Keskustelu uskonnonopetuksen roolista ja uudistamisesta jatkuu vahvana. Filosofinen aikakauslehti niin & näin on koonnut aiheesta teemanumeron (1/2013), jossa muun muassa puhutaan poteroitumisesta ja siiloutumisesta, johon oman uskonnon opetus johtaa.
”Oman uskonnon käsite aiheuttaa – yliopistomaailmassa viime vuosina muotiin tullutta sanaa käyttääkseni – ”siiloutumista”: uskonnollinen elämä ja sen mukainen kasvatus ja opetus nähdään omana muusta elämästä irrallisena alueenaan”, kirjoittaa Sami Pihlström.
Pihlströmin mukaan uskontojen lokeroiminen ei edistä toiseuden tunnistamista eikä kunnioittamista ainakaan siinä muodossa, kuin koululaitoksen juhlapuheissa asia ilmaistaan.
Arto Kallioniemi puolestaan kirjoittaa, että viime kesänä kirkolliset lehdet iloitsivat [uskonnonopetukseen kaavailtujen muutosten] torjuntavoitosta:
”Jokainen torjuntavoitto merkitsee kuitenkin samalla tappiota: mahdollisen uudistuksen katsomusaineille tuottama etu jää saavuttamatta. Näin edetään vähä vähältä sammuvin lyhdyin uudistuksesta toiseen. Jonakin päivänä oppiaineiden opettajista ja asiantuntijoista riippumattomat intressitahot voivat sammuttaa lyhdyt lopullisesti ja siirtää esimerkiksi uskonnon opetuksen uskonnollisille yhdyskunnille.”
Kallioniemi ei myöskään näe mitään takeita siitä, että elämänkatsomustiedon asema koulussa silloin säilyisi.
Niin & näin -lehden artikkelit ovat pääosin kriittisiä uskonnonopetuksen nykytilaa kohtaan. Jyri Komulainen kuitenkin puolustaa oman uskonnon opetusta:
”Oman uskonnon opetus paljastuu kaiken kaikkiaan ennakkoluulottomasti katsottuna ajanmukaiseksi tavaksi järjestää katsomusaineiden opetus.”
Katso lisää katsomusaineiden opetuksesta niin & näin -lehden verkkosivulta
(Kuva: Minerva Seppälä)
Ilmoita asiavirheestä