Changemaker: Suomalaisten yritysten maanhankintojen oikeutus varmistettava

Kaapparit kuriin

Changemaker käynnisti sunnuntaina 7.4. maakaappaukseen liittyvän Kaapparit kuriin! -kampanjan. Kampanjallaan verkosto kiinnittää huomiota Suomen valtion omistamien yritysten maanostotoiminnan oikeutukseen.

 

Maakaappaus tarkoittaa valtioiden ja monikansallisten yritysten kehitysmaissa tapahtuvaa maanhankintaa, jolla ei ole oikeutusta. Yritysten näkökulmasta investoinnit voivat olla osa normaalia kaupankäyntiä, mutta ne vaikuttavat suoraan paikallisiin pienviljelijöihin, joiden omistusoikeudesta käyttämäänsä maahan ei ole aina sovittu kirjallisesti. Viimeisen vuosikymmenen aikana pienviljelijöiden käytöstä arvioidaan siirtyneen yli 200 miljoonaa hehtaaria ulkomaisille sijoittajille, mikä on kuusi kertaa Suomen kokoinen alue. Myös joillakin suomalaisilla yrityksillä on raportoitu olevan kytköksiä maakaappaustapauksiin.

 

Changemaker vaatii, että Suomen valtio varmistaa omistamiensa yritysten maanostotoiminnassa ihmisoikeuksien ja paikallisväestön maankäyttöoikeuksien toteutumisen.

 
 

Kaapparit kuriin! -kampanja käynnistyi avaustapahtumalla sunnuntaina 7. huhtikuuta Kuopion torilla. Tapahtuman aikana kerättiin myös vetoomusta, joka kampanjan päätyttyä luovutetaan valtion omistajaohjauksesta vastaavalle kehitysministeri Heidi Hautalalle.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJolkkonen: ”Lapsi ei ole tuttia imevä ateisti”
Seuraava artikkeliTeologian opiskelu kiinnostaa entistä useampaa

Ei näytettäviä viestejä