Toivon, että kristityt eivät lähde pitämään sotaa Ukrainassa lopun ajan merkkinä, jonka pitikin tulla, jotta Kristuksen toinen tulemus pian tapahtuu, sanoo Espoon seurakuntien monikulttuurisuustyön asiantuntija, pappi Matti Peiponen. Tämä ajatus ei ole hänen mukaansa Kristuksen tahdon mukainen. Uskon ytimessä on toivo ja ekumenian keskiössä rauhanaate.
Peiponen painottaa, että Suomen luterilaisten seurakuntien pääkaupunkiseudulla tekemä venäjänkielinen työ ei ole millään tavoin Putinin ohjauksessa tai poliittista.
Peiponen viettää 60-vuotispäiväänsä lauantaina 5.3. Tämä juttu on osa Kotimaa.fi:n syntymäpäivähaastattelujen sarjaa.
Olet toiminut lähes koko työurasi ekumenian, monikulttuurisuuden ja kansainvälisten asioiden parissa. Miten sinusta tuli ekumenian ammattilainen?
– Olen kotoisin pieneltä karjatilalta Pohjois-Savosta, Maaningan Tavinsalmelta. Isäni joutui lähtemään kahdesti evakkoon Laatokan Karjalasta. Hän ja samalla tilalla asunut isoäitini olivat ortodokseja. Meillä kävi paljon karjalaisia ortodoksisukulaisia kylässä. Äitini oli puolestaan juureva luterilainen. Tutuksi tuli yleiskirkollinen, savolainen herännäisyys. Lapsuuttani siis sävyttivät karjalaisten ja savolaisten rinnakkainelo ja yhteentörmäykset sekä ekumeeninen koti.
– Kävin leiririppikoulun Maaningan seurakunnassa ja hakeuduin sen jälkeen isoseksi ja mukaan seurakunnan nuorisotoimintaan. Koin hengellistä syventymistä, ja kirkon työ alkoi tuntua läheiseltä. Kun työntekijätkin kannustivat, hakeuduin ja pääsin opiskelemaan teologiaa heti lukion jälkeen.
– Lukiossa olin haaveillut myös kansainvälisistä töistä diplomaattina tai YK:ssa. Tavallaan nuo haaveet toteutuivat, mutta kirkollisella kentällä. Olen työskennellyt esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvoston Euroopan aluesihteerinä ja EYCE:n (The Ecumenical Youth Council in Europe) pääsihteerinä. Myös loppuvuodesta 2012 hyväksytty väitöskirjani käsitteli ekumeenista toimintaa kansainvälisen maailmanpolitiikan näyttämöllä toisen maailmansodan jälkeen.
Matti Peiposen isän 1960-luvulla ottamassa kuvassa Matti on kotona rakennetun potkukelkan kanssa kotipihallaan Maaningalla.
Millaista kirkkoa haluat olla rakentamassa?
– Haluan työskennellä avarakatseisen, uudistuvan ja progressiivisen kirkon puolesta, koska silloin Kristuksen kirkko on kaikille. Patriarkaalisuus, joka kirkossamme vielä näkyy, on mennyttä aikaa. Mennyttä ei pidä nostalgisoida. Kirkon on elettävä aina siinä ajassa, missä se toimii, vaikkei se eläkään siitä ajasta.
– Tässä ajassa kirkon pitää olla demokraattinen, vaikka siinä on haasteensa. Kaikkien kirkon jäsenten on saatava äänensä kuuluville. Meidän tulee pyrkiä kirkossa ihmisten yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon, tehdä työtä sen eteen ja rukoilla sen puolesta. Ajattelen, että se on Jeesuksen antama suunta.
– Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pitäisi olla myös kansalliset, kielelliset ja kulttuuriset rajat ylittävämpi, koska kristinuskon ydinsanoma on maailmanlaajuinen. Meidän on kuljettava kansankirkosta kohti kansojen kirkkoa.
Millainen hengellisyys on lähellä sydäntäsi ja mikä on ydinviestisi pappina?
– Kristittynä oleminen tarkoittaa minulle elämistä Jumalan luomassa maailmassa. En keskity siihen, millainen paikka uskolla tai Raamatulla on elämässäni, vaan siihen, mikä on minun paikkani Jumalan todellisuudessa. Uskonnäkemykseni on avara, yhteyttä etsivä, ekumeeninen ja globaali.
– Lisäksi olen kiitollinen siitä, että lapsuuden hengellinen perintö on kantanut tänne asti. Herännäisyys on päivittynyt ja se on hyvin sisäänsä sulkevaa. Olen siellä hyväksytty sateenkaari-ihmisenä ja arkaaiset Siionin virret sekä herännäisyyden edustama yksinkertainen tapa harjoittaa uskoa puhuttelevat minua.
– Kristinuskon perussanoma on toivon sanoma, ja sitä haluan myös pappina välittää. Sanoma uskosta, rakkaudesta ja pelastuksesta on myös tärkeä, mutta erityisen vahvasti mieleeni nousee toivo. Joskus kauan sitten John Vikström sanoi eräässä haastattelussa, että uskon vastakohta ei ole tieto vaan epätoivo. Kun on toivoa, on näköaloja eikä seinä vastassa. Kristitylle toivo on myös luottamusta Jumalan hyviin lupauksiin. Toivon liekkiä on hyvä vaalia sekä henkilökohtaisesti, maailman suhteen että kristittyjen yhteyden osalta. Ihmiskunnan historiassa on ollut todella vaikeita ja julmia vaiheita, joista on kuitenkin päästy eteenpäin. Arjessa on paljon toivon merkkejä: uusia lapsia syntyy, parisuhteita solmitaan ja ihmiset auttavat toisiaan. Myös jumalanpalvelukset välittävät toivoa.
