Stiven Naatus koki jo ennen Risto Leppästä puhujaoikeuksien menettämisen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.
Kotimaa24 kertoi noin viikko sitten, että Turun rauhanyhdistyksen puhuja, arkkipiispan teologinen sihteeri Risto Leppänen menetti puhujaoikeutensa, koska hän hyväksyy naispappeuden. Risto Leppäsen puoliso Mari Leppänen menetti luottamustehtävänsä samaisessa yhdistyksessä, koska hänet vihittiin papiksi.
Myös Naatuksen tapauksessa erottamisen syynä oli hänen mukaansa hänen myönteinen naispappeuskantansa. Haastavasta tilanteesta huolimatta Naatus toivoo sovinnollista ilmapiiriä, eikä usko tilanteen johtavan liikkeen historiassa jo kerran tapahtuneeseen hajaannukseen. Nyt Stiven Naatus kertoo Kotimaa24:lle, mitä oikein tapahtui.
Miten puhujaoikeuksien poistaminen kerrottiin sinulle?
Oulun (rauhanyhdistyksen) ry:n puheenjohtaja Timo Aho kertoi siitä henkilökohtaisesti.
Miten sitä perusteltiin?
Lähinnä naispappeuskannalla, jota pidetään opillisena erimielisyytenä. Muuta konkreettista ei tullut esiin.
Saitko lainkaan ymmärrystä yhdistyksen johdolta näkemyksellesi?
Kävin muutaman kerran keskustelun ihan hyvässä hengessä Timo Ahon kanssa viime vuoden aikana. Lähtökohtana tuntui kuitenkin olevan, etten voi toimia tehtävässä. Olen muutaman vuoden ajan ollut raskaassa elämäntilanteessa, minkä vuoksi olin itse jättänyt vuoroni pois jo toista vuotta sitten. Nyt oli kuitenkin tarvetta poistaa nimeni myös puhujalistalta. Elämäntilanteeni kuitenkin ymmärrettiin.
Miten perustelet liikkeen sisällä myönteistä suhtautumistasi naisten pappeuteen?
Raamatulla. Ja liikkeen vahvalla traditiolla yleisestä pappeudesta, jossa sukupuolella ei ole väliä. Kolmas tekijä on tietysti oma pappeuteni, jossa sitoudun kirkon järjestykseen.
Miten tämä vaikutti asemaasi yhteisössä?
Ihmiset ovat tukeneet ja tervehtineet. Toisille asia on ollut vaikeampi kohdata. Monien kanssa olen keskustellut. Vaikeuksien keskellä todellinen lämpö ja välittäminen seuloutuvat esiin. Näitä olen kokenut paljon.
Miltä tämä toimenpide tuntui?
Se on myös sosiaalista leimaamista, mikä ei tietenkään tunnu mukavalta. Toisaalta ymmärrän johtavissa asemissa olevia, jotka ovat hekin vain ihmisiä. On varmasti raskasta hoitaa tehtävää, jossa pitäisi aina olla oikeassa, ja jossa moni asia tuntuu riippuvan omista ratkaisuista.
Millaisia ajatuksia Leppästen tapaus herättää sinussa?
Minusta on hyvä, että Mari seurasi sitä kutsua, jonka oli saanut. Aiheesta on jo pitkään käyty keskustelua. Turussa tapahtuneet tehtävistä poistamiset ovat nekin omalla tavallaan puheenvuoroja keskustelussa. Minusta tuntuu, että näiden toimien takana on paljon pelkoa ja epävarmuutta siitä, että asiat jollain lailla riistäytyvät käsistä. Ihmisten kanssa elettäessä epävarmuutta pitäisi pystyä sietämään, joskus ahdistustakin. Jos hengellistä väkivaltaa ja yritystä nujertaa toinen ilmenee, ei sitä tietenkään pidä hyväksyä. Sellaiseen puuttuminen on jokaisen vastuulla. Olennaista on asettuminen toisen ihmisen asemaan. Entä jos minä olisin tuo toinen?
Millaista keskustelua Leppästen tapauksesta käydään yhteisössä ja sen lähipiirissä?
Keskustelun alkaa olla melko vilkasta ja osin aika kiihkeätäkin. Toivon, että hetken verran hengitettäisiin ihan rauhassa. Jyrkät ratkaisut suuntaan tai toiseen eivät ole kestäviä. Keskustelu jatkuu, niin kuin se on tehnyt jo jonkun aikaa, eivätkä seinät siitä kaadu päälle. Yhteisössä on monella tavalla ajattelevia, vaikka kaikki eivät sitä ääneen sanokaan ja sitä on syytä kunnioittaa. Isot kysymykset eivät lopulta ole ihmisten käsissä, siksi ei ole mitään syytä pelätä. Keskustelu saattaa myös nostaa esiin kokemuksia, joita liikkeeseen kuulumattomat ovat kokeneet liikkeen taholta. Toivon, että näitäkin keskusteluja voitaisiin käydä rauhassa, ilman repivää kommentointia. Hyökkäävät kommentit saattavat johtaa sulkeutumiseen, mitä en usko kenenkään toivovan.
Millaista on keskustelu aiheesta sosiaalisessa mediassa havaintosi mukaan?
Se on samantapaista, kuin kasvotustenkin käyty. Lähetä-nappia on tietysti helppo painaa, kun toinen ei ole läsnä kuin ruudulla, mutta keskustelua käydään kuitenkin omilla nimillä ja naamoilla. Näppituntuman mukaan keskustelu on vilkastunut ja osanottajakunta on monipuolistunut.
Tässä tilanteessa on nähty samoja piirteitä kuin lestadiolaisliikkeen 1960-luvun hajaannuksessa, onko kyseessä maalikkojen ja papiston välinen näkemysero?
En usko.
Lue myös: Lestadiolaisäiti: Miettikää myös miltä enemmistöstä tuntuu
Lue 22.3. ilmestyvästä Kotimaasta arkkipiispa Kari Mäkisen kantoja vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Lue myös Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtajan Kimmo Puolitaipaleen ja tutkijoiden Mauri Kinnusen ja Johannes Alarannan ajatuksia liikkeen tulevaisuudesta. Kotimaassa myös artikkelitoimittaja Jussi Rytkösen kantaaottava pääkirjoitus.
Ilmoita asiavirheestä