”Elämme keskellä sensaatiota”

Kylätasku

Taneli Kylätaskun taustalla pilapiirros ”Viimeisin ehtoollinen”.

Inkarnaation eli Jeesuksen ihmiseksi tulemisen takia huumori on kotonaan kristinuskossa, väittää seurakuntalehti Essen toimittaja ja pilapiirtäjä Taneli Kylätasku. Kylätaskun ja Mikko Hormion yhteistyössä ideoimiin pilapiirroksiin voi tutustua Galleria Espoonsillassa.

Kotimaa24 piipahti näyttelyssä sunnuntaina.

Toinen ruutu -näyttelyyn on valittu Espoon seurakuntien ja Kauniaisten suomenkielisen seurakunnan Esse-lehdessä julkaistuja pilapiirroksia vuosilta 2006-2013.

Kotimaa-lehden toimittajana ennen Esseen 2012 siirtymistä pitkään toiminut Kylätasku on piirtänyt ja tehnyt kuvitusta Kotimaan ohella myös Askel– ja Etsijä-lehtiin.

Kylätaskun mielestä kirkollinen kenttä on täynnä pilapiirroksen aiheita. Kirkko elää eräällä tavalla keskellä sensaatiota, hän kuvaa hivenen arvoituksellisesti. Kylätasku viitannee sensaatiolla paitsi Jumalan Pojan ihmiseksituloon (inkarnaatioon) mutta myös siihen, että kirkollinen kenttä kaikkine rosoineen ja värineen on ehtymätön uutissampo.

– Kirkollisen lehden artikkelit yrittävät saada uutiset näyttämään tasaiselta ja tavanomaiselta, pilapiirtäjän roolissa galleriaa isännöivä toimittaja velmuilee.

Kylätasku katsoo, että juuri inkarnaation takia kristinusko sietää huumoria. Jeesuksessa Jumala tuli tämänpuoleiseen ja altistui kaikelle inhimilliselle.

– Ehkä buddhalaisuuskiin sietäisi, sielläkään jumaluus ei ole totaalisen tuonpuoleista.

Kylätaskun tekemät piirrokset syntyvät huopakynätekniikalla. Ideat ja aiheet heräävät eloon kuukausittaisissa palaverissa yhdessä Kotimaa-yhtiöiden viestintäpalvelujen johtajan Mikko Hormion kanssa.

Vaikka Kylätaskun ja Hormion työt ovat laadukkaita, älykkäitä ja oivaltavia, kohuja ne eivät ole herättäneet.

– Esimerkiksi ”pippeliteologiset” kysymykset eivät elä minulle niin paljon, että ryhtyisin taistelevaksi pilapiirtäjäksi, Kylätasku napauttaa.

Toisaalta Kylätasku sanoo, ettei töitä tehdessä ole mielessä sekään, että kohuja pitäisi jotenkin vältellä tai että joku saattaisi loukkaantua.

Kuten toimittajana, Kylätaskua ajaa pilapiirtäjänä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön ja luonnon kunnioittamisen nälkä. Piirroksissa ei mennä henkilöön vaan pyritään siihen, että asiat nousevat framille.

Kuinka vapaasti seurakuntalehteen saa piirtää?

– Pari sensurointia on tapahtunut. Yksi ruutu kokonaan ja yhdestä eräs yksityiskohta, Kylätasku paljastaa mutta jättää loput salaisuudeksi.

Kylätaskun ja Hormion pilapiirrosnäyttely Toinen ruutu toteutetaan yhdessä Essen kanssa. Näyttely on nähtävissä Espoon keskuksessa Galleria Espoonsillassa 10.2. asti.

KylätaskuKuva1

KylätaskuKUVA3

KylätaskuKuva

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Uskonto kuuluu julkiseen tilaan”
Seuraava artikkeliKansleri Niiniluoto: Ruumiinavausblogin poistamista vaativat yksityishenkilöt

Ei näytettäviä viestejä