Viitasaarelainen luottamushenkilö Eero Pulkkinen tuntee seurakuntansa läpikotaisin. Hän on ollut sen luottamushenkilönä tai työntekijänä lähestulkoon vuodesta 1972 lähtien, jolloin muutti kotikylältä ’taajamamerkkien sisäpuolelle’.
Pulkkinen liittyi kirkkokuoroon, tuli valituksi kirkkovaltuustoon ja puheenjohtajaksi diakoniatyön johtokuntaan. Valtuutettuna hän ehti toimia vain puoli vuotta. Hän joutui eroamaan tehtävästä, koska hänet valittiin seurakunnan haudankaivajan ja kiinteistönhoitajan virkaan.
Seurakunta koulutti Pulkkisen myös puutarhurin työhön. Virkatyön ohella hän piti lapsille pyhäkoulua. Pyhäkoulu oli tuttu jo omasta lapsuudesta, vaikka koti ei ollut erityisen hengellinen. Arvot olivat kuitenkin kohdallaan.
– Olen kasvanut kristillisyyteen ja juurtunut viidesläisyyteen. Körttiläisyyskään ei tunnu vieraalta. Seurakunta on merkinnyt minulle aina turvaa, lämpöä ja ravintoa.
Kanttorin tuurauskin on tuttua
Pulkkinen toimi myöhemmin suntionakin ja tuurasi jonkun aikaa urkurin viikonloppuvapaita.
– Olen kova innostumaan, ja musiikin perään olen ollut innokas ihan pikkupojasta lähtien. Kotona maalla vanhemmat eivät olleet innostuneita minulle instrumentteja hommaamaan. Kun pääsin tänne omilleni, innostuin musiikkikoulun kautta opiskelemaan urkujen soittoa.
Jumalanpalvelus ja urut ovat lapsesta asti vetäneet Pulkkista puoleensa.
– Pyhyyden tuntu, joka siellä oli läsnä, vetosi minuun. Urkujen pauhina oli minulle oikein mieleistä kuultavaa ja sai aikaan juhlavan tunteen.
Vastuun alla voi väsyä
Seurakunnan virassa vierähti yksitoista vuotta, ja sitten iski neljänkympin kriisi. Pulkkinen osti firman hautaustoimen yrittäjältä, jonka kanssa oli työnsä puolesta ollut lähes päivittäin tekemisissä. Hän pyöritti yritystä 21 vuotta vaimonsa kanssa.
– Olin tiiviissä yhteydessä seurakuntaan, kuljetin poisnukkuneita sairaalasta seurakunnan tiloihin. Käytännössä minulta ei ole koskaan otettu seurakunnan avaimia pois, ne ovat minulla vieläkin, soveltuvin osin tietysti, hän naurahtaa.
Yrittäjyys alkoi kuukausi ennen seurakuntavaaleja.
– Tulin valituksi ääniharavana kirkkovaltuuston jäseneksi ja saman tien kylmiltään puheenjohtajaksi.
Pulkkinen oli kirkkovaltuuston puheenjohtajana 12 vuotta yhteen menoon, ja piti sitten yhden välikauden keskittyäkseen yritystoimintaan.
Reilut kuusi vuotta sitten syksyllä Pulkkinen jäi eläkkeelle yrittäjäelämästä. Työputki oli vienyt voimat niin, että mies ajatteli samalla luopua myös seurakunnan luottamustehtävistä. Talven lepo kuitenkin palautti voimat.
– Minua pyydettiin kuntapuolen luottamustehtäviin ja höpsähdin lähtemään ehdokkaaksi.
Yrittäjäura lienee lisännyt ehdokkaan tunnettuutta, sillä äänimäärä nosti Pulkkisen puheenjohtajistoon.
– Se oli melkein shokki. Vaikka politiikkaa seuraan, niin en kuitenkaan ollut tietoinen siitä, mitä kunnan hallitseminen on käytännössä.
