Mieheni varoittaa minua. Ovat tuoneet harvesterin mökkiämme ympäröivään sata vuotta vanhaan metsään.
Mutta sehän seisoo Itämeren rannalla, tämä komeiden kallioiden ja soisten alueiden ainutlaatuinen keidas. Kolopesijöiden ja kanahaukan paratiisi. Ei sellaisesta voi lankkuja tehdä, saatikka paperia. Tässä on varmasti jokin väärinkäsitys.
Soitan saman tien kunnanjohtajalle. Saan kuulla, että kunnalla ei ole tällaisissa asioissa sananvaltaa. Asia on maanomistajan vallassa.
Kuulen harvesterin äänen kauas. Painava kone on tehnyt suuria mustikoita kantavista varvuista, sammalesta ja jäkälästä tunnistamatonta sotkua. Kovin paljoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Ehkä tähän tehdään vain pieni aukko. Päätän käydä kysymässä metsäkoneenkuljettajalta leimikon kokoa.
Koneen lähelle ei saa tulla, se on hengenvaarallista, kuljettaja huutaa ohjaamosta. Vastaan itkuisella äänellä, että aika paljon tässä näyttää jo kuolleen.
Haluan tietää, kuinka paljon hänen on määrä syöttää metsää behemotille. Hän ei saa kertoa, mutta ”ei näin isoja aukkoja yleensä enää tehdä”.
{kuva_f6a99bd7-bcf0-4f27-b39b-be0717d1153e}
Haluan tietää, miltä metsän hävittäminen tuntuu. Kuljettaja nousee kopistaan, sytyttää tupakan ja alkaa selittää.
Suomen metsissä on puustoa enemmän kuin sitä hakataan. Siitä huolimatta, että nykyinen hallitus on asettanut tavoitteeksi hakkuiden lisäämisen 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa.
Katso nyt, tämä metsä on lakannut kasvamasta. Kun se hakataan ja tilalle istutetaan uusi, hiilinielukin vahvistuu ja ilmaston lämpeneminen hidastuu.
Eläimet ovat sitä paitsi fiksuja. Ne siirtyvät viereiseen metsään. Ja kanahaukalle jätetään pesäpuun ympärille muutamia pihapuita.
Soitan maanomistajalle ja kysyn, voisinko ostaa jäljellä olevan metsän. Saan kuulla, että hänelle maksetaan pelkästä puusta 16 000 euroa hehtaarilta.
Nielaisen. Eikä hän edes myisi maitaan, vaikka pystyisin niitä ostamaan.
Entä voisiko hän jättää korvausta vastaan edes pienen alueen muistuttamaan siitä, mitä tässä ennen oli? Maanomistaja on ystävällinen. Hän lupaa harkita asiaa ja lähtee kanssani katsomaan leimikkoa.
Sovimme, että maksan tuhat euroa ja hän lupaa pidättäytyä pienellä alueella kaikista metsänhoidollisista toimenpiteistä 30 vuoden ajan. Paksut puut kaatuvat ryskyen samalla kun maanomistaja merkitsee reservaattiani oransseilla nauhoilla. Anopin mustikkapaikka otetaan mukaan suojelualueeseen.
Elämänpuu
Kolmelta yöllä herään huohottavaan ääneen. Se on oma, pinnallinen hengitykseni. Yritän rauhoittaa ajatukseni ajattelemalla lempiraamatunkohtaani. ”Uudeksi minä teen kaiken.”
Ajatukseni kulkevat paratiisin elämänpuun luokse. Muistan profeetta Hesekielin näyn valtaistuimesta, jonka alta virtasi vettä. Virran rannalla kasvoi paljon puita molemmilla puolilla, ja kaikki eläimet menestyivät ja lisääntyivät.
Puu seisoo keskellä monien muidenkin kulttuurien ja uskontojen kertomuksia. Muinaisskandinavialainen maailmanpuu Yaggdrasil liitti yhteen yhdeksän maailmaa. Jakuuttien maailmanpuu nousee kohti taivasta maan kultaisesta navasta. Ensimmäisen ihmisen uskottiin syntyneen puun luona ja häntä imetti puoliksi puusta kasvanut nainen.
Nanait ja dolganit kertovat, että pikkulasten sielut istuvat puun oksilla odottamassa syntymäänsä. Gautama Buddha koki valaistumisen viikunapuun alla. Druidien puuhoroskoopin mukaan ihmisten ja puulajien välillä on samankaltaisuutta.
Miksi puu on niin tärkeä eri kansojen maailmanselityksissä? Puu on ihmisen kaltainen. Sen juuret ovat maassa ja pää nousee kohti taivasta.
Vanha puu edustaa pysyvyyttä muutoksen keskellä. Kun maailma tuntuu järkkyvän sijoiltaan, paksuun runkoon nojaaminen helpottaa.
Toisaalta uusien silmujen syntyminen, lehtien kellastuminen ja putoaminen muistuttavat omasta kuolevaisuudesta. Lopulta lähdemme viimeiselle matkalle puisessa arkussa.
{kuva_b5cccfc7-7065-4cc2-bd04-af0ccf282683}
Jeesuskin rakastaa puita, mutta ihmisiä enemmän
Nukahdan hetkeksi ennen kuin kännykkä herättää kirkkoon. Kanttori polkaisee ilmoille virren 532: Ah, jos joka puulla ja pensaallakin ja ruoholla äänensä oisi, jos järvet ja metsät ja vainiotkin kuin enkelit veisata voisi, ei Jeesusta Kristusta, Herraamme, ne taitaisi kylliksi kiittää.
Pappi lukee evankeliumin: Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
Saarnassaan pappi sanoo, että ihmiset ovat puita. Aivan kuin Jeesus kuiskaisi minulle, että hänkin rakastaa puita, mutta hän rakastaa ihmisiä vielä enemmän. Ja että hän oli puuseppä, jonka käsissä puista syntyi paljon kauniita ja tarpeellisia tavaroita.
Katselen viisisataa vuotta vanhaa krusifiksia, se on kenties pähkinäpuuta tai lehmusta. Jeesus kuoli puuhun nojaten. Ristinpuusta tuli elämänpuu.
{kuva_860fa673-5684-48d4-a1f1-eecf5fbdaa6f}
Kahden viikon kuluttua palaan mökille. Harvesteri ja kuormatraktori ovat tehneet työnsä ja siirtyneet uusille maille.
Hävitys on musertava. Kanahaukka naukuu oksalla. Näen sen selvästi, koska jäljelle jääneet männyt ja kuuset ovat harvassa.
En tiedä miksi, mutta minun on palattava hävinneeseen metsään uudelleen ja uudelleen, nähtävä se joka puolelta. Päivällä aukean yli lentää kaksi joutsenta. Yöllä kasvojeni ohi lehahtelevat lepakot.
Seuraavana sunnuntaina ehtoollinen houkuttelee esiin toivoa. Kun Jeesuksen veri vuosi maahan, Jumala lunasti koko maailman itselleen.
Siksi menetetyn metsän rikas elämä ei ole joutunut hukkaan. Se on noussut takaisin hänen luokseen, mistä on lähtenytkin. Siellä se odottaa, että minä liityn joukkoon.
Kuvat: Danielle Miettinen ja Pasi Leino
Lue myös:
Nyt on puunhalausviikko – Ekoteologi: Puiden halaaminen on hyödytöntä ja siksi tärkeää
Essee: Ympäristöahdistus tuo kirkoille tehtävän
Ilmoita asiavirheestä