Suomen luterilaisen kirkon ekumeeninen periaate pyrkimyksissä ehtoollisyhteyteen on ollut ”ensin sovitaan, vasta sitten syödään”. Anglikaanien ja eräiden metodistikirkkojen kanssa suomalaisilla on jo ehtoollisyhteys, mutta ei katolisen tai ortodoksisen kirkon kanssa.
– Tämä on kivulias asia. Se koskettaa myös henkilökohtaisesti, sillä molempien ukkieni suvut ovat ortodoksisia. Myös siskoni on ortodoksi. Silti meillä on vahva hengellinen yhteys, sanoo Kuopion piispa Jari Jolkkonen
Kirkonkellarin
haastattelussa.
Jolkkonen toteaa, että katolilaisten kanssa on kuljettu pitkä matka ehtoollisyhteyden saavuttamiseksi. Piispa vertaa matkaa maratoniin.
– Pohjoismaissa olemme muita pidemmällä, noin 40 kilometrin kohdalla. Ne viimeiset kilometrit ovat sitten hikisimpiä. Juuri silloin uhkaa usein nestehukka. Lihakset väsyvät ja kimmoisuus häviää. Miten päästään maaliin, Jolkkonen kysyy.
Silloinkin kun yhteinen ehtoollisen vietto ei ole mahdollista, on Jolkkosen mukaan useita eri tapoja kohdata toisten kirkkojen edustajia.
– Piispantarkastuksilla yritän omasta puolestani kannustaa seurakuntia rakentamaan luottamusta ja hyviä yhteyksiä kaikkiin paikkakunnalla toimiviin kirkkokuntiin.
Taizé poisti rajoitukset
Taizén ekumeeninen yhteisö Ranskassa on alkujaan protestanttinen, mutta se on omaksunut katolisia sisältöjä ja toimintoja.
– Katolisen messun lisäksi Taizén Sovituksen kirkossa on joka päivä myös protestanttinen ehtoollispalvelus ja yhteisön aamurukouksissa on tarjolla protestanttisen käytännön mukaan siunatut ehtoollisaineet. Kun ortodoksinen pappi on paikalla Taizéssa, voidaan viettää myös ortodoksista ehtoollista, kirjoittaa Mikko Malkavaara
Kirkonkellarissa.
– Nämä käytännöt kertovat siitä, että sovinto kirkkojen välillä on vielä kesken. Taizén yhteisö ratkaisi tämän keskeisen ekumeenisen kysymyksen ottamalla katolisen messun omakseen.’
Kirkon kellarin päätoimittaja Kari Latvus kirjoittaa:
– Ehtoollisekumenian tulevaisuutta edustaa Taizé-yhteisön malli. Taizé on taustaltaan protestanttinen ja ekumeeninen. Siellä vietetään myös ehtoollista ekumeenisesti. Ehtoollispöytä on avoin kaikille kristityille. Siihen ei pakoteta, mutta kutsutaan. Mikä estäisi vastaavan käytännön yleistymistä Suomessakin? Nykyisinkään ei ehtoollispöydästä käännytetä katolista tai reformoitua kristittyä, mutta se on eri asia kuin avoimen kutsun esittäminen.
Kansalaistottelemattomuus ei ratkaise asiaa
Taizen esimerkin tapainen ehtoollismuutos muhii myös Suomen ev.-lut. kirkossa. Yhä useampi luterilainen tunnustaa nauttineensa ehtoollisen katolisen kirkon yhteydessä.
Kirkonkellarin teemajutuissa kysytään myös ehtoollisvieraanvaraisuuden perään. Käytännössä juuri missään ei yksityiseltä ehtoollisvieraalta kysytä kirkkokuntaa, mutta esimerkiksi Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo ei haastattelussaan pidä kansalaistottelemattomuutta tässä asiassa ratkaisuna.
Kirkonkellarissa todetaan, että luterilais-katolisen tiivistyvän ehtoollisyhteyden moottoreina ovat yhtä paljon teologiset selvitykset kuin globalisaatio: lähetys, matkailu ja keskinäinen vuorovaikutus.
Yllättävää kuitenkin on, että luterilaiset harrastavat ehtoollisekumeniaa pääasiassa vain katolisten kanssa – ortodoksit, helluntailaiset tai baptistit eivät ole kehityksessä mukana – tai ainakaan siitä ei julkisesti puhuta.
Ilmoita asiavirheestä