Kari Kuula. Oikeaoppiset kristityt voivat kannattaa hyvinkin erilaisia diabologisia tulkintalinjoja perinteisestä paholaisuskosta aina hyvin abstraktiin ”jotakin suurempaa pahaa on” -linjaan, Kuula sanoo. Ajatusta saatananpalvonnasta hän pitää nurinkurisena. Kuula kommentoi Kotimaa24:lle kirkon paholaiskäsitystä julkisuudessa käydyn saatananpalvontakeskustelun tiimoilta.
Kirkolla on Kuulan mukaan oppeja Jumalan tahdon mukaisista asioista eli luomisesta ja Jumalan hyvästä suunnitelmasta saattaa kaikki sielut autuuteen.
– Tällaisista ilmoitusvalo puhuu kaikkein kirkkaimmin. Sen sijaan sellaisista asioista, joita jumala ei ole tahtonut eikä suunnitellut eikä itse omakätisesti pannut alulle, sellaisista kirkolla ei ole oppeja. Kirkko tietää niistäkin jotakin, mutta ne eivät ole uskonkohtia, Kuula sanoo.
Kuulan mukaan saatanauskossa on kyse siitä, että on olemassa ihmistä suurempia persoonallisia tahtoja, jotka nekin on tarkoitettu alun perin Jumalan ystäviksi.
– Tunnemme heidät termillä palvelukseen kutsutut henget eli enkelit. Persoonallisina, vapaina tahtoina jotkut heistä ovat tehneet saman oudon valinnan kuin ihminen eli he ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle.
Kun saatana-nimellä tarkoitetaan Kuulan mukaan yleiskäsitteenä langenneita enkeleitä, sana kirjoitetaan pienellä. Alkuperäinen hepreankielen sana tarkoittaa vastustajaa.
– Niiden perusolemus on hyvä, koska Jumala on luonut ne. Mutta ne ovat valinneet kaikessa asettua vastustamaan sitä. Pahan käsittämätön ristiriita on olla sodassa omaa olemustaan vastaan, Kuula sanoo.
Isolla kirjoitettuna Saatana tarkoittaa ensimmäistä ja suurinta langennutta enkeliä. Klassisen näkemyksen mukaan hänen lankeemuksensa tarjosi Kuulan mukaan esimerkin muille langenneille ihmisille.
Hänen sormituntumansa on, että persoonalliseen pahaan uskominen ei ole kauhean yleistä, vaan se kuulostaa teesinä epäuskottavalta ja tarpeettomalta.
– Paha selittyy muutenkin. Me kuitenkin liitämme pahan ihmisen valintoihin. Jos joku valitsee käsittämättömiä pahuuksia, psykiatrisoimme, sosiologisoimme tai selitämme sen jotenkin muuten ihmisen pöljänä valintana tai uhriutumana. Kirkon opetus on sellainen, että niin kuin Jumala toteuttaa hyvyyttään meidän ihmisten kautta, niin paha, jos oletamme persoonallisen pahan, sekin tekee työtään ihmisten kautta. Siksi kaikella paholaisen työllä on aina psykologisetkin ilmenemismuotonsa, joita voimme analysoida tämänpuolisten työkalujen avulla, Kuula sanoo.
Hän pitää ajatusta saatanan palvonnasta idealtaan nurinkurisena.
– Mitä järkeä on osoittaa suosiota ja pyytää palveluksia sellaiselta olennolta, joka tunnetaan petollisuuden perikuvana ja kaiken pahan äitinä? Siinä ei voi kuin hävitä. Ymmärrän toki saatanan palvonnan myös eräänlaisena vastakulttuurin muotona ja äärimmäisenä erilaisuuden tavoitteluna. Ehkä siinäkin voi nähdä ihmisen aavistuksen ihmistä suuremmasta, joskin kovin harhautuneelta tuo aavistus näyttää, Kuula sanoo.
Lue myös:
Tutkija: Kirkkoon tarvitaan pahuuden teologiaa
Ilmoita asiavirheestä