Homoillan jälkeisessä kansalaiskeskustelussa kaikki ajattelivat samalla tavalla yhdestä asiasta: avioliitto on ensisijaisesti kirkollinen instituutio. Asia selviää Susanna Helmisen
tutkimusartikkelista, joka on julkaistu vertaisarvioidussa Uskonnontukija-verkkolehdessä.
Ylen Ajankohtaisen Kakkosen vuonna 2010 järjestämä Homoilta synnytti vilkkaan keskustelun homojen oikeuksista, joka jatkui pitkään ohjelman jälkeen. Lokakuussa lähetettyä ohjelmaa seuranneina kuukausina kirkosta erottiin joukolla protestiksi vanhoillisina pidetyille arvoille.
Ainakin kymmenen erilaista näkökulmaa
Homoillan jälkeen keskustelussa ei ollut vastakkain vain kaksi vaan ainakin kymmenen erilaista näkökulmaa homojen oikeuksiin ja niistä käytävään keskusteluun.
Susanna Helminen analysoi artikkelissaan Homoiltaa seurannutta mielipiteenvaihtoa kahdeksassa levikiltään suurimmassa suomalaisessa päivittäislehdessä kahtena ohjelmaa seuranneena viikkona. Mukana tutkimuksessa olivat Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat ja Ilkka.
Erilaiset puheenvuorot Helminen on sijoittanut erilaisiin diskursseihin, joita löytyy siis ainakin kymmenen.
Homojen oikeutta avioliittoon vastustaneista keskustelijoista osa vetosi Raamattuun, kun toiset pitivät avioliittoa määritelmällisesti miehen ja naisen välisenä, vaikka eivät sinänsä tuntuneet suhtautuvan kielteisesti homoseksuaalisuuteen.
Homojen avioliitto-oikeutta puolustaneista keskustelijoista osa kannatti kirkon uudistumista ja kannusti vaikuttamaan kirkkoon sisältä käsin eroamisen sijaan. Toiset taas korostivat homoseksuaalisuuden luonnollisuutta ja sisäsyntyisyyttä.
Useimmat keskustelijoista eivät eritelleet, tarkoittivatko he avioliitosta puhuessaan avioliittoa sen lainsäädännöllisessä vai kirkollisessa merkityksessä. Poikkeuksen tekivät ne keskustelijat, jotka ehdottivat, että kirkko ja yhteiskunta voisivat muodostaa avioliittoon toisistaan poikkeavan kannan.
Osa keskustelijoista kiinnitti huomiota keskustelun kärjistymiseen ja halusi puolustaa keskinäisen ymmärryksen merkitystä. Diplomatian puolestapuhujat olivat Helmisen mukaan lähinnä kirkon työntekijöitä.
Keskustelun kärjistymiseen kiinnittivät huomiota myös ne keskustelijat, jotka peräänkuuluttivat suvaitsevaisuutta konservatiivikristittyjä kohtaan. Heitä vastaan argumentoivat uskontokriittiset keskustelijat, jotka kritisoivat uskontojen pyhiin teksteihin vetoamista yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kun kirkosta eroaminen kiihtyi ohjelmaa seuranneina päivinä, alkoi osa keskustelijoista kritisoida eroaaltoa. Toiset taas kyseenalaistivat koko keskustelun mielekkyyden ja nostivat esiin muita, kirjoittajien mielestä olennaisempia ongelmia, joista tulisi keskustella ennen kuin keskustellaan homojen oikeudesta avioliittoon.
Kirkon asemasta lähes täydellinen yksimielisyys
Erityisen kiinnostavaa keskustelussa oli kuitenkin erilaisten näkökulmien sijaan se, mistä lähes kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä: avioliittoa pidettiin keskustelussa ensisijaisesti kirkollisena instituutiona.
”Kun homojen mahdollisesta oikeudesta avioliittoon puhutaan, siitä puhutaan etupäässä kirkon näkökulmasta. Lainsäädäntö nousee esiin vain harvoin”, Helminen kuvailee artikkelissaan.
Niinpä kirkko nousi homojen oikeuksia käsittelevän keskustelun keskiöön. Helmisen mukaan keskustelu nosti esiin kirkon merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa sekä kirkon ja yhteiskunnan välisen rajankäynnin.
Ilmeisistä erimielisyyksistä huolimatta lähes kaikki kirjoittajat tuntuivat olevan samaa mieltä myös siitä, että luterilaisella kirkolla on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä asema. Siitä oltiin kuitenkin eri mieltä, minkälainen aseman tulisi olla.
Kuva: Ruutukaappaus. Ajankohtaisen kakkosen Homoilta lähetettiin syksyllä 2010.
Ilmoita asiavirheestä