Evankelikaaliset kirkot kasvussa Ranskassa

HillsongParisENI.

Väestötietojen mukaan evankelikaalisiin kirkkoihin Ranskassa kuuluu jo noin 600 000 henkeä. Heistä 460 000 lasketaan uskoaan harjoittaviksi. Evankelikaalisten määrä on kasvanut kymmenkertaiseksi sitten 1950-luvun.

Samana aika itsensä katolilaisiksi mieltävien osuus on pudonnut 80 prosentista 64 prosenttiin. Alle kymmenen prosenttia katolilaisista kertoo osallistuvansa kirkollisiin toimituksiin. Ranskalaisia on 63 miljoonaa.

Noin kolmea neljäsosaa Ranskan evankelikaalia edustava evankelikaalinen neuvosto toivoo voivansa kolminkertaistaa kirkkojen määrän maassa. Tavoite on kirkko jokaista kymmentätuhatta evankelikaalia kohden. Nyt monet seurakunnat kokoontuvat hyvin erilaisissa tiloissa teattereista ravintoloihin.

Ranskassa on tällä hetkellä jo yli parituhatta evankelikaalista ryhmittymää, puolet niistä on syntynyt viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Hyvän kuvan liikkeestä ja sen noususta saa menemällä esimerkiksi pariisilaiseen australialaislähtöiseen helluntailaiseen Hillsong-kirkon (uutisen kuva kirkon nettisivuilta) tilaisuuteen. Kirkon monikulttuurinen ja nuorekas porukka on jo noin tuhatpäinen, kun vielä vuonna 2005 seurakuntaan kuului muutama kymmenen henkeä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKäänne Tampereen vihkimysjupakassa
Seuraava artikkeliParlamentti vaatii Unkaria kunnioittamaan EU:n perusarvoja

Ei näytettäviä viestejä