Olet työskennellyt lähes kymmenen viime vuotta Espoon seurakuntien monikulttuurisuustyön asiantuntijana. Mitä työsi pitää sisällään? Mitä olet oppinut sen ja kansainvälisten kokemusten myötä elämästä?
– Työskentelen eri vähemmistöryhmien ja kulttuurien parissa toimien lähijohtajana. Vieraskielisten määrä on kasvanut Espoossa työssäoloaikanani huimasti. Koordinoin seurakuntien englanninkielistä, arabiankielistä ja venäjänkielistä työtä sekä sateenkaaritoimintaa. Lisäksi työhöni kuuluu esimerkiksi maahanmuuttoon ja paperittomien elämään liittyviä asioita sekä kansainvälisen diakonian ja lähetystyön määrärahojen valmistelua.
– Maailman kriisit ovat näkyneet työssäni esimerkiksi perheenyhdistämisiin liittyvinä kysymyksinä. Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen vieraskielisten aikuisrippikoulujen tarve on kasvanut. Olen myös sihteerinä Espoon ja Kauniaisten ekumeenisessa toimikunnassa.
– Olen oppinut, että on olemassa hyvin erilaisia kristittyjä ja erilaista kristinuskoa. Jumalanpalveluksia järjestetään hyvin monin eri tavoin ja sävelin. Uskontomme on kirjava, värikäs ja moni-ilmeinen. Tämä on haastanut minua pohtimaan omaa luterilaista kristillisyyttäni. Kaikkia kristittyjä yhdistää usko kolmiyhteiseen Jumalaan sekä Jeesukseen syntien sovittajana ja pelastajana. Kristittynä elämisen näkökulmasta tärkeintä on rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö.
Miten koordinoimasi luterilaisten seurakuntien venäjänkielinen työ pääkaupunkiseudulla asemoituu suhteessa Venäjän käymään sotaan Ukrainassa?
– Kirkkomme tekemä venäjänkielinen työ ei ole millään tavoin Putinin ohjauksessa. Myös venäjänkielisessä seurakuntatyössämme rukoillaan ja toimitaan rauhan puolesta. Työ sisältää messuja, sanajumalanpalveluksia, raamattupiirejä, rippikouluopetusta, kuoroja, harrastekerhoja, retkiä ja leirejä. Yleisesti on tiedossa, että Suomessa asuvilla venäjänkielisillä on erilaisia näkemyksiä Venäjän valtion virallisista linjauksista ja toimista Ukrainan kriisissä. Seurakuntiemme venäjänkielisessä työssä käytettäviä sosiaalisen median alustoja moderoidaan, eikä poliittisia kannanottoja julkaista.
Mitä ajatuksia Ukrainan sota sinussa herättää ihmisenä ja ekumenian ammattilaisena?
– Aseellinen konflikti ei ole koskaan kristinuskon hengen mukaista. Sota voi eskaloitua kulovalkean tavoin. Jeesuksen tahdon mukaista on vahvistaa yhteyttä, rukoilla sen puolesta ja nähdä vaivaa sen eteen. Kun välit menevät kokonaan poikki, hankalasta naapurista ei ole enää mitään hyvää sanottavaa. Kun pysytään puheväleissä, voidaan vielä jotenkin selvitä.
– Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto voitiin nähdä ateistisena valtiona, mutta nyt tilanne on toinen. Venäjän ortodoksinen kirkko on vahva poliittinen vaikuttaja. Kristityt sotivat kristittyjä vastaan. Venäjän ortodoksisen kirkon ja muiden eurooppalaisten kirkkojen välillä on ollut jo pitkään jännitteitä esimerkiksi sosiaalieettisten kysymysten vuoksi, eikä sotilaallinen ja poliittinen kriisi ainakaan helpota niitä. Toivon, että kirkko voisi ottaa myös Venäjällä kriittisen, sodanvastaisen kannan. Käytännössä se jää nähtäväksi. Toisaalta venäläistenkin arkinen uskonnollisuus on moninaista.
– On psykologisesti ymmärrettävää mutta ongelmallista, että monet kirkot ryhmittyivät ensimmäisen maailmansodan aikana oman kansan ja valtion rinnalle. Ekumeeninen liike syntyi 1800-luvulla pasifismin ympärille, ja rauhanaatteen merkitys korostui entisestään maailmansotien jälkeen. Suomessa ekumenian opillinen puoli on korostunut, mutta alun perin ekumenia lähti liikkeelle maallikoista, jotka halusivat yhdessä kristittyinä vaikuttaa sodan ja orjuuden vastaisessa liikkeessä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Kirkoilla on nytkin iso tehtävä rukoilla rauhaa ja tehdä työtä sen puolesta.
Miten juhlit syntymäpäiviäsi?
– Järjestämme puolisoni Jukan kanssa yksityiset siioninvirsiseurat. Kun ajat ovat olleet koronan vuoksi epävarmat, ajattelin, että seurat on helppo järjestää ja tarvittaessa helppo myös perua. Herännäisyydessä minulle on tärkeää herrnhutilainen periaate: tule sellaisena kuin olet. Ohjaan muistamiset Herättäjä-Yhdistykselle.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä