Erityisnuorisotyö Lahdessa: Moottoripajassa opitaan hitsaamista ja tunnetaitoja

Lahden seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön moottoripajatoiminta alkoi runsaat kahdeksan vuotta sitten. Tampereen hiippakunnalta saadun avustusrahan turvin perustettuun pienryhmään valittiin neljä yläasteikäisiä nuorta, jotka olivat joustavan perusopetuksen piirissä.

– Näiden nuorten kouluopinnot eivät edistyneet. Heillä oli motivaation puutetta ja lintsaamista. Ehdotin heille moottoripajatoimintaa sillä ehdolla, että koulussa on käytävä ja sen on sujuttava riittävän hyvin, kertoo Lahden seurakuntayhtymän erityisnuorisotyöntekijä Ville Forstedt.

– Nuoret eivät halunneet menettää tätä mahdollisuutta ja ryhdistäytyivät saman tien.

Ensi vaiheessa moottoripajassa kunnostettiin ja rakennettiin ralliautoja. Sittemmin nuoret ovat kunnostaneet myös polkupyöriä kaupunkikäyttöön, rakentaneet kilpakarting-autoja, tuunanneet ja virittäneet mopoja kilpakäyttöön sekä entisöineet ajoneuvoja.

Lisäksi pajalla on opeteltu esimerkiksi hitsaamista, rälläköintiä sekä muita metallitöitä ja kädentaitoja.

Erityisnuorisotyön moottoripaja on myös pienluokan valinnaisaine

Joustavan perusopetuksen puitteissa tapahtuneen ensikokeilun jälkeen moottoripajatoiminta on laajentunut Lahdessa ja siitä on tullut valinnaisaine osalle Lahden koululaitoksen pienluokista. Tällä hetkellä pajalla on yhdeksän pienryhmää, joissa on lukukauden aikana 50–60 nuorta. Enemmistö on poikia, mutta vuosien mittaan mukana on ollut varsin paljon myös tyttöjä.

Lahdessa toiminnan teknistä puolta hoitaa pajalle palkattu päätoiminen työntekijä. Forstedt vastaa hallinnosta ja käytännön järjestelyistä sekä operoi yhteistyötahojen kanssa.

Forstedtin mukaan seurakunnallista moottoripajatyyppistä toimintaa on ollut jo kymmeniä vuosia. Tällä hetkellä moottoripajatoimintaa on Lahden lisäksi lukuisissa seurakunnissa eri puolilla Suomea.

Nuori kirkko ry:llä on parhaillaan nelivuotinen kehittämishanke, jonka yhtenä tavoitteena on mallintaa moottoripajatoimintaa. Hankkeessa on neljä täysaikaista työntekijää, jotka toimivat eri paikkakunnilla moottoripajojen tukena sekä auttavat uusilla paikkakunnilla toiminnan aloittamisessa.

– Osa moottoripajoista on seurakunnan toimintaa, osasta vastaavat kunnat ja seurakunnat yhdessä ja joillain paikkakunnilla on perustettu erillinen tukiyhdistys. Osalla paikkakunnista tämä on kaikille avointa iltatoimintaa, Forstedt kertoo.

Moottoripaja opettaa vastoinkäymisten sietämistä ja kehittää vuorovaikutustaitoja

Ville Forstedt toteaa, että moottoripaja on seurakunnalle ennen kaikkea väline, joka antaa mahdollisuuden nuorten kanssa toimimiseen.

– Ajattelen tämän nimenomaan kasvatustyönä. Moottoripajatoiminta kasvattaa nuoria pitkäjänteisyyteen. He saavat onnistumisen kokemuksia, oppivat sietämään vastoinkäymisiä ja pettymyksiä sekä kehittyvät tunne- ja vuorovaikutustaidoissa.

Eri puolilla Suomea toimivat moottoripajat järjestävät vuosittain yhteisiä ajotapahtumia, joissa ajetaan lähinnä ralliautoilla ja mopoilla.

– Kisoissa ajetaan kelloa vastaan. Tärkeintä ei ole voittaminen, vaan suoritus tehdään turvallisesti ja samalla voi hakea omia rajojaan.

– Näillä kilpailumatkoilla nuorten porukka voi hitsaantua yhteen ja eri puolilta maata tulevat, samaan kohderyhmään kuuluvat nuoret voivat tutustua toisiinsa. Kilpailtaessa ja ajamista harjoiteltaessa on samalla kätevää käsitellä erilaisia tunteisiin liittyviä asioita, Forstedt sanoo.

Moottoripaja on kiinnittänyt elämään ja työelämään

Moottoripajatoiminnasta on saatu pitemmälläkin tähtäimellä hyviä kokemuksia niin Lahdessa kuin muualla Suomessa.

– Monet toiminnassamme olleet ovat päässeet mieleisilleen koulutusaloille. Moni on nyt töissä ja muutenkin hyvin kiinni elämässä.

Forstedtin mielestä nykyistä peruskoulusysteemiä pitäisi muuttaa monipuolisemmaksi.

– Nykyisellään se ei tarjoa kaikille riittävästi onnistumisen elämyksiä eikä auta nuoria löytämään omia vahvuuksiaan. Peruskoulua voisi kehittää siten, että siellä oppisi työelämässä ja ylipäätään nykyisessä tietoyhteiskunnassa tarvittavia taitoja.

Moottoripajatoiminnan lisäksi Lahden seurakuntayhtymän erityisnuorisotyöllä on ollut monia muitakin pienryhmiä, esimerkiksi eläinavusteista toimintaa, aggressionhallintaryhmiä, yksinäisten nuorten ryhmiä sekä pienryhmärippikouluja. Ryhmien lisäksi Lahdessa on myös vahvaa yksilötyötä sekä isä-nuori -toimintaa.

Ankkuri-toiminnasta hyötyvät sekä poliisi että nuoret

Ville Forstedt on ollut mukana myös rikollisuutta ennaltaehkäisevässä, moniammatillisessa Ankkuri-toiminnassa, joka on yksi Sisäministeriön kärkihankkeista.

Lahdessa Ankkuri-tiimiin kuuluu poliisin ja Forstedtin ohella kunnan nuorisotyöntekijä. Myös sosiaalitoimi on mukana yhteistyössä. Lahdessa Ankkuri-toimintaa on ollut runsaan vuoden ajan.

Kun lahtelainen tai Lahden seutukunnassa asuva nuori jää kiinni jostain hölmöilystä, hänelle ehdotetaan Ankkuri-tiimin tapaamista. Siellä juttu käydään nuoren kanssa läpi, tehdään elämäntilannekartoitus ja pohditaan yhdessä, mistä hölmöily on mahdollisesti johtunut.

Tavoitteena on, ettei asiassa pääsisi syntymään mitään kierrettä. Päijät-Hämeen alueella nuorisorikollisuus on tippunut 50 prosenttia Ankkuri-toiminnan aikana.

– Poliisit ovat kertoneet, ettei heillä ole ollut aiemmin resursseja tai mahdollisuuksia puuttua asiaan tällä tavoin. Nuori saattoi jäädä kiinni kymmeniä kertoja. Monet nuoret ovat puolestaan kertoneet, että he ovat Ankkuri-tapaamisissa tulleet ensimmäistä kertaa kuulluiksi.

Forstedtin mukaan kirkon erityisnuorisotyön perusajatuksena on pitkäaikainen rinnalla kulkeminen. Nuori on hyväksyttävä sellaisena kuin hän on.

– Nuorta tulee kunnioittaa ja arvostaa. Kaikkien ei tarvitse mennä samoja reittejä. Saa mokata ja tulla takaisin.

– Tässä työssä voi aina keksiä ja kehittää uusia menetelmiä. Tärkeintä on kuitenkin nuoren kuunteleminen ja aito kohtaaminen.

Kuva: Sakari Mäkelä

Lue myös:

Kirkon erityisnuorisotyö 50 vuotta – Jengityötä ja ujojen etsintää, pioneeritaistelusta perusasenteeksi

Nuorisotyöntekijä Anja Saukkomaa: Erityisnuorisotyön asenne kuuluu jokaiselle kristitylle

Nuori saa Kajaanin moottoripajasta vääntövoimaa elämään

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliIkivanha kivikirkko valittiin Lohjalla vuoden digitalisoitujaksi
Seuraava artikkeliHaminaan valmistellaan elokuuksi nuorten kansainvälistä Taizé-tapahtumaa

Ei näytettäviä viestejä