Liikaa vieraita lauluja. Miinuksena liian voimakas rumpujen ääni. Joidenkin kappaleiden tempo liian nopea.
Muun muassa tällaista palautetta annettiin ensimmäisestä Tuomasmessusta, joka järjestettiin 10.4.1988 eteläisessä Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa. Penkeissä istui suntion kirjanpidon mukaan 820 kirkkovierasta.
Messussa saarnasi Pirkko Lehtiö, liturgina toimi Miikka Ruokanen ja juontajana Olli Valtonen. Esirukousjohtajana oli Yrjö Levänen ja todistuspuheenvuoron piti Reijo Telaranta. Kuoronjohtajana oli Mari Lamminen ja soitinyhtyettä johti Matti Rantatalo, äänipöydän takana istui Esko Joensuu.
Ensimmäisessä Tuomasmessussa olijat tuskin arvasivat, kuinka pitkäikäinen messusta tulisi ja kuinka sitoutuneeksi sen ympärille muodostunut yhteisö osoittautuisi. Moni piti Tuomasmessua vain yhtenä lisänä monilukuisten kokeilujumalanpalvelusten joukkoon. Olihan kirkossa alkamassa työ jumalanpalveluksen uudistamiseksi.
Toiveet uutta messua kohtaan olivat kuitenkin kovat. Lea Lappalainen kirjoitti ensimmäisen messun jälkeen Kotimaassa (12.4.) näin:
”Voisiko Tuomasmessusta kasvaa Tuomasyhteisö, kaupunkilainen herätysliike, jonka helmaan hengellisesti hyvinvoivat voisivat vetää kristillisestä seurakuntayhteydestä osattomia? Sen näyttää tulevaisuus.”
{kuva_4dae6efd-f536-4fa3-95df-e526bdf77bb8}
Olin siellä ensimmäisessä messussa minäkin. Muistan jopa paikan, jossa silloin istuin. Pylvään vieressä, aika edessä alttarin oikealla puolella lähellä muusikkoja.
Tulin paikalle toimittajan roolissa ja uteliaana. Olin kriittinen. Kirjoitin jotain sellaista, että Tuomasmessuun pettyivät sekä ne, jotka tulivat hakemaan sensaatiota ja ne, jotka tulivat hiljentymään. Työskentelin silloin Kirkko ja Kaupungissa. Juttua varten haastattelin Olli Valtosta.
– Etsimme jumalanpalvelusta, jossa voisi sykkiä meidän aikamme. Tässä kaupungissa on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat jumalanpalvelukselta jotain enemmän, kuin mitä he ovat kokeneet saavansa, Valtonen sanoi tuolloin.
Nokkelana toimittajana katsoin, että Tuomasmessu tuntui vastaavan tähän etsintään. Esitin myös huomion, että paikalla oli paljon Helsingin kirkollisen elämän silmäätekeviä.
Nyt omat arvioni ja huomioni vähän hävettävät.
Muistan ensimmäisestä messusta vieläkin erityisesti kaksi asiaa, kiinnostavan musiikin ja hämmentävän esirukousjakson.
Nämä kaksi ovat Tuomasmessun tunnistettavimpia piirteitä. Monet messuvieraat kiinnittävät huomiota juuri niihin, vahvistaa kahdeksan vuotta tuomaspappina toiminut Pirjo Kantala.
– Kun olemme miettineet messun rakenteen uudistamista ja messun keston lyhentämistä, esirukousjaksoon ei ole haluttu koskea. Se on vahvasti maallikkojen käsissä, Kantala sanoo.
Rukousavustajien tehtävä on vaativa, eikä siihen pääse ilman koulutusta, joka kestää nykyisin noin 70 tuntia.
– Mukaan valikoituu ihmisiä, jotka pystyvät kohtaamaan toisen läsnäolevasti tämän elämänkriiseissä.
Rukousavustajat tunnetaan ”valkopukuisina”, sillä heillä on päällään albat.
Kantala korostaa messun toiminnallista rakennetta. Se antaa ihmisille merkityksellisiä tehtäviä, joiden hoitamisesta messu rakentuu. Syntyy mielekäs toiminnallinen polku läpi messun.
– Tuomasmessu on 30 vuoden ajan pysynyt melko samanlaisena. Enää kovin radikaaleihin kokeiluihin ei ole halua eikä ehkä tarvettakaan. Messu on osoittautunut mielekkääksi kokonaisuudeksi.
{kuva_c09b774e-70e3-4602-b0f4-4ba0777ae8a7}
Kantalan mielestä Tuomasmessun suurin anti kirkon jumalapalvelusuudistuksille on ollut ja on edelleen tapa tehdä työtä maallikkojen kanssa. Moni kirkon messu-uudistaja haikailee korkeakirkollisten liturgisten periaatteiden perään, mutta unohtaa sen, mitä messuun osallistuvat seurakuntalaiset oikeasti kaipaavat.
– Maallikkojen ja pappien tasa-arvoisuus Tuomasmessun suunnittelussa ja toteutuksessa on poikkeuksellista, ja uskon seurakuntalaisten kaipaavan tehtäviä, joissa voi tuntea olevansa tarpeellinen ja arvostettu.
Tuomasmessu ei syntynyt tyhjästä. Sitä edelsi vuoden jatkunut suunnittelu, jossa oli mukana kirkollisen elämän toimijoita eri tahoilta, myös yliopistosta.
Eräänlaisena harjoitteluna Tuomasmessua varten oli 1980-luvun puolivälissä Kansamessun nimellä tunnettu ”kokeilujumalanpalvelus”, johon liittyi myös tuolloin uutta ja ihmeellistä gospeltanssia. Myös Olli Valtosen vetämä Aamupiiri vaikutti Tuomasmessuun.
– Huolellinen suunnittelu on varmasti yksi messun menestystekijöistä, sanoo Pirjo Kantala.
Tuomasmessussa yhdistettiin erilaisia liturgisia perinteitä. Luterilaisuus sai rinnalleen katolisia elementtejä ja vapaiden suuntien tapoja. Ortodoksisuus toi ikonit ja tuohukset sivualttareille.
– Jossain vaiheessa messun aikana näki paljon rukoilijoita, jotka nostivat tai kohottivat kätensä karismaattisen liikkeen tapaan. Nyt tätä on enää melko vähän, ehkä me kirkollistumme ja muutumme hillityimmiksi, Kantala hymähtää.
{kuva_ea957ec1-f3d9-4b60-9822-0cd466382d3c}
Kantalan mukaan keskeinen menestyksen ja pitkäikäisyyden salaisuus Tuomasmessussa on maallikkojen vahva läsnäolo messujen toteutuksen lisäksi yhteisön hallinnossa.
– Jos vapaaehtoiset loppuvat, loppuu koko messukin.
Toistaiseksi vapaaehtoisia on riittänyt.
Kantala kertoo hiljattain lukeneensa piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen blogikirjoituksen kirkon brändistä.
Mitä rujompia ja teeskentelemättömämpiä ollaan, sitä enemmän voidaan olla Kristuksen asialla, Komulainen kirjoitti.
– Tämän luettuani ajattelin, että juuri tästä Tuomasmessussa on kyse. Kirkonpenkissä voivat istua vierekkäin professori ja rantojen mies.
Useimmille Tuomasmessussa käyneille jää mieleen yksi asia ylitse muiden. Nimittäin musiikki.
Se on ainutlaatuista ja korkeatasoista. Sellaista ei normaalisti sunnuntain jumalanpalveluksissa kuule.
Tuomasmessussa musiikki tarkoittaa ennen kaikkea sovituksia ja käytettäviä instrumentteja sekä suurta joukkoa taitavia muusikkoja. Asennetta unohtamatta.
Vuosien varrella Tuomasmessun musiikin toteutukseen ja suunnitteluun ovat osallistuneet muiden muassa Petri Laaksonen, jonka vuoden mittainen jakso tuomaskanttorina näkyy vieläkin monien laulujen ja virsien sovituksissa.
Nykyään messussa käytetään virsiä, Taizé-lauluja ja muita, messuun sopivia hengellisiä lauluja, joita on koottu Tuomaslaulut-kirjoiksi. Neliäänisesti sovitetut Tuomaslaulut ovat levinneet ympäri Suomen erilaisten kuorojen materiaaliksi.
Jos joku tietää Tuomasmessun musiikista, niin Inna Vintturi. Hän oli mukana jo keväällä 1988 huilistina ja vuodesta 1995 lähtien hän on toiminut puolipalkkaisena musiikkivastaavana, tuomaskanttorina.
Vintturin tehtävä kanttorina ja koordinaattorina on olla messussa lähes joka sunnuntai jossain roolissa, kuten kuoronjohtajana, bändinvetäjänä tai huilistina.
{kuva_e264c237-5b3e-44e7-88d8-ebfd7e2dbd96}
Lisäksi Vintturi koordinoi musiikillista kokonaisuutta ja kutsuu messuun kuoroja ja musiikkivieraita. Heitä ovat olleet muiden muassa Juha Tapio, Samuli Edelmann, Johanna Rusanen-Kartano ja Maria Ylipää.
Vintturin mukaan erityisesti se, että musiikinjohtajia on monta, tekee Tuomasmessun musiikista vaihtelevaa ja innostavaa.
– Muusikko, joka vastaa sunnuntain messusta, tuo kokonaisuuteen omat mausteensa eikä yksi maku tai näky pääse jyräämään. Lisäksi messun kokoaja, esirukousjohtaja, saarnaaja ja liturgi tuovat mukaan soppaan omat ideansa, jotka saattavat olla hyvin yksilöllisiä.
Etukäteen Tuomasmessuun tulija ei voi täysin tietää, minkälaista musiikkia siellä juuri tällä kertaa kuullaan, sillä musiikkityylit vaihtelevat musiikinjohtajasta riippuen. Agricolan kirkon holvistossa voi kaikua pop- tai lattarityyli ja toisaalta swing, jousi- tai puhallinmusiikki, välillä jazz tai kansanmusiikki. Välillä sovituksissa on vaikutteita irlantilaisesta kansanmusiikkista.
– Räppiäkin olemme kokeilleet, mutta se ei välttämättä toimi hyvin, sillä Tuomasmessulle on muotoutunut vahva oma musiikki-identiteetti, Vintturi sanoo.
Tuomasmessun muusikkolistalla on kaikkiaan 170 nimeä. Erityispiirre Helsingissä on, että muusikoille maksetaan pieni palkkio.
Inna Vintturi listaa kolme asiaa, jotka luonnehtivat messussa kuultavaa musiikkia, oli se tyylilajiltaan mitä hyvänsä.
Ensinnäkin rohkeus, mikä tarkoittaa, että kokeillaan pelottomasti erilaisia musiikkityylejä, uusia lauluja ja sovituksia ja monenlaisia soitinkokoonpanoja. Yhdistellään ennakkoluulottomasti vanhaa ja uutta.
– Välillä on tullut ylilyöntejä ja erehdyksiä, mutta enemmän on tullut vuosien varrella huippuhetkiä.
– Koska kirkko toimii ajassa, on musiikissakin käytettävä kuulijoille tuttua ja ymmärrettävää kieltä. Moninaisuutta ja mosaiikkimaisuutta arvostetaan, Vintturi sanoo.
Toinen musiikkia luonnehtiva piirre on yhteisöllisyys. Musiikin pääasiallinen tehtävä on tukea yhteislaulua.
– Muusikot ja laulajat ovat kirkon edessä, lähellä kirkkokansaa. Uskon, että tämä osaltaan lisää me-henkeä. Vuorovaikutus messumusiikin suunnittelussa on tärkeää. Musiikinjohtajan, kuoronjohtajan, juontajan, pappien ja maallikoiden laulumieltymykset ja intohimot vaikuttavat musiikkiin.
{kuva_f360c2de-73b8-450c-b496-9738dd575680}
Kolmanneksi Vintturin mukaan on tärkeää, että messumusiikkia toteuttavat ammattimuusikot ja taitavat harrastelijat. Äänentoisto on olennainen osa messua, ja sekin on hoidettava ammattimaisesti.
Lisäksi musiikkiin on panostettava tosissaan.
– Uusia sovituksia tehdään jokaiseen messuun. Harjoitukset alkavat sunnuntaina viimeistään kello 16. Samaan aikaan harjoitellaan musiikinjohtajan kanssa kirkkosalissa bändin ja esilaulajien osuutta, ja toisessa huoneessa harjoitellaan kuoronjohtajan kanssa kuoron lauluja, Vintturi kertoo.
Toteutuakseen kunnolla Tuomasmessu vaati siis paljon vapaaehtoisia ja panostusta musiikkiin. Varsinkin pienemmissä seurakunnissa sen toteuttaminen on osoittautunut raskaaksi projektiksi.
– Rohkaisen seurakuntia Tuomasmessun toteutuksen tiimoilta yhteistyöhön pakallisten muusikkojen ja musiikkioppilaitosten kanssa, sanoo Inna Vintturi, joka on pitänyt kirkkomusiikin opiskelijoille luentoja Tuomasmessusta.
Kirkon tilastot kertovat, että parhaimmillaan Tuomasmessuja järjestettiin noin sadassa seurakunnassa eri puolilla Suomea.
Rovaniemellä sitä mainostettiin muutama vuosi sitten sanomalla, että se on ”messu, johon kehtaat kutsua naapurisikin”.
Edelleen Tuomamessu järjestetään vähintään kerran vuodessa noin 40 seurakunnassa. Suurissa kaupungeissa, kuten Lahdessa, Kuopiossa ja Tampereella Tuomasmessu on osa seurakuntien säännöllistä toimintaa. Turussa tuomastoiminnasta huolehtii Suomen Liikemiesten Lähetysliitto.
1990-luvulla Tuomasmessu levisi myös Saksaan, jossa se sai vahvan jalansijan evankelisissa seurakunnissa. Thomasmessen-verkkosivulla alaotsikkona on ”jumalanpalvelus etsijöille, epäilijöille ja muille hyville kristityille”. Saksassa korostetaan messun ekumeenista lähtökohtaa.
Tuomasmessua on sanottu kautta aikain merkittävimmäksi suomalaiseksi liturgiseksi innovaatioksi, tai ainakin merkittävimmäksi – joidenkin mielestä myös ainoaksi – liturgiseksi vientituotteeksi.
{kuva_4abd4f43-1125-41a7-a503-945ffc4ecbed}
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosikatsauksen 1988–1991 takakannessa on kuva Tuomasmessusta. Se mainitaan nelivuotiskertomuksessa esimerkkinä uusimuotoisista jumalanpalveluksista ja todetaan, että ”Tuomas-messun [sic] ytimenä on ehtoollisjumalanpalvelus ja siinä korostuu henkilökohtainen sielunhoito ja rippi sekä sairaiden puolesta rukoileminen.”
Lisäksi huomautetaan, että messussa käytetään virsien lisäksi ”uusimuotoista hengellistä musiikkia”. Myös maallikkojen monipuolinen osallistuminen laitetaan merkille, kuten sekin, että messu olisi syntynyt nuorten keskuudessa ja että se on koonnut yhä runsaammin myös keski-ikäistä väkeä.
Tuomasmessu syntyi Helsingissä, jossa sen toiminta on edelleen vahvinta. Mutta messu ei ole vain pääkaupunkilainen ilmiö, vaan se on herättänyt kiinnostusta laajemminkin.
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 1992–1995 tietää, että ”alunperin urbaaniin ympäristöön kaavailtu Tuomas-messu [sic] on seitsemän vuoden aikana levinnyt tilkkutäkin omaisesti melkein koko Suomi neidon ylle.”
Vuonna 1995 kaupunkiseurakunnista 40 prosenttia järjesti Tuomasmessun, maaseutuseurakunnista 18 prosenttia.
30 vuoden jälkeen löydän itseni yhä Tuomasmessusta. Olen käynyt siellä vuosien varrella epäsäännöllisen säännöllisesti, välillä on ollut vuosienkin taukoja.
Tänä vuonna olen istunut Agricolan kirkon penkissä jo kahdesti.
Erikoisimmat muistot messusta ovat Radio Dein juonnot suorissa lähetyksissä 2000-luvun alussa. Istuin urkuparvella mikrofonin edessä vieraan kanssa. Olimme äänessä kesken messun, esimerkiksi esirukousjakson ja ehtoollisen jakamisen aikana, jottei radiokuuntelija pitkästyisi, kun ei tiedä mitä salissa tapahtuu.
Messut lähetään edelleen Radio Dein kautta, mutta parvella höpöttävistä juontajista on onneksi luovuttu.
Yhä vielä musiikki kuulostaa kiinnostavalta. Yhä vielä jaksan hämmästyä, kun ihmiset lähtevät esirukousjakson aikana liikkeelle ja menevät valkopukuisten rukousavustajien luo tai käyvät sivualttareilla täyttämässä rukouslappuja.
Edestä alttarin luota luetut esirukouspyynnöt sisältävät yhä paljolti samoja asioita kuin 30 vuotta sitten. Rukouspyynnöissä kuuluu ihmisen hätä. Tarkkakorvainen voi kuulla pyynnöissä myös ympäröivän yhteiskunnan synnyttämät paineet.
Pirjo Kantalan mukaan juuri nyt esirukouspyynnöt ovat kovin sairauskeskeisiä, vaikka myös yksinäisyys sekä parisuhteen puute ja ongelmat ovat esillä.
Tuomasyhteisössä on parhaillaan menossa arvokeskustelu, jossa halutaan siivilöidä ja kiteyttää yhteisön arvot. Yhteisön eli taustayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on professori Atte Korhola. Hänen vaikutuksestaan esiin ovat nousseet myös ympäristökysymykset.
– Keskusteluissa ovat tähän mennessä korostuneet vastuullinen elämäntapa ja elämänmakuisuus sekä vastuu ympäristöstä, toinen toisistamme ja hengellisestä kasvusta, Pirjo Kantala paljastaa prosessista, joka on vielä kesken.
Tuomasyhteisön talous on kolmijalkainen. Yhden jalan muodostaa Helsingin seurakuntayhtymän tuki, joka pitää sisällään sekä rahallisen tuen että oikeuden käyttää Agricolan kirkkoa. Kaksi muuta talouden jalkaa on kolehdit ja kannatusmaksut.
Jokaisessa Tuomasmessussa kerättävästä kolehdista noin puolet menee messun kulujen kattamiseen.
{kuva_cc6d8a69-fbd1-4866-b859-6a60a5925f8c}
Kantala näkee Tuomasmessun tulevaisuuden hyvänä, sillä messussa on jatkuvasti uusia kasvoja. Kävijöiden ikähaarukka on noussut, nyt tavallisimmat messuvieraat ovat 50–60-vuotiaita. Kävijämäärät ovat myös vähentyneet takavuosista, mutta edelleen sunnuntai-illan messu kokoaa keskimäärin 400–500 kävijää.
– Olemme myös panostaneet saarnoihin. Syvästi teologisten ja niin sanottujen psykosaarnojen lisäksi kysyntää olisi juuri nyt yhteiskunnallisesti kantaaottaville saarnoille, Kantala sanoo.
Eräänlaisena muistutuksena maailman ja yhteiskunnan muutoksesta Tuomasmessuun tulija on jo parin vuoden ajan törmännyt romanikerjäläisiin kirkon ulko-ovella.
– Olemme sanoneet heille, että he ovat tervetulleita sisälle kirkkoon ja esimerkiksi soppaa syömään ja teejatkoille. Annamme heille joskus ruokaa mukaan. Kerjääminen kirkon sisällä on kuitenkin kielletty, Pirjo Kantala sanoo.
Tulevaisuutta pohdittaessa Tuomasyhteisössä on Kantalan mukaan säännöllisesti vuosien varrella noussut esiin juuri kysymys diakonisesta toiminnasta.
– Sitäkin meillä on, mutta satunnaisesti.
Kun pakolaisia tuli runsain määrin Suomeen syksyllä 2015 ja Agricolan kirkon kryptakin täyttyi heistä tilapäisesti, tuomasmessulaiset lähtivät Kantalan mukaan mielellään auttamaan maahanmuuttajia kielikoulua, ruokailuja ja vaatteita järjestämällä.
– Tuomasmessua ei voi varsinaisen nuoriso- tai diakoniatyön puutteen vuoksi pitää seurakuntana vaan jumalanpalvelusyhteisönä. Joka tapauksessa monelle tämä on hengellinen koti.
Tuomasmessun juhlakonsertti 30 vuotta yhtä soittoa järjestetään 6.4. klo 19 Agricolan kirkossa. Mukana muiden muassa Johanna Rusanen-Kartano, Maria Ylipää, Petri Laaksonen, Grex Musicus, Eero Huovinen, Anna-Mari Kaskinen, Olli Valtonen. Juhlamessu järjestetään 8.4. kello 18.
Kuvat: Olli Seppälä, Jukka Granström ja Jani Laukkanen
Lue myös:
Tuomasmessuja arabiaksi: ”Marhaba!”
Tuomasmessun vapaaehtoiset sitoutuvat syntisten solidaarisuuteen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä