Espoo tenttasi lähetysjärjestöjä

Espoon_seurakunnat205Kotimaa24 julkaisee järjestöjen vastaukset.

Vantaa ja Helsingin yhteiset kirkkovaltuustot ovat hiljattain vastaavassa tilanteessa lakkauttaneet asteittain tuen kolmelle järjestölle, Kansanlähetykselle, Kylväjälle ja Sanansaattajille. Molemmissa tapauksissa tehty päätös perustui järjestöille suunnattuun kyselyyn.

Nyt Espoon seurakuntayhtymä on lähettänyt oman kyselynsä. Se perustuu viime vuonna valtuuston hyväksymään ponteen, että seuraavan kerran määrärahoista päätettäessä varmistetaan niiden jakaminen ainoastaan järjestöille, jotka hyväksyvät kirkon virkaa ja seksuaalivähemmistöjä koskevat päätökset.

Naispappeutta vastustavilta SLEY:ltä ja sen ruotsinkieliseltä sisarjärjestö SLEF:iltä Espoon seurakuntayhtymä on evännyt tukensa jo aiemmin, mutta silti kysely lähettiin myös niille.

Vastauksissa perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuvat SLEY:n ja SLEF:in lisäksi Kansanlähetys ja Kylväjä. SLEY:n vastauksessa todetaan painokkaasti, ettei se ole syrjimisliike vaan koko maailman autuutta julistava liike.

Kylväjän edustajat puolestaan lausuvat, etteivät esitetyt kysymykset kuulu lähetystyön varsinaiseen ytimeen. He kertovat myös odottavansa, että ”päätöksenteossa ratkaisevaan asemaan ei nouse lähetystyön toteuttamiselle ja toimintaympäristöille vieraat kysymyksenasettelut”.

Suhteessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin yksikään järjestö ei suoraan irtisanoudu kirkon nykyisistä päätöksistä. Muutamassa vastauksessa asiaan ei vastata suoraan tai viitataan piispa Simo Peuran lausuntoon, ettei kirkossa vallitse yksimielisyyden pakko näkemyksissä homoseksuaalisuudesta. Esimerkiksi Kansanlähetys sanoo noudattavansa yhteiskunnan lainsäädäntöä sukupuolivähemmistöihin liittyvissä asioissa. Työntekijöiden rekrytoinnista se toteaa, ettei järjestö kysele sukupuolista suuntautumista.

Kotimaa24 julkaisee järjestöjen vastaukset Espoon seurakuntayhtymän kysymyksiin (pdf):

Lähetysyhdistys Kylväjä

Kirkon Ulkomaanapu

SLEY

Kansanlähetys

Suomen Pipliaseura

Sanansaattajat

Suomen Lähetysseura

SLEF

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliYhdeksän kuukautta joulun lapsen syntymään
Seuraava artikkeliProfessori: Protestanttinen usko avain kansakunnan menestykseen?

Ei näytettäviä viestejä