Lauantai-ilta, Turun tuomiokirkon kello lähenee puolta yötä. Aurajoen ravintolalaivat pursuavat väkeä, ilakointi kantaa kauas. Kaupunki on räjähtänyt kevääseen.
Tuomiokirkon portaillakin kuhisee. Toistasataa oloasuista ihmistä odottaa oven edessä nyssäköineen. He haluavat päästä yöpymään kirkkoon.
Kirkkopäivien ohjelmaan kuuluvassa tapahtumassa 130 ihmistä tulee puolilta öin tuomiokirkkoon. Ensin vietetään yhdessä messua. Sitten kokoonnutaan erilaisiin ohjelmiin, hiljennytään, jutellaan tai syödään yöpalaa. Lopuksi nukutaan.
{kuva_73ef6ebc-6047-48bf-927a-5810bae8f2e0}
{kuva_e3b618c1-b09c-4bf4-809b-7df0c6ee436b}
Jokainen saa jalkaansa villasukat. Turkulaiset ovat neuloneet niitä tätä tapahtumaa varten. Omani ovat liian suuret mutta kauniin siniset ja pehmeät.
Messu alkaa. Korkeakoulupappi Mia Pusa on onnellinen. Kirkkoyö oli hänen ideansa. Hän toivoo, että kirkossa oltaisiin kuin kotona.
– Domkyrka ei ole tuomiokirkko vaan kotikirkko. Domus merkitsee kotia, Pusa kertoo messun aluksi.
Hän toteaa, että aistien moninaisuus jää luterilaisessa jumalanpalveluksessa usein sivuun ja kehottaa osallistujia katsomaan, kuulemaan, haistamaan, maistamaan ja tuntemaan yötä.
– Jaamme kokemuksen kaikkien aikojen leiriytyjien kanssa, joihin meidän Herramme itse kuuluu.
Villasukkaiset jalat tepastelevat ehtoolliselle. Nuoria aikuisia, keski-ikäisiä. Moni on tullut yksin, toiset ystävien kanssa. Joukossa on pariskuntia, joku perhekin.
– Ei tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, turkulainen Elisa Karinkallio sanoo.
{kuva_15315f71-7b58-4cf4-b882-68f459fe54b9}
Ilmapatja on täynnä. Elina Helkala testaa tulevat nukkumisolonsa. Hän ja Ilari Aalto ovat valinneet yöpaikkansa Tavastin kappelista, suuren hiekkakivestä tehdyn hautamuistomerkin välittömästä läheisyydestä.
– Kukapa ei haluaisi skottilaisen kenraalin vieressä nukkua, Aalto nauraa.
Nukkumakaveri on Samuel Cockburn, Ruotsin armeijan palveluksessa 1600-luvulla taistellut palkkasotilas. Aalto tietää paljon hänestä ja monesta muustakin tuomiokirkossa lepäävästä, sillä hän on keskiajan tutkija ja arkeologi, joka toimii Mikael Agricola -seuran sihteerinä ja on vetänyt opastettuja kierroksia tuomiokirkossa. Aallon ja Helkalan kirja Matkaopas keskiajan Suomeen sai viime vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
Yö tuomiokirkossa -tapahtumasta Aalto ja Helkala innostuivat niin paljon, että ilmoittautuivat mukaan ensimmäisinä.
Aalto on lukenut, että Britanniassa vanhoissa kirkoissa yöpyminen on jo ilmiö. Helkala pohtii, millaista olisi viettää yö yksin pimeässä kirkossa, ilman ihmisiä ja hälinää.
{kuva_dc164ad0-41a3-4cf8-abcc-d0524deb678f}
Sakastissa tarjoillaan pasteijoita, voileipiä ja marjapiirakkaa. Ruotsalainen musiikkiryhmä Sollentuna Praise laulaa pääkuorissa. Jotkut kiipeävät parvelle kirkkomuseoon, toiset askartelevat, kolmannet osallistuvat vahtimestari Kati Talvitien kirkkokierroksille.
Uneliaimmat asettuvat nukkumaan. Ne, joita kivilattia ei houkuttele, etsiytyvät penkkien väliin puualustalle.
Espoolainen Heli Naskali asettelee keltaista makuupussiaan Tavastin kappeliin. Naskali tutustui Turun tuomiokirkkoon kymmenvuotiaana, kun hänen perheensä muutti kaupunkiin.
– Tämä oli minulle silloin aivan ihmeellinen paikka. Kappelit tekivät vaikutuksen. Siitä on 50 vuotta! Ja nyt saan nukkua täällä!
Valot himmenevät. Puoli neljältä holveissa kaikuu vuorokuorsaus.
Pappi Mia Pusalla on kirkossa kaksi lempipaikkaa.
Ensimmäinen on Tarkk’ampujan kappeli. Siellä Pusa työskenteli kymmenisen vuotta Tuomiokirkkoseurakunnan kansainvälisen työn pappina.
Nuo vuodet eivät olleet Pusan ensikosketus tuomiokirkkoon. Siitä oli tullut hänelle koti jo aiemmin. Täällä hänet kastettiin, täällä hän vietti vuotensa seurakuntanuorena, täällä hänet vihittiin papiksi.
Tänä yönä Mia Pusa kallistaa päänsä toisessa lempipaikassaan, tuomiokirkon pääkuorissa.
– Se on kirkon sydän, hän sanoo.
Pusa asettuu selälleen makuualustalle, vetää viltin päälleen, huokaa ja katsoo ylös.
{kuva_774a645f-a64c-4e5e-80d3-307b8302d17b}
Kello on puoli viisi. Ympäriltä kuuluva tuhina tekee suuresta pyhäköstä inhimillisen.
Kuljen villasukissani tyhjillä käytävillä ja mietin maailman kirkoissa yöpyneitä pyhiinvaeltajia. Ajattelen asunnottomia ja pakolaisia, jotka otetaan kirkkoihin majoittumaan määräajaksi.
Heitä, joilla ei ole vaihtoehtoa. Heitä, jotka eivät lähde kotiin jatkamaan uniaan.
Asetun pitkälleni penkille kirkon takaosaan. Penkki on kova ja paljon kokenut. Mietin, kuinka tarvitsevia ihmiset ovat nukkuessaan. Ja miten samanlaisia me kaikki olemme nukkuessamme.
Kirkon tuoksun tuntee selvemmin kuin tavallisesti.
Hetken kuluttua havahdun. Huomaan nähneeni unta.
Mietin maailman kirkoissa yöpyneitä pyhiinvaeltajia. Ajattelen asunnottomia ja pakolaisia, jotka otetaan kirkkoihin majoittumaan määräajaksi. Heitä, joilla ei ole vaihtoehtoa.
Valo tulvii ikkunoista ja saa kirkon säteilemään. Tavastin kappelin lasimaalaukset erottuvat kirkkaina.
Älypuhelimen sävelkulku kiirii holveihin. Joku on varautunut herätyksellä.
Tuomiokirkontorilla valmistaudutaan messuun, Suvivirsikirkkoon. Yöpyjät keräävät kimpsunsa sen tieltä hyvissä ajoin.
Kun käännyn katsomaan ulko-ovelta, näen kohti alttaria taipuvat aamuvoimistelijat keskikäytävällä, auringon kajossa.
Kuvat: Meri Toivanen. Alin kuva: Papit Tiina Hallikainen (vas.) ja Mia Pusa olivat aamuseitsemältä väsyneitä mutta onnellisia.
Ilmoita asiavirheestä