Valtaosa diakonissoista työllistyy kirkon ulkopuolelle. Kotimaan haastattelemien diakonian ammattilaisten mukaan kirkko tarvitsee silti edelleen diakonissakoulutusta. Diakin rehtori on asiasta epävarma.
Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuu tänä keväänä kuusi saamen kieleen ja kulttuuriin perehtynyttä diakonissa-sairaanhoitajaa. Ivalossa toteutetun koulutushankkeen tavoitteena oli lisätä kirkon ja terveydenhuollon työntekijöiden saamelaisosaamista Pohjois-Suomessa.
Tavoite onnistui, ainakin puoliksi. Kaikkia nyt valmistuvia opiskelijoita odottaa koulutusta vastaava työpaikka Sodankylän pohjoispuolella – mutta ei kirkossa. Valmistuneet diakonissat aloittavat pian työt terveyskeskuksissa, kotihoidossa, mielenterveystoimistossa ja rajavartiostossa.
Diakin rehtorin Tapio Kujalan mukaan tilanne ei ole tavaton.
– Meidän kokemuksemme on, etteivät diakonissat työllisty seurakuntiin vaan sairaaloihin. Diakoni-sosionomit työllistyvät paremmin kirkon piiriin.
Diakonissakoulutuksen tulevaisuus on kysymysmerkki
Diakin valmistuville opiskelijoille tekemän kyselyn mukaan vuonna 2015 vastavalmistuneista diakonissoista 8 prosenttia työllistyi kirkkoon. Sittemmin valmistuvien opiskelijoiden työllistymistä eri aloille ei ole tilastoitu.
Kyselyyn vastanneista diakonissoista kolmea neljästä odotti työpaikka terveydenhuollossa. Diakoneista kirkkoon työllistyi kyselyn mukaan heti valmistumisensa jälkeen neljännes.
Tapio Kujalan mukaan diakonissojen työllistymisen esteenä on ainakin osittain seurakuntien haluttomuus palkata heitä. Hän toivoo avointa keskustelua diakonissojen koulutuksen tarpeellisuudesta.
Ollaanko diakonissojen koulutus lopettamassa?
– Se on kysymysmerkki, Kujala sanoo.
Diakonissoja tarvitaan erityisesti vammaistyössä ja mielenterveystyössä
Johtava diakonia- ja yhteiskuntatyön asiantuntija Katri Valve Vantaan seurakuntayhtymästä muistuttaa, että kirkossa on yksi diakonian virka, johon sekä diakonin että diakonissan tutkinto antaa pätevyyden. Rekrytointitilanteessa merkitystä on kokonaisuudella: tehtävänkuvalla, hakijan osaamisella ja työhistorialla.
Valve toimii Kirkkohallituksen diakonian koulutuksen seurantaryhmän puheenjohtajana. Siellä vallitsee yksimielisyys molempien koulutusten tarpeellisuudesta.
– Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus antaa laaja-alaisen osaamisen sairauden ja terveyden kysymyksiin. Työntekijän ammattitaitoa on ottaa ihminen huomioon fyysisenä ja psyykkisenä olentona.
Diakonissojen ammattitaitoa tarvitaan esimerkiksi vammaistyössä ja mielenterveystyössä. Katri Valve ihmettelee Tapio Kujalan näkemystä seurakuntien haluttomuudesta palkata diakonissoja.
– Voisiko kysymys olla siitä, että muut työnantajat ovat seurakuntia kiinnostavampia esimerkiksi parempien työehtojen tai palkkatason vuoksi? Valve pohtii.
”Opiskelijat haluaisivat kirkkoon töihin, mutta paikkoja ei ole”
Ivalossa diakonissoja kouluttaneen lehtorin Eeva Mertaniemen mukaan ainakin Pohjois-Suomessa kirkkoon työllistymisen esteenä on vapaiden paikkojen puute. Mertaniemen mukaan ongelma koskee yhtä lailla diakoneja kuin diakonissojakin.
– Opiskelijat haluaisivat kirkkoon töihin, mutta paikkoja ei ole, Mertaniemi sanoo.
Toisaalta hän tietää, että osa diakonissoista haluaa vahvistaa sairaanhoitajan työssä vaadittavia kliinisen hoitotyön taitoja ennen hakeutumista seurakuntaan. Diakonian koulutuksesta vastaava asiantuntija Helena Tuominen Kirkkohallituksesta on tehnyt saman havainnon.
– Ammattikorkeakoulu näkee, mihin opiskelijat työllistyvät valmistumisvaiheessa. Osa diakonissoista haluaa ensin kliiniseen työhön, on siellä vuoden–kaksi ja hakee sitten seurakuntaan.
Tuomisen mukaan diakonien ja diakonissojen asema kirkossa kertoo kirkon ihmiskäsityksestä.
– Ihminen on ruumis, sielu ja henki, joka elää yhteydessä toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Kaksi eri koulutuspolkua laajentaa kirkon osaamista ottaa huomioon ihmisen koko elinkaari ja -ympäristö.
”Kulttuurisensitiivisyyden painottaminen tärkeää” – Pistohaavan hoitoa harjoiteltiin poroerotuksissa
Ivalon diakonissojen opinnoissa saamen kieltä ja kulttuuria integroitiin lähes kaikkiin opintokokonaisuuksiin. Esimerkiksi pistohaavojen hoitamista opiskelijat harjoittelivat poroaidalla poroerotuksen aikaan ja diakoniaopinnoissa laulettiin virsiä saamen kielillä. Lisäksi opiskelijat suorittivat erillisen kulttuurikurssin ja opiskelivat joko pohjois- tai inarinsaamea.
Tapio Kujalan mielestä yksi tapa uudistaa diakonissojen koulutusta voisi olla kulttuurisensitiivisyyden ja uskontodialogin painottaminen. Yhteiskunnan monimuotoistuessa tarve alan asiantuntijoille kasvaa.
– Euroopassa korkeakouluyhteistyökumppanimme pohtivat monikulttuurisuutta diakonissakoulutukseen liittyen. Esimerkiksi Saksassa, jossa on iso muslimivähemmistö, on huomattu, että uudenlaiselle osaamiselle olisi tarvetta. Kulttuurien kohtaamiseen liittyy monenlaisia terveydellisiä kysymyksiä, Kujala perustelee.
Diakin kirkon alan koulutuspäällikön Jussi Murtovuoren mukaan kulttuurisensitiivisyyttä ja uskontodialogitaitoja halutaan vahvistaa koulutuksessa. Ivalon diakonissakoulutus ei silti ole ainakaan heti saamassa jatkoa.
– Kouluttaminen syrjäseuduilla on kallista. Tässä hankkeessa rahoitus kerättiin monelta taholta.
”Seurakuntien osaamista voitaisiin tarjota sote-kilpailutuksiin”
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen liittyvä valinnanvapaus voisi tarjota diakonissoille uusia työmahdollisuuksia seurakunnissa, mikäli seurakunnat alkaisivat toimia nykyistä aktiivisemmin palveluiden tuottajina.
– Seurakunnilla on osaamista, jota voitaisiin ilman muuta tarjota sote-kilpailutuksiin, Tapio Kujala sanoo.
Hän ehdottaa, että seurakunnat voisivat myydä kunnille esimerkiksi neuvolapalveluita ja vanhustyön palveluita.
Diakonian kehittämisestä vastaava asiantuntija Titi Gävert Kirkkohallituksesta ei innostu ehdotuksesta. Hän muistuttaa, että tutkija Valdemar Kallunki esitti jo 2014, että kirkko voisi ottaa aiempaa vahvemman roolin palvelujen tuottajana erityisesti diakonian kautta. Gävertin mukaan diakonian ammattilaiset suhtautuivat ajatukseen kuitenkin torjuvasti.
– Diakonian työote on kokonaisvaltainen, laaja-alainen ja ketterä. Se ei voi rajautua tietyn palvelun järjestämiseen, hän sanoo.
Diakonissojen roolia voisi silti Gävertinkin mielestä uudistaa. Perinteisesti diakonissat eivät ole tehneet seurakuntatyössä hoitotoimenpiteitä, vaikka heillä olisi siihen valmius.
– Tämä perustuu kuntien takavuosina ilmaisemaan tahtotilaan, jota ei olla tultu päivittäneeksi. Kun nyt pyritään tehostamaan palvelurakennetta, voitaisiin pohtia, voisiko seurakunnissa työskentelevien diakonissojen sairaanhoidon ammattitaitoa hyödyntää nykyistä laaja-alaisemmin.
”Kaksoistutkinnon suorittaneet ovat valtava voimavara kirkolle siellä, missä he ovat”
Meneekö koulutus hukkaan, jos diakonissa ei työllisty kirkkoon? Kaiken kaikkiaan diakonissa-sairaanhoitajat työllistyvät hyvin. Ivalosta valmistuneet opiskelijat rekrytoitiin erilaisiin sairaanhoitajan tehtäviin jo ennen valmistumistaan.
– Korkeakoulun näkökulmasta kaksoistutkinto on vastuullisuutta. Jos kirkko ei pysty työllistämään, töitä löytyy yhteiskunnasta, Tapio Kujala sanoo.
Kujalan mukaan sairaaloissa arvostetaan diakonissojen eettistä osaamista. Heillä on valmius vaativiin tehtäviin kuten kuolevan ihmisen kohtaamiseen.
– Mutta onhan se outoa, jos heitä ei kirkossa tarvita.
Eeva Mertaniemi ei harmittele sitä, että Ivalosta valmistuneet diakonissat eivät ainakaan heti työllisty kirkkoon. Osa heistä vihittiin silti helluntaina diakonian virkaan Oulun tuomiokirkossa.
– Kirkossa puhutaan paljon verkostoitumisesta ja jalkautumisesta. Kaksoistutkinnon suorittaneet ovat valtava voimavara kirkolle siellä, missä he ovat.
Kuva: Jukka Granström. Kolmannen vuosikurssin diakonissaopiskelijat osallistuivat ryhmätyön purkutilaisuuteen. Luokan etuosassa oppilaat Ronja Lehto, Hanna Ikä- heimo, Jenni Ruottinen ja Marianna Auvinen sekä opettaja Eila Sainio.
Lue myös
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.