Eskon puumerkki -tunnustuspalkinto kirkkoherra Harri Henttiselle

Aleksis Kiven Seura on myöntänyt Eskon puumerkki -tunnustuspalkinnon Vesilahden seurakunnan kirkkoherralle Harri Henttiselle.

Palkinto on jaettu vuodesta 1975 alkaen vuosittain henkilölle, joka osoittanut omaavansa Nummisuutarin Eskolle kuuluvia luonteenpiirteitä, aitoa suomalaista sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, ja joka näiden ominaisuuksiensa ansiosta on piirtänyt puumerkkinsä aikakirjoihin.

Palkitsemisperustelujen mukaan Henttinen tunnetaan kirkkoherrana, joka johtaa liikunnallisella esimerkillään seurakuntalaisia huolehtimaan sekä sielustaan että ruumiistaan. Hän on Vesilahden seurakunnan kirkkoherrana toimimisen ohessa vetänyt kuntonyrkkeilyä, aerobic-tunteja ja puistojumppaa.

Henttisen värikäs pukeutuminen yhdistettynä lämpimään ja rohkeaan elämänasenteeseen levittävät ympärilleen iloa, jonka positiiviset vaikutukset kantavat paljon pidemmälle kuin vain hänen omaan kotiseurakuntaansa, palkitsijat katsovat.

”Kirkko-Harri lempinimellä tunnettu Henttinen tuo Vesilahden seurakuntaan väriä ja liikettä rautarohkealla otteellaan”, Aleksis Kiven Seuran johtokunta perustelee valintaansa.

Henttiselle toinenkin palkinto tänä syksynä

Harri Henttinen sai syyskuussa myös Vuoden johtaja liikunnan edistäjänä -palkinnon. Sen myöntämisen perusteita ovat muun muassa konkreettiset toimet liikunnan edistämiseksi omassa johtajan tehtävässä, innovaatio työn ja liikunnan saralla sekä yhteisöllisyyden kasvattaminen liikunnan ja urheilun keinoin.

Vuoden johtaja liikunnan edistäjänä -palkinnon myöntää kolmihenkinen työryhmä, johon kuuluvat Liikkuva seurakunta toimintamallin puheenjohtaja, Tampereen yliopiston JOP-yksikön kehitysjohtaja ja Hämeen Liikunnan toiminnanjohtaja.

Kuva: Sara Tarvas / Aleksis Kiven Seura. Harri Henttinen.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Keitä pappeja alttarilla? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliKolumni: Pienellä koululaisella oli nuorten ilmastolakossa kyltti, joka jäi vaivaamaan minua

Ei näytettäviä viestejä