– Oli aika rankka tämä viime kesänä päättynyt nelivuotiskausi. Siinä oli niin paljon mukana oloa, edustamista, koulutusta ja reissaamista, että se alkoi tuntua jo ihan työltä. Olen edelleen kaupunginvaltuutettu ja yhden lautakunnan jäsen, mutta en enää puheenjohtajistossa. Niin jäi varmasti kolme neljäsosaa menoista pois.
”Demokratia toimii ainoastaan, jos luottamuselimiin saadaan ihmisiä”
Pulkkisen halu hoitaa yhteisiä asioita on osittain kodin perintöä. Isä oli aikanaan kunnan luottamuselimissä ja ajoi kokouksiin polkupyörällä 35 kilometrin matkat.
Enää luottamustehtävien hoito ei näytä olevan muodissa. Ihmisillä ei ole aikaa tai sitten luottamustoimet vain ’eivät ole mun juttu’. Maksimimäärää ehdokkaita ei ole saanut seurakuntavaaleissa kasaan millään. Sama ongelma on kuntapuolella ja kaikissa puolueissa.
Etenkin nuorista luottamushenkilöistä on kova puute. Opiskelu- ja työelämä muuttaa mukaan saatujakin nuoria paikkakunnalta toiselle. Demokraattisen järjestelmän tulevaisuus huolettaa Pulkkista.
– Olen miettinyt, olisiko meidän koulujärjestelmässämme parantamista siltä osin, että kun opetetaan yhteiskuntaoppia, niin opetetaanko myös yhteiskuntavastuuta.
– Demokratia toimii ainoastaan, jos luottamuselimiin saadaan ihmisiä. Jos kukaan ei lähde enää ehdokkaaksi, niin sitten ei voida pitää vaaleja ja demokratia kapenee.
Demokratian ahdinkoa lisää seurakuntalaisten haluttomuus käyttää äänioikeuttaan. Äänestysprosentit ovat erittäin alhaiset. Pulkkisen kokemuksen mukaan suurimmalle osalle seurakuntalaisista on yhdentekevää, mitä päätetään, kunhan asiat sujuvat.
– Kumileimasinajatuskin minulla on joskus ollut. Kun on luottamuselimeen valittu, niin siellä on mahdollisuus muuttaa asioita, jos haluaa. Mutta jos asiat on niin hyvin valmisteltu, että ne kelpaavat kaikille, niin ne sitten leimataan vain.
Onnistunut vaalikampanja kohotti äänestysprosenttia
Viime seurakuntavaalien vaalikampanja oli Pulkkiselle hieno kokemus.
– Ensimmäistä kertaa kampanjoimme valitsijayhdistyksenä. Teimme oikean vaalikampanjan, mikä on poikkeuksellista seurakuntaoloissa. Kävimme kauppakeskuksissa ja jaoimme esitteitä. Teimme sen yhdessä, ja onnistuimme nostamaan äänestysprosenttia meillä reippaasti.
Kampanjan synnyttämä yhteenkuuluvuuden tunne tiivisti valitsijayhdistyksen yhteydenpitoa vaalien jälkeisessäkin elämässä. Ryhmäkokoukset otettiin vuosien jälkeen uudestaan käyttöön.
– Ryhmäkokous on pidetty tarvittaessa, jos on ollut joku asia, joka on kaivannut pohdintaa tai sellaista informaatiota, jota ei ole käden käänteessä saatavissa tai joka ei neuvoston pöytäkirjoista selviä. Soittelemme jonkun verran ja lähetämme keskenämme sähköpostia.
– Tällä vaalikaudella olen ollut myös kirkkoneuvostossa jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Sellaista luottamustehtävää ei seurakunnasta oikeastaan löydy, jossa en olisi ollut mukana.
Seurakunnan luottamushenkilönä Pulkkisella on menossa kuudes nelivuotiskausi. Hän arvelee jättävänsä sekä seurakunnan että kunnan luottamuselimet nykykausien jälkeen. Luopumispäätös on tosin usein tullut peruttua, kun ehdokkaaksi on kysytty.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä