Kirkossamme on usein pidetty epäkorrektina kysellä toisen ”uskovaisuutta”, koska se mielletään äärimmäisen henkilökohtaiseksi, vain Jumalan ja yksilön väliseksi asiaksi.
Yksilön vakaumuksen tutkimisen vaikeus on noussut esiin viime aikoina erityisesti kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kohdalla. Sitä voidaan vaikeudessa verrata vaikkapa mielentilatutkimuksiin, joita tehdään rikoksista syytetyille. Maahanmuuttovirastossa epäillään usein sitä, että kääntymys olisi tekosyy oleskeluluvan saamiseen.
Kristityksi kääntyminen merkitsee muslimille kuolemanvaaraa sekä perheensä että yhteisönsä taholta ja on juuri sen vuoksi yksi peruste turvapaikan myöntämiselle. Kuitenkin kielteisissä turvapaikkapäätöksissä todetaan usein, että kääntymiskertomus ei ole uskottava.
Vakaumuksen tutkiminen edellyttää syvällistä sekä psykologista että teologista tietämystä. Tutkijaviranomaisilla ei useinkaan ole ollut riittävää koulutusta vakaumuksen arviointiin. Kysymykset, joita kristityiksi kääntyneille tehdään, ovat sellaisia, että harva suomalainen kirkon jäsen tai edes pappi osaa niihin vastata. Yksittäisen raamatunkohdan muistaminen ei ole minkäänlainen tae henkilökohtaisesta vakaumuksesta.
Lausunnot kristityksi kääntymisestä pitää olla perusteellisia
YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan jokaisella ihmisellä on vapaus uskoa ilman vainoa. Tätä ihmisoikeutta ei ole otettu riittävän vakavasti huomioon turvapaikkapäätöksissä.
Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN) on tarjonnut Maahanmuuttoviraston (Migri) työntekijöille koulutusta ja neuvoja vakaumuksen tutkimiseen. SEN antoi vuosi sitten suosituksen kirkoille kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden lausunnoista Migrille.
Lausunnossa tulisi olla henkilön kääntymisen arviointiperusteina: hakijan suostumus ja ymmärrys siitä, mitä lausunto sisältää, kasteen ja kasteopetuksen ajankohta, mihin seurakuntaan kuuluu, opetuskieli ja opetuksen tuntimäärä, lausunnonantajan/pastorin käsitys henkilön uskonnollisesta vakaumuksesta ja sen perusteet. Perusteina voi olla aktiivisuus seurakunnassa ja esimerkiksi se, ettei pidä uskoaan salassa.
Arviointiperusteena tulisi olla myös pastorin näkemys hakijan osallistumisesta kristilliseen toimintaan ja sen perusteet sekä lausunnonantajan suhde hakijaan ja tieto siitä, mihin lausunnon tiedot perustuvat. On tiedettävä myös lausunnonantajan asema kristillisessä yhteisössä ja hänen yhteystietonsa. Lausunnonantajan on myös tunnettava kristityksi kääntynyt henkilökohtaisesti sekä olla kirkon tai seurakunnan luotettava jäsen. Lausunto on luottamuksellinen ja käytettävissä vain tässä asiayhteydessä.
Ystävällisyys ja rakkaus ovat puhuneet puolestaan
Turvapaikanhakijoiden joukossa on paljon islaminuskoisia tai islamilaisesta elinympäristöstä tulleita. Moni kristityksi kääntynyt on kokenut islamin äärimuodot väärinä eikä ole voinut niihin yhtyä. Kuitenkin he ovat uskoneet Jumalaan, Allahiin, ja löytäneet hänet uudestaan kristinuskon rakkauden Jumalassa.
Suomalaiset kristityt eivät lähtökohtaisesti yritä käännyttää heitä, se on jokaiselle kirkon työntekijälle itsestäänselvyys, mutta he ovat auttaneet turvapaikanhakijoita monin eri tavoin kristillisen lähimmäisenrakkauden pohjalta. Kirkkoturva on myös ollut avoin kaikille uskontoon katsomatta. Sen mukaan kirkko antaa turvapaikanhakijalle kaiken sen avun, mitä hän tarvitsee esimerkiksi asumisjärjestelyissä ja asioidessaan viranomaisten kanssa.
Monet turvapaikanhakijat ovat vakuuttuneet kristinuskosta koettuaan ystävällisyyttä ja rakkautta, jota kristityt heille ovat osoittaneet, vaikka he ovat ”vääräuskoisia”. Heidän omassa maassaan vääräuskoisia vainotaan ja jopa tapetaan. Teot ovat puhuneet puolestaan.
Neljä uskon arviointiperustetta
Terveen ja sairaan uskonnollisuuden eroa pohtinut amerikkalainen pappi Wayne E. Oates on listannut asioita, jotka pitää ottaa huomioon yksilön vakaumusta arvioitaessa.
Ensiksi on arvioitava sitä, onko usko kuulunut aiemmin ihmisen elämään. Jos se on uusi irrallinen asia elämässä, se on kuin keppihevonen, jonka avulla ihminen uskoo selviävänsä sairaudestaan tai ongelmistaan.
Turvapaikanhakijoiden kohdalla lähtökohta on useimmiten se, että he ovat uskoneet Jumalaan, mutta ovat pettyneet Allahin ankaruuteen ja niihin ryhmiin, jotka tulkitsevat profeetta Muhammedin puheet äärimmäisellä tavalla. He ovat kuitenkin halunneet uskoa Jumalaan ja löytäneet kristinuskon Jumalasta etsimänsä. Moni on niin vakuuttunut kristinuskon Jumalasta, että suostuu asettumaan jopa kuolemanvaaraan sellaisten läheistensä taholta, jotka eivät hyväksy luopioita.
Toinen arviointiperuste on uskon merkitys kyseisen ihmisen elämässä. Suojaako usko häntä todellisuudelta vai antaako se voimaa kohdata todellisuus sellaisena kuin se on?
Turvapaikanhakijoiden kohdalla viimeksi mainittu kriteeri täyttyy usein. Usko antaa heille luottamuksen elämään ja toivon tulevasta, vaikka he ottavat tietoisesti suuren riskin hylätessään islamin. He ovat sisimmässään vakuuttuneita siitä, että ovat nyt löytäneet elämäänsä totuuden. Heillä on rauha sydämessään.
Kolmas arviointiperuste on se, onko usko pakonomaista vai vapaaehtoista. Vapaaehtoisuuden kriteeri täyttyy turvapaikanhakijoiden kohdalla silloin, kun kukaan ei heitä pakota kääntymään ja he itse tietävät riskit. He tietävät, että muut islaminuskoiset turvapaikanhakijat voivat vainota heitä – mitä on tapahtunutkin useissa vastaanottokeskuksissa. Siitä huolimatta he haluavat pysyä siinä uskossa, minkä ovat löytäneet. Itsenäisyyttä voidaan pitää merkkinä uskonnon terveydestä.
Neljäs arviointiperuste on se, miten vertauskuvallisuus ja realiteetit yhdistyvät yksilön ajattelussa. Usko on näkymätöntä ja sanoin kuvaamatonta, mutta sitä voidaan sanoittaa symbolien avulla. Mieleltään terve ihminen tietää, että Jumala ei puhu kuultavalla äänellä. Sairas ihminen ”kuulee”, että Jumala puhuu hänelle ja voi antaa käskyjä tehdä erilaisia asioita.
Vakaumuksen tutkimisen mahdottomuudesta
Suomessa kirkkoon ja kristinuskoon liittymistä ei lähtökohtaisesti epäillä, vaan iloitaan jokaisesta ihmisestä, joka haluaa liittyä kirkkoon.
Ekumeniikan professori Risto Saarinen on todennut, että vakaumuksen tutkiminen on oikeastaan mahdotonta. Se jää aina mysteeriksi, joskus myös ihmiselle itselleen. Se on kirjaimellisesti uskon asia. Lähtökohta tulisi kuitenkin aina olla ihmisen vakaumuksen kunnioittaminen. Lutherin mukaan kiistanalaisetkin asiat tulisi tulkita aina ”parhain päin” eli ihmisen eduksi.
Turvapaikanhakijoiden ja heitä auttaneiden suomalaisten kristittyjen ja toisaalta Migrin asenne heitä kohtaan ovat ristiriidassa keskenään. Hallituksen olisi viimeinkin otettava huomioon ihmisoikeudet ja humanitaariset syyt turvapaikkaa myönnettäessä. Silloin voimme pysyä oikeusvaltiona ja katsoa itseämme peiliin myös kristittyinä.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva rovasti, joka on toiminut pappina psykiatrisessa sairaalassa ja paikallisseurakunnassa.
Kuva: Päivi Karjalainen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä