Monet seurakuntalaiset tarvitsevat avustajaa tai opasta päästäkseen osallistumaan seurakunnan toimintaan. Avustajaa voivat tarvita niin kehitysvammaiset kuin ikäihmiset tai näkövammaisetkin.
Kirkon saavutettavuusohjelmassa rohkaistaan seurakuntia kouluttamaan vapaaehtoisia avustajia ja laajentamaan esimerkiksi jumalanpalvelusryhmien toimenkuvaa niin, että he tarvittaessa avustaisivat jumalanpalvelukseen tulijoita.
Käytännönläheistä teoriaa
Jyväskylän seurakunnassa on koulutettu kehitysvammaistyöhön vapaaehtoisia avustajia. Yksi kurssi päättyi ystävänpäivänä ja edellinen järjestettiin noin kaksi vuotta sitten. Vammaisnuorisotyönohjaaja Hannes Järvenpää kertoo, että kurssia järjestetään tarpeen mukaan. Sitä voisi verrata erityisnuorisotyön Saapas-kurssiin.
– Kurssi on teoriamuotoinen, mutta lähestyy vammaistyötä käytännönläheisesti. Koulutuksessa pyritään vastaamaan työalamme tarpeisiin leireillä, retkillä ja vammaistyön kerhoissa, Järvenpää kertoo.
Viimeisemmälle kurssille osallistui noin 20 ihmistä, pääasiassa erityispedagogiikan opiskelijoita. Avustajia tarvitaan seurakunnan työssä käytännön toimiin: pukeutumiseen, ruokailuun, kommunikaatioon ja kohtaamiseen. Heitä otetaan mukaan leireille ja päiväretkille sekä kerhoihin.
– Olennaisin juttu on mielestäni yhdessä tekeminen. Kauniina ajatuksena olisi koettaa saada avustajasuhde katoamaan. Oli kyseessä sitten vaikka askartelu tai ulkoilu, niin toivoisin sen olevan molemmille osapuolille mielekäs osallistumiskokemus, Hannes Järvenpää sanoo.
Avustajat ovat toiminnan kannalta elintärkeitä. Järvenpään mukaan esimerkiksi leirillä voi olla kaksi työntekijää ja 30 leiriläistä. Ilman avustajia työntekijät eivät pärjäisi.
Ennakkoluulot purkuun
Avustajakurssille osallistuneista monet olivat erityispedagogiikan opiskelijoita, niin myös Siiri Juvonen ja Linda Norrena. Kurssi sopii kuitenkin ihan kaikille.
– Kurssi sopii niille, jotka haluavat enemmän tietoa vammaisten kanssa toimimisesta. Se purki tietämättömyydestä johtuvia ennakkoluuloja, Linda Norrena sanoo.
Siiri Juvonen kiittelee kurssia erityisesti siitä, että se tarjosi teoriapainotteisille yliopisto-opinnoille käytännön vastapainoa.
– Monikaan kurssilaisista ei ollut koskaan ollut tekemisissä kehitysvammaisten kanssa ja kurssilla sai tuoda mielessä olevat kysymykset avoimesti esille. Siellä sai kattavan kuvan yhteistyöverkostoista ja samalla tutustui seurakunnan vammaistyöhön, Juvonen sanoo.
Hannes Järvenpää pitääkin kurssin tärkeimpänä tehtävänä tiedon jakamista ja sivistävyyttä.
– Ei pidä ajatella niin, että koulutamme tässä ihmisiä vain seurakunnan omiin tarpeisiin ja sitten meillä on kauheasti avustajia. Olennaista on se, että asioista käydään keskustelua ja tietoisuus lisääntyy. Ja se, mitä kurssilaiset saavat itselleen, tulevaa elämäänsä varten.
Kauppareissuja ja kirkkopyhiä
Lahdessa avustajatoimintaa on järjestetty jo vuodesta 1990 asti. Vapaaehtoistyönkeskus Marian Kammarista on voinut tilata itselleen avustajan esimerkiksi kauppareissulle tai jumalanpalvelukseen. Marian Kammarissa toimii yhteensä 270 vapaaehtoista, joista 80 on mukana erilaisissa avustajatehtävissä, kertoo vammais- ja vapaaehtoistyön johtava työntekijä Mervi Rossi.
– Kun meille tulee soitto, jossa toivotaan esimerkiksi näkövammaiselle avustajaa kauppareissulle ensi torstaina, etsimme siihen sopivan vapaaehtoisen, Rossi kertoo.
Sopivat vapaaehtoiset ovat löytyneet haastattelujen kautta ja heille tarjotaan peruskurssin jälkeenkin erilaisia tukitoimia työkokouksista koulutuksiin ja vertais- ja virkistystoimintaan.
Avustajia pyydetään kaikenlaisiin tilanteisiin. Mervi Rossi kertoo, etteivät he ole rajanneet pois mitään menoa tai tarvetta, johon joku tarvitsee toisen ihmisen apua. Suosituimpia tilanteita ovat kauppareissut, lääkäri- ja apteekkikäynnit, pankkiasiat ja ulkoilu.
– Silloin tällöin halutaan myös päästä kirkkoon. Jos on suurempia vaikka vanhusten tai näkövammaisten kirkkopyhiä niin niihin tulee pyyntöjä, samoin avustajat auttavat vaikka näköpiiriin viemisissä ja ovat käytettävissä eri vammaisryhmien ryhmätoimintojen mahdollistamisessa ja retki- ja leiritilanteissa, Mervi Rossi sanoo.
Lapsista vanhuksiin
Lahtelainen Ritva Oxen aloitti vapaaehtoistyön oltuaan muutaman vuoden eläkkeellä.
– Olin ensin äidikkeenä, mutta aloin sitten miettiä, että kun olen työurani tehnyt lastenkodissa, niin miksi vieläkin hoidan lapsia. Ajattelin, että nyt on aika hoitaa vanhuksia ja ryhdyin avustajaksi. Nyt olen töissä päivystäjänä, eli otan vastaan pyyntöjä ja etsin sopivan vapaaehtoisen, Oxen kertoo.
Äidikkeenä Ritva Oxen vieraili lapsiperheiden kodeissa ja päästi äidit muutamaksi tunniksi asioita hoitamaan. Vapaaehtoisena avustajana hän pääsi ihmisten mukana kodeista ulos. Oxen avusti vanhuksia ja näkövammaisia, joiden kanssa hän kävi esimerkiksi sairaalassa kokeissa, pankissa tai kaupassa.
– Erään näkövammaisen avustin koirineen päivineen pikkujouluihin. Toisen kanssa ajelimme taksilla ympäri kaupunkia hoitamassa kerralla kaikki asiat mattopesulasta alkaen. Lopuksi kirjoitin hänelle joulukortit ja vein postiin, hän muistelee.
Oxen kertoo avustaneensa joskus samoja henkilöitä muutamiakin kertoja, vieraan ihmisenkin kanssa pääsee hänen mielestään hyvin juttuun. Avustettavan erityistarpeet täytyy kuitenkin aina huomioida. Esimerkiksi näkövammaiselle täytyy aina kertoa, missä ollaan, Ritva Oxen sanoo.
– En muistanut tätä, kun olin ensimmäistä kertaa avustamassa näkövammaista. Hän kyseli kokoajan että missäs nyt ollaan ja sanoin että no nyt ollaan hississä. Hän sanoi, ettei ole koskaan ollut yhtä hauskaa päivää, Oxen nauraa.
Avustajien työ on Ritva Oxenin mielestä erittäin tärkeää.
– Ilman avustajia vanhukset jäisivät ihan yksin. Nyt päivystäessä kuulen heidän tarinoitaan, ja toivon kyllä ettei tällainen työ lopu koskaan. Hei eivät saa mistään apua, jos omaisia ei ole lähellä.
Kuva: Minerva Seppälä
Ilmoita asiavirheestä