Helsingin seurakuntien kahdeksan diakoniatyöntekijän vahva kannanotto hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustavalla sivustolla on herättänyt paljon huomiota. Kotimaa Pro haastatteli tarkemmin perjantaisen julkilausuman kolmea allekirjoittajaa.
Kannanotossa sivustolla ’Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan’ diakoniatyöntekijät vetosivat päättäjiin, jotta nämä huomioisivat diakoniatyön arjessa ilmenevän yhä voimakkaamman huono-osaisuuden kasaantumisen.
Diakoniatyöntekijöiden mukaan pienituloiset eivät voi enää elää pääkaupunkiseudulla palkallaan. Köyhien perheiden nuoret ovat hälyttävän toivottomia. Harkinta on vähentynyt toimeentulotukea myönnettäessä, kun toimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelaan. Ihmiset jättävät usein heille määrätyt lääkkeet ostamatta ja ottamatta rahapulan takia. Väki jakaantuu yhä selvemmin kahtia ja kokonaisuutta ei katso kukaan.
”Ihmisen pitää mielellään pystyä 120 prosentin työpanokseen”
Osatyökykyisten ja vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työllistymistä työkseen pohtiva Helsingin seurakuntien projektityöntekijä Anna Hästö on eniten huolissaan kovenevista arvoista ja asenneilmastosta.
Ihmiset puhuvat toisistaan rajusti ja rumasti yhä julkisemmin. Työttömät leimataan laiskoiksi loisiksi. Sosiaalinen media heittää kasvoille sen, mitä ennen mutistiin kahvipöydässä. Sitten viesti jaetaan 500 kertaa. Työelämästä on tullut raakaa.
– Ihmisen pitää mielellään pystyä 120 prosentin työpanokseen. Jollei pysty, hänestä ei muka ole mihinkään. Työelämä ei jousta ja räätälöidyt työt ovat todella vähissä. Palkkatukirahat loppuvat joka vuosi kesken ja niiden hakeminen on vaikeaa, Hästö listaa ongelmia.
Kun tuloerot ja eriarvoisuus kasvavat, ovat äärilaidat yhä kauempana toisistaan. Empatiakyky joutuu koetteille tai jopa katoaa.
– Jos ei ole koskaan käynyt Kalasatamaa idempänä, voi olla vaikea tietää, millaisia ihmiskohtaloita on Myllypuron leipäjonoissa. Työttömyyden ja huono-osaisuuden taustalta löytyviä monimutkaisia kuvioita ei ymmärretä.
Osatyökykyiset ovat moninainen ryhmä, joista iso osa on mielenterveyskuntoutujia, kehitysvammaisia tai jollain tavoin fyysisesti rajoitteisia. Monet ovat koulutettuja, mutta eivät syystä tai toisesta kykene täysiaikaiseen työhön.
Yrityksissä ja jopa kirkossa ajatellaan Hästön mukaan, ettei tällaisille henkilöille ole käyttöä työelämässä. Heidän toivotaan puuhastelevan omissa piireissään muuta. Taustalla on myös vammaisiin kohdistuva suojelun kulttuuri.
– Ei ihminen halua olla suojelun kohde. Hän haluaa tehdä oikeita töitä.
”Me vasta harjoittelemme vaikuttamista”
Anna Hästön mukaan kirkon pitäisi tuoda rohkeammin päättäjien tietoon ne konkreettiset vaikutukset, mitä päätöksillä on ihmisten arkeen. Kirkko on iso toimija Suomessa, mutta vaikuttamistyössä sillä on vielä paljon opittavaa.
– Tämä meidän julkinen kannanottomme oli alkua. Me vasta harjoittelemme vaikuttamista.
Jonkinlaisen vaikuttamisen pitäisi kuulua Hästön mukaan luontevana osana kirkon perustyöhön. Eri asioissa vaikuttamisen väylät ovat erilaiset.
– Ihmisten asioista ei voi kertoa, mutta ilmiöistä voi. Diakoniatyössä ihmisen elämäntilanne kartoitetaan kokonaisuudessaan. Tämän kokonaisvaltaisuuden vuoksi näemme sellaista, mitä muut eivät näe.
– Me näemme mikä on lopputulos ja ketkä putoavat väliin. Näemme työssämme, että jotkut päätökset ovat selkeästi vääriä ja se tieto pitää välittää eteenpäin, Hästö linjaa.
Myös Myllypuron alueen diakoni Kristian Pesti ajattelee kirkon ja diakoniatyöntekijöiden tarvitsevan lisää vaikuttamisosaamista.
– Meillä on diakonian blogi, mutta aika pienen piirin puuhasteluahan se on. Moni hallitsee somekanavien peruskäytön, mutta emme tiedä, miten oman viestin saisi näkyviin suuren tietomassan seasta. Uusien pappien ja diakonien koulutuksessa toivottavasti huomioidaan tätäkin puolta, Pesti sanoo.
Kotiin syrjäytyneet nuoret ovat tikittävä aikapommi
Kristian Pesti on erityisen huolissaan kotiin syrjäytyneistä nuorista, jota eivät osallistu yhteiskuntaan millään tavoin eivätkä ole kiinni missään palvelujärjestelmässä.
Vanhusten, työttömien ja lapsiperheiden asioita pidetään kohtuullisen hyvin esillä, mutta syrjäytymisvaarassa olevat nuoret jäävät näkymättömiin. Tilanteessa saattaa tikittää vakava aikapommi.
– Näitä ihmisiä on vaikea tavoittaa ja he uhkaavat jäädä täysin äänettömiksi. Seurakuntien olisi hyvä panostaa etsivään nuorisotyöhön. Diakoniatyön ytimessä on ajatus etsiä heitä, joita mikään muu apu ei tavoita.
Pestin mukaan kirkon työntekijöiden ei pidä varoa tai pelätä rohkeita ulostuloja. Vaikka kirkko ei voi sitoutua puolueisiin, se voi pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan rakenteisiin, joiden vuoksi osa ihmisistä ajautuu pulaan.
Itä-Helsingissä seurakunta on esimerkiksi järjestänyt keskustelutilaisuuksia, joissa ihmisten tilanteita ja ongelmia avataan kunnallispoliitikoille.
– Heikossa asemassa olevilla ihmisillä on ihailtavasti keskinäistä solidaarisuutta, mutta yleisen välittämisen ilmapiiri kaipaa vahvistusta. Tässä tavallisilla seurakuntalaisilla olisi iso tehtävä. He voivat lähteä joukolla liikkeelle ja osoittaa lähimmäisenrakkautta.
”Ovatko kaikki ihmiset oikeasti samanarvoisia?”
Malmin seurakunnan vs. johtava diakoniatyöntekijä Elina Leppihalme on havainnut, että toimeentulotuen siirtyminen kunnilta Kelaan näkyy monenlaisina ongelmina ihmisten elämässä.
– En halua syyttää ketään. Uusi tilanne ja valtava muutos vaativat opettelua kaikilta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että toimeentulotuen harkinnanvaraisuus on heikentynyt uudistuksen myötä. Suurissa vaikeuksissa olevalla henkilöllä ei aina ole kykyä hakea apua useasta paikasta.
Leppihalmettakin huolettaa silti eniten arvojen koveneminen. Hänen mukaansa on ymmärrettävää, että kun säästöjä tarvitaan, säästetään sieltä, missä on eniten menoja.
– Haluan silti kysyä, voisiko yhteiskunnan arvovalinta olla yhä se, että kaikista pidetään huolta. Ovatko kaikki ihmiset oikeasti enää samanarvoisia suomalaisessa yhteiskunnassa?
”Jos kirkko kannattaisi jotakin puoluetta, se olisi toista vastaan”
Kaikki haastatellut diakoniatyöntekijät ovat varovaisia puhuessaan puoluepolitiikasta. Anna Hästö viittaa historiaan ja toteaa, että kirkon asemoituminen puoluepoliittisesti ei luo hyvää henkeä. Seurakunnan työntekijät voivat toki yksilöinä olla myös puolueissa aktiivisia, mutta kirkko ei voi.
– Jos kannatetaan jotakin tiettyä puoluetta tai puolueita, ollaan väistämättä joitakin muita vastaan. Diakoniatyössä meidän tehtävämme on arvioida poliittisten päätösten vaikutuksia ihmisten arkeen ja raportoida niistä, riippumatta siitä, mitkä puolueet päätöksiä ovat tehneet, Hästö sanoo.
Myös Elina Leppihalme painottaa, että diakoniatyöntekijöiden kannanotto ei ole suunnattu mitään tiettyjä puolueita vastaan.
– Poliittinen ulottuvuus hiukan epäilytti minua tässä. Meidän tehtävänä on kuitenkin puhutella heitä, jotka asioista päättävät. On tärkeää tehdä päättäjille näkyväksi, miten valtavia kokonaisvaikutuksia useat yksittäiset poliittiset päätökset voivat joidenkin elämässä aiheuttaa.
Kristian Pesti kokee, että kirkon työntekijöiden näkyvä läsnäolo heikossa asemassa olevien rinnalla on tärkeää. Tämä ei kuitenkaan vaadi puoluepoliittista sitoutumista.
Näillä näkymin kukaan haastateltavista ei ole osallistumassa lauantaina järjestettävään mielenosoitukseen, jota organisoi Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -kansanliike.
Kuva Myllypuron ruokajonosta: Roni Rekomaa/ Lehtikuva
Lue myös:
Diakoniatyöntekijät: Pienituloiset eivät voi elää palkallaan, kokonaisuutta ei katso kukaan
”Ihmisarvo on absoluuttinen” – Pohjois-Karjalan ihmisarvopäivässä kysyttiin, saako asua syrjässä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.