Heinäkuisena aamupäivänä Helsingin Hietalahden torilla kaikuvat kansainvälisen poprockin sävelet. Neljästä nuoresta miehestä koostuva gospelyhtye Serafiel esiintyy The Tall Ships Races -tapahtuman kävijöille.
Aikainen ajankohta ja epävakainen sää ovat verottaneet yleisöä, mutta lavan edessä seisoskelee ja penkeillä istuu muutamia kymmeniä kuulijoita. Myös torin laidoilla kahviloissa istuu ihmisiä kuuntelemassa Serafielin lauluja, joissa bändin oman kuvauksen mukaan ”ihminen on saanut vahvan kokemuksen siitä, että tapahtumilla täytyy olla syvempi tarkoitus”.
Serafiel on yksi tämän hetken nousevista gospel-kyvyistä Suomessa, mutta millaisen yleisön se löytää?
Gospel on keski-ikäisten juttu
Huoli gospelmusiikin nykytilasta oli Juha Heinosen kolumnin aiheena Kotimaassa 11.7. Heinonen työskentelee Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) nuorisotyön johtajana ja järjestää suosittuna pysyneitä Maata Näkyvissä -festareita.
Heinosen mukaan keski-ikäisiä gospelin kuuntelijoita riittää gaalakonsertteihin, mutta tämän päivän nuorisoa gospel ei juurikaan kiinnosta. Kolumnissaan hän havainnollistaa esimerkillä viime toukokuulta: ”Kuopion Kirkkopäivillä vanhojen gospel-legendojen konsertti oli loppuunmyyty. Samassa tapahtumassa haettiin nuorta seurakuntaa paikalle musiikillisesti monipuolisella kattauksella. Ilmaiskonsertissa esiintyi suomigospelin kolme tämän hetken kärkinimeä, joita kuitenkin ilmaantui kuuntelemaan vain kourallinen nuoria.”
Heinosen mielestä gospelin ajautuminen marginaaliin on murheellinen asia seurakuntien nuorisotyölle. Hänen mukaansa gospelin myötä menetetään nuoren seurakunnan ykköskieli sekä erinomainen väline tavoittaa nuoria Jeesukselle.
Maallinen puoli vie hyvät gospelmuusikot
Mutta mistä yleisökato johtuu? Eikö nuoria enää kiinnosta gospelmusiikki vai onko se nykyään huonoa?
Kotimaa kyseli mielipiteitä suomalaisen gospelin tasosta Kotimaa24-verkkosivuston blogissa. Blogin herättämän keskustelun perusteella Juha Heinonen ei ole yksin kysymystensä ja mielipiteensä kanssa. Blogin kommentoijat näkevät useita syitä gospelin heikentyneeseen asemaan: Nuorisokulttuuri on pirstaloitunut. Seurakuntien nuorisotyö on muuttunut eikä tapahtumiin enää viedä nuorisoa Maata Näkyvissä -festareita lukuun ottamatta. Kyvykkäät gospelmuusikot vaihtavat maalliselle puolelle menestyksen kasvaessa.
Yhdeksi syyksi verkkokeskustelussa arvellaan myös sitä, että ylistyskulttuuri ja sen myötä ylistysmusiikki on nousussa, mutta evankelis-luterilaiset yhtyeet eivät innostu siitä. Lisäksi vanhat, ikoneiksi nousseet tekijät pitävät kommentoijien mukaan pintansa, on se sitten hyvä tai huono asia:
”Entisillä nuorisogospelisteilla on edelleen oma yleisönsä, se, joka näkee heidät vielä nuorina, luullen itsekin vielä olevansa nuoria”, eräs luonnehtii.
”Toki helmiäkin on suuressa joukossa, mutta uutta Jaakko Löytyn kaltaista erinomaista lauluntekijää ei meinaa löytyä – tai sitten he vaihtavat maalliselle puolelle leveämmän leivän perässä”, toinen pohtii.
Tärkeää on tehdä musiikkia hyvin
Mitä ajattelee ensimmäisen levynsä julkaissut gospelyhtye, se, joka soitti Hietalahden torilla kouralliselle kuulijoita? Vuonna 2010 kellarista päivänvaloon tuotu Serafiel julkaisi juhannuksena debyyttialbuminsa ja on kesän aikana keikkaillut The Tall Ships Races -tapahtuman lisäksi ainakin Ruotsissa ja Norjassa kristillisillä musiikkifestivaaleilla.
Serafielin laulaja-kitaristi Juhan Gummerus kertoo hänkin kiinnittäneensä huomiota siihen, että nuorten määrä kristillisissä musiikkitapahtumissa on hupenemassa.
– Tämä ei ole ainoastaan gospelmusiikin ongelma, vaan sama ilmiö on havaittavissa maallisella puolella, Gummerus toteaa.
Serafielin soittama, hieman valtavirran ulkopuolelle sijoittuva poprock on suomalaisessa gospelissa vielä suhteellisen harvinaista.
– On haastavaa saada vietyä tällaista musiikkityyliä läpi. Tuntuu, että rokkibändit pyyhältävät edelleen kuulijamäärissä meidän ohitsemme helposti, Gummerus sanoo.
Hänen mukaansa musiikkityyliä ja sen lokerointia tärkeämpää on tehdä musiikki hyvin.
Ongelmana musiikkityylit ja idolien puute
Kolumnillaan keskustelun aloittaneen Juha Heinosen mukaan gospelmusiikin nykyinen taso ei olekaan ongelma. Päinvastoin: gospelkeikkojen yleisökato on ristiriidassa sen kanssa, että suomalainen gospel on tällä hetkellä parempaa kuin koskaan.
– Uusia, lahjakkaita muusikoita on nykyään enemmän. Viimeisen 10–20 vuoden aikana soittotaitokin on parantunut. Ripareille tulee koko ajan uskomattoman lahjakkaita nuoria, Heinonen ihmettelee.
Hän näkee tason parantumisen johtuvan siitä, että seurakuntien nuorisotyössä panostetaan gospelkursseihin ja muusikonalkujen rohkaisuun.
Heinonen arvelee, että ongelma voi sen sijaan piillä musiikkityylissä. Suomalainen gospel on pitkään painottunut raskaaseen rockiin. Se ei musiikkityylinä välttämättä ole nykynuorelle enää niin vetävää. Heinonen kertoo uusien rap-kokoonpanojen, kuten Immanuel ja Pastorit, keräävän yleisöä kiitettävästi.
Yksi syy gospelin tavoittamattomuudessa voi Juha Heinosen mielestä olla myös idolien puute.
– Vanhoja legendoja, kuten vaikka Harri Heleniusta tai Terapian Petri Lassilaa, diggailtiin paljon enemmän. Nykyään joku kls. -yhtyeen laulaja Perttu on monen mielestä cool, mutta selkeitä esikuvia ei ole samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten.
Tarvitaanko maallisen ja kristillisen musiikin väliin raja?
Erottelua gospelin – eli kristillisen musiikin – ja maallisen tai kaupallisen musiikin välillä ei nykyään aina haluta tehdä samaan tapaan kuin ennen. Tätä kehityssuuntaa kommentoivat myös Kotimaa24:n keskusteluun osallistuneet:
”Tarvitseeko olla keinotekoista gospelia? Vai riittääkö se, että kristityillä muusikoilla se vain paistaa läpi myös biisien ajatuksissa, että kyllä se Jeesus on kova jätkä ja mää uskon tähän”, kyselee yksi.
”Minusta koko gospel-termi on seurakunnallinen rajaus, joka luo turvaa, kun pyöritään seurakuntapiireissä. Se on tavallaan laatuleima, jolloin tiedetään, missä termistössä pyöritään”, jatkaa toinen.
Juha Heinonen pitää gospelin ja kaupallisen musiikin raja-aitojen kaatumista huolestuttavana.
– Jos muusikko itse ei halua tehdä gospelmusiikkia, yleisö ajattelee, että miksi heidänkään pitäisi sitä kuunnella.
Heinosen mukaan gospelkenttä ei saisi olla vain kannusten hankkimista varten. Se ei ole hänen mielestään rehellistä kuulijaa kohtaan. Toisaalta moni uusi artisti ei halua alleviivata sanomaansa tai pyrkiä tiukasti vain jommallekummalle kentälle.
– Jos kristillinen musiikki tehdään hyvin, niin onko se sitten kaupallista? Juhan Gummerus kysyy.
Hän kertoo Serafielin jäsenten kasvaneen kristillisissä perheissä ja uskon olevan niin luonnollinen ja iso osa heidän elämäänsä, että se väkisinkin heijastuu musiikkiin.
– Kun musiikin tekee hyvin ja on rehellinen sekä ihmisten että Jumalan edessä, voi saada aikaan paljon.
Serafielin ensimmäinen levy on huomattu myös kaupallisella puolella, ja juttuja on ilmestynyt muutamassa musiikkialan lehdessä. Juhan Gummerus on tästä kiitollinen.
– Tuntuu hienolta, että musiikkimme on herättänyt mielenkiintoa. Olen tehnyt sen, mikä on laskettu sydämelle, Gummerus sanoo.
Serafiel etsii keikkoja järjestäjiin katsomatta ja on valmis menemään keikalle sinne, minne johdatetaaan.
– Toivomme, että saisimme musiikillamme tavoitettua mahdollisimman monen, Gummerus sanoo.
Sisäpiirisanoituksia
Musiikillinen osaaminen on gospelbändeillä siis kunnossa, mikäli Juha Heinosta on uskominen, mutta entäs sanoitukset? Kotimaa24:n keskustelussa nousi esiin sanoitusten sisäpiirimäisyys:
”Tässä taannoin näin uutisen suomalaisesta kovan luokan gospelbändiksi nimitetystä miesporukasta. En muista enää nimeä. Kuvissa aurinkolasipäiset muusikot näyttivät amerikkalaisista toimintaelokuvista karanneilta gangstereilta. Videossa savuefektien, värivalojen, rummunpaukkeen ja bassojytinän seasta erottui lauluteksti, joka oli perinteistä herätyskristillistä fraseologiaa, sieltä pliisummasta päästä. Ei varmaankaan sanonut mitään nykynuorille, paitsi niille, joille herätyskristillinen kielikoodi on tuttu”, eräs kommentoi.
Juha Heinosen mielestä gospelbändien sanoitukset ovat nekin vuosikymmenten saatossa kehittyneet.
– Nykyään lyriikoita etsitään evankeliumistakin puhuttaessa nuorten arjesta. Hyviä tekstejä tekevät esimerkiksi Saraste, kls. ja Miriamin Ossi Mäki-Reini sekä Esa Klapuri, Heinonen luettelee.
Serafielin Juhan Gummerus on samoilla linjoilla.
– Kristillinen musiikki on paljon enemmän kuin kuvitellaan. Uskosta voi ammentaa niin mielettömiä juttuja, etteivät ne edes mahdu yhteen biisiin. Jos kuulijalla on aikaa pysähtyä ja kuunnella, niin kyllä Jumala pystyy avaamaan asioita.
Nuorisokulttuuri on muuttunut, cd:t vaihtuneet you tubeen
Sekä Juha Heinonen että Kotimaa24:n keskusteluun osallistuneet näkevät gospelin suosion laskun johtuvan ennen kaikkea nuorisokulttuurin muutoksista.
”Ei ole enää olemassa mitään kaikkia kristittyjä yhdistävää gospelmusiikkia. Maata Näkyvissä -festarit on lähes ainoa tapahtuma, jossa on laajasti eri genren edustajia paikalla”, nettikeskustelija