkuvaiheiden vaikuttaneen Lindgrenin kirjoihin: usein päähenkilönä on hylätty lapsi. Kirjailija kirjoitti useat teoksensa lapsen näkökulmasta, mikä oli ennenkuulumatonta.
Jens Andersen avaa kiinnostavasti Lindgrenin kirjojen taustoja ja teemoja. Läpimurto kirjailijana tapahtui vuonna 1945 tarinalla Peppi Pitkätossusta, pienestä yli-ihmisestä, joka keikautti aikuisten ja lasten valtasuhteet päälaelleen. Lämminsydäminen ja oikeamielinen Peppi nousi sadun keinoin Hitlerin ja Stalinin hirmuvaltaa vastaan.
Diktaattorit saivat myöhemmin toimia esikuvina Katla-lohikäärmeelle romaanissa Veljeni Leijonamieli vuonna 1973. Teos sai osakseen ihailua ja arvostelua rohkealla aiheellaan: satu kertoo veljesten kuolemasta ja jälleensyntymisestä. Lindgrenin mukaan lapset pelkäävät kuolemassa ennen kaikkea sitä, että he jäävät yksin.
Vanhoilla päivillään Astrid Lindgren tuli tunnetuksi tiukkana yhteiskunnallisena mielipidevaikuttajana. Hän seurasi päivänpolitiikkaa ja ojensi ministereitä teräväsanaisesti lehtien palstoilla. Hänen verokritiikkinsä arvioidaan aiheuttaneen vuonna 1976 Olof Palmen hallituksen vaalitappion. Hän otti myös vahvasti kantaa ympäristön ja eläintensuojelun puolesta sekä toimi esikuvana feministeille.
Lindgrenin elämänfilosofiaan kuului vakaumus, että ihminen on vääjäämättä aina yksin. Pappilan naapurissa lapsuudessa omaksuttu usko menetti aikuisena hänelle merkitystään ja hän kertoi vuonna 1970, ettei usko Jumalaan. Vanhempana hän kuitenkin tunnusti ”epäilevänsä usein omaa epäilystään”.
Jens Andersenin elämäkerta piirtää kuvan älykkäästä, huumorintajuisesta naisesta, joka teki mittavan julkisen elämäntyön, mutta nautti samalla perheestään ja piti tiiviisti yhteyttä ystäviinsä. Häneen on ilo tutustua.
Astrid Lindgren teki suuren osan elämästään myös muuta kuin kirjailijan työtä. Sota-aikana hän työskenteli Ruotsin tiedustelupalvelun kirjesensuurissa. Hän sai ensikäden tietoa muun muassa juutalaisten kauhistuttavista kohtaloista. Hän alkoi pitää päiväkirjaa, johon hän siteerasi uutisia, liimasi lehtileikkeitä ja kommentoi sodan etenemistä eri puolilla maailmaa. Vihkot on nyt julkaistu nimellä Sotapäiväkirjat 1939–1945.
Teos on suomalaisille erittäin antoisaa luettavaa, antaahan se näkökulman Suomen talvi- ja jatkosotaan sekä muiden pohjoismaiden sota-aikaan natsien puristuksessa. Koskettavinta antia ovat merkinnät, joissa Lindgren kommentoi Suomen sotauutisia.
Kirjoituksista kuuluu syvä myötätunto ja huoli. ”Eli, Eli, lama sabaktani! Enää ei tekisi mieli elää! Venäläiset ovat tänään pommittaneet Helsinkiä ja useita muita paikkoja Suomessa. Samaan aikaan he rynnäköivät eteenpäin Karjalan kannaksella… En muista toista näin mustaa päivää” (30.11.1939). Järkytyksen taustalla on myös pelko sodan leviämisestä Ruotsiin.
Lindgren on hyvin tietoinen katkeruudesta, jota Suomessa tunnettiin siitä, ettei Ruotsi taistellut mukana – vaikka auttoi muuten monin tavoin. Hän ymmärtää myös kirkkaasti, miten etuoikeutettuja ruotsalaiset olivat säästyessään sodalta.
Toisin kuin monet sotahistorioitsijat, Lindgren huomaa myös yksityiskohdat ja tarinat, jotka kertovat sodan todellisuudesta arjessa: ”Helsingissä poliisi joutui hajottamaan väkijoukon, joka jonotti ostamaan silakkaa” (5.11.1941).
Maailmanpolitiikan rinnalla päiväkirjoissa on kuvauksia Lindgrenin perhe-elämästä, myös raastavasta aviokriisistä.
Sotapäiväkirjat on valistuneen kommentaattorin kuvausta sodan varjosta. Kolmekymppisen tulevan kirjailijan tarkkanäköisyyttä voi vain ihailla.
Molemmat kirjat on erinomaisesti suomentanut Kari Koski. Hänen kielensä tekee täyttä oikeutta myös Lindgrenin omalle eloisalle tekstille. Kirjoissa on hakemistot ja runsas, pääosin yhteinen, kuvitus.
• Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä. Suom. Kari Koski. WSOY. 435 s.
• Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939–1945. Suom. Kari Koski. WSOY. 271 s.
Kuva: WSOY
Lue myös:
Astrid Lindgrenin kirjojen hahmot uskonnollisesti avoimia
Ilmoita asiavirheestä