Esikoisvauvojen kerhot lisääntyvät seurakunnissa kautta maan. Vertaistuen tarve on kasvanut, kun neuvolan perhevalmennuksesta on vähennetty resursseja. Osa kerhoista toimii suljettuina ryhminä, osa avoimina.
Kolmikuinen Toivo venyttää pienen suunsa suureen haukotukseen. Hän on juuri herännyt päiväuniltaan.
Toivo loikoilee Huopalahden kirkon kerhotilassa, pitkän pöydän äärellä, äitinsä sylissä. Hänen lisäkseen pöydän ympärillä istuu seitsemän naista.
Termoskannuissa on kahvia ja teetä, vadilla viinirypäleitä ja juustosämpylöitä paperikääreissään. Jokaisen tuolin eteen on katettu kauniisti lautanen, asetti, kuppi, mehulasi ja vaaleanvihreä lautasliina.
Itkuhälyttimet kuppien ja kannujen väleissä paljastavat, että osa vieraista puuttuu vielä. He nukkuvat kirkon kivijalan edustalla, kaikki omissa vaunukopissaan.
”Ensimmäisen vauvan kanssa vanhemmat ovat herkässä vaiheessa”
Esikoisvauvojen kerho on toiminut helsinkiläisessä Haagan seurakunnassa ainakin siitä asti, kun Hakavuoren ja Huopalahden seurakunnat yhdistettiin vuonna 2011. Aluksi ryhmiä oli kaksi vuodessa, mutta suuren kysynnän takia määrä kaksinkertaistettiin.
– Näytti siltä, että tulijoita on, kertoo lapsityönohjaaja Aila Pihlajavesi.
Esikoisten vanhemmille tarkoitetut kerhot ovat yleistyneet myös muualla Helsingissä, kertoo varhaiskasvatussihteeri Päivi Vuorelma-Glad. Useimmissa seurakunnissa on jo omansa.
– Seurakunnissa on ymmärretty tarve ja pyritty vastaamaan siihen. Ensimmäisen vauvan kanssa vanhemmat ovat herkässä vaiheessa. Silloin kaipaa samassa elämänvaiheessa olevilta tukea, Vuorelma-Glad sanoo.
Valtakunnallista tilastoa esikoisvauvojen kerhoista ei ole saatavilla, mutta Kirkkohallituksen varhaiskasvatuksen asiantuntija Raija Ojell arvioi, että kerhot ovat kasvava työmuoto koko maassa.
Osa kerhoista toimii suljettuina ryhminä, osa avoimina kerhoina, joihin ei tarvitse ilmoittautua.
– Vertaistuellisen toiminnan tarve on lisääntynyt, kun neuvolan perhevalmennuksesta on vähennetty resursseja.
”Mitä jos vauva haluaisi juoda vain maitoa?”
Tänään Haagan vauvakerhossa teemana on syöminen. Moni kerhon vauvoista lähestyy puolen vuoden ikää, eikä maito enää riitä ainoaksi ravinnoksi.
Jokaista kerhokertaa varten valitaan etukäteen teema, jota saatetaan tosin vaihtaa lennosta, jos jokin toinen aihe nousee äitien keskustelussa esiin.
Pienimmätkin kerholaiset ovat heränneet. Äidit istuvat piirissä suurten tyynyjen päällä, ja vauvat kellivät syleissä tai värikkäällä matolla.
Kerhon nuorimmainen, kaksikuinen Helli on joutunut mahalleen ja yrittää vimmatusti kääntyä selälleen. Seitsenkuinen Joel viihtyy jo päinmakuulla maton hapsuja tutkien.
Jokellus ja satunnainen itkeskely värittää äitien keskustelua.
Voiko vauvalle antaa purkkiruokaa vai pitääkö soseet tehdä itse luomuperunasta ja äidinmaidosta? Millä porkkanatahrat saa pois tekstiileistä? Tarvitaanko maistelututti ja pöytään kiinnittyvä silikonilautanen? Mitä jos vauva haluaisi juoda vain maitoa? Entä jos maito ei enää maistu?
Teenkö varmasti kaiken oikein?
– Tämä on yksi niistä lukuisista asioista, joista voi potea huonoa omaatuntoa, Aila Pihlajavesi toteaa.
”Täällä saa ymmärrystä”
Äitien kysymykset ovat Aila Pihlajaveden mukaan samoja vuodesta toiseen. Hän on ohjannut vauvakerhoa viiden vuoden ajan.
Lähes aina uudet äidit haluavat keskustella parisuhteesta, isovanhempien roolista, vauvan temperamentista, työn ja perheen yhdistämisestä ja vauvan elämään tuomasta muutoksesta, Pihlajavesi listaa.
– Vaikka vauvan tuloon olisi valmistautunut, yleensä se yllättää, miten sitovaa ja kokonaisvaltaista vauvan kanssa on.
Tiedon jakamista tärkeämpää kerhossa on vertaistuki. Kokemusten jakaminen helpottaa oloa.
– Täällä on puhuttu vaikeista synnytyksistä, hankalista sukulaissuhteista, siitä kun vauva ei syö. Se, että saa jakaa oman kokemuksensa, saa ymmärrystä ja kuulla, että oma kokemus on oikeutettu, se voi olla valtava huojennus, sanoo kerhon toinen ohjaaja, lastenohjaaja Ulla Leivo.
”Asiat voi tehdä niin monella eri tavalla ja ihan oikein”
Aila Pihlajaveden mukaan sosiaalisen median rajaton tietotulva on lisännyt äitien epävarmuutta.
– Ohjaajina tehtävämme on äitiyden tukeminen. Haluamme vahvistaa luottamusta siihen, että olet hyvä äiti tuollaisena kuin olet.
– Asiat voi tehdä niin monella eri tavalla ja ihan oikein. Vauva voi nukkua perhepedissä tai eri huoneessa riippuen siitä, mikä perheestä tuntuu hyvältä, Ulla Leivo lisää.
Unesta tai paremmin sen puutteesta haluavat kerhon ohjaajien mukaan keskustella kaikki äidit. Vauvavuoteen kuuluva väsymys on pahimmillaan niin musertavaa, että se jättää alleen kaiken ilon vauvasta.
– Kotona väsyneenä ei oikein pysty ajattelemaan muuta kuin, että voi kuinka meillä oli huono yö ja kauankohan tätä täytyy vielä kestää, Ulla Leivo sanoo.
Kerhossa pääsee hetkeksi irti negatiivisista ajatuksista.
– Vaikka on väsynyt, voi viettää tässä hetken, kahvitella ja ajatella jotain muuta.
Huonosti nukkuvan vauvan äidille kerho tarjoaa kokemuksen siitä, ettei valvo yksin – eikä valvominen jatku loputtomiin.
– Varsinkin jos ryhmässä on eri-ikäisiä vauvoja, joku on saattanut olla pari kuukautta sitten samassa tilanteessa, Leivo sanoo.
– Joo, siitä tulee huojennus, että tämä voi siis mennä ohi, Pihlajavesi lisää.
”Äitikaverit ovat tosi tärkeitä”
Vaikka tiedon jakaminen ei ole kerhon tärkein tehtävä, usein äidit antavat toisilleen parhaat vinkit. Ryhmässä toistuvia lauseita ovat: ”Miten te olette tehneet?” ja ”Meilläkin oli sama vaihe”.
Haagassa esikoisvauvojen kerho on suljettu, jotta myös kipeistä ja aroista teemoista voitaisiin keskustella. Seitsemästä kahdeksaan kertaan kokoontuvan ryhmän välillä luottamus rakentuu kerta kerralta.
– Alkuun keskustelu on vähän jähmeää ja kuulostelevaa. Viimeisillä kerroilla on kuin vanha ystäväporukka kokoontuisi, Leivo kuvailee.
Kerhon osallistujien mielestä parasta kerhossa ovat toiset äidit. Anne Kirilä ei halua edes kuvitella, minkälaista vauvan kanssa olisi ilman vertaistukea. Hän on tutustunut muihin lähiseudun äiteihin myös neuvolan perhevalmennuksessa.
– Jos olen huolissani jostain vauva-asiasta, vieressä on heti toinen äiti nyökyttelemässä, että meillä on ihan samanlaista, Kirilä kuvailee.
Riikka Aho löysi esikoisvauvojen kerhon etsiessään netistä pienten vauvojen äideille sopivaa toimintaa. Ahon ystävien lapset ovat jo vanhempia, eivätkä perhekerhotkaan houkuttele pienen vauvan kanssa. Se oli kuitenkin selvää, että johonkin on päästävä.
– Töissä oli oma porukka, jonka kanssa käytiin kahvilla tai lounaalla. En jaksa kovin montaa sellaista päivää, ettemme lähde mihinkään, Aho sanoo.
Vasta hiljattain Kuopiosta Helsinkiin muuttanut Anne Pöyhönen on samaa mieltä.
– Äitikaverit ovat tosi tärkeitä, hän sanoo ja Eemeli jokeltaa hyväksyvästi.
Elämäntilanne yhdistää kerholaisia.
– Täällä on kiva, kun vauvat ovat saman ikäisiä. Esikoisen kanssa kaikilla on samat epävarmuudet.
”Hei vaan, heipä hei, kiva kun olet täällä!”
On tullut loppulaulun aika. Kaikille vauvoille lauletaan vuorollaan nimeltä: Aatos-poika, Aatos-poika, kiva kun olet täällä!
Moni pikkukerholainen ei näytä kiinnittävän huomiota lauluun, mutta Helli-vauva kiljahtelee vuorollaan innostuneesti.
Ulla Leivo lukee katkelman hartauskirjasta Aika pyhä! ja kerholaiset lausuvat yhdessä kerhorukouksen. Lopuksi sovitaan, että seuraavalla kerralla jutellaan parisuhteesta.
Toivoa nukuttaa taas. Pian hän sulkee silmänsä ja aloittaa päiväunet sinisen viidakkopeiton päällä muiden pakkaillessa vauvoja ja tavaroita. Äiti Anne Kirilä työntää pientä kättä haalarin hihaan, mutta sekään ei Toivoa häiritse.
Haagassa vauvakerho kokoontuu seitsemästä kahdeksaan kertaa. Mitä sitten, kun viimeinen tapaaminen on ohi?
– Ihannetilanteessa yhteydenpito jatkuu kerhokauden päätyttyä, Aila Pihlajavesi sanoo.
Hän tietää, että osa kerhoista perustaa ryhmän viestipalvelu whatsappiin, ja jotkut äitiryhmistä ovat jatkaneet viikoittaisia kokoontumisia omatoimisesti. Nykyään Huopalahden kirkolla toimii vapaaehtoisvoimin avoin taaperokerho, joka syntyi, kun toissasyksyn esikoisvauvojen ryhmä halusi jatkaa tapaamisia kirkon tiloissa.
– Jos on oman kaveriporukkansa ensimmäinen tai viimeinen, joka tulee äidiksi, voi olla, ettei omassa tuttavapiirissä ole muita, jotka elävät vauva-arkea samaan aikaan, Ulla Leivo sanoo.
– Jos kerhosta löytyy yksikin äitikaveri, joka asuu lähellä ja on helppo nähdä… Sillä on iso merkitys, Pihlajavesi sanoo.
Kuva: Jukka Granström. Vauvakeho Huopalahden kirkolla Helsingissä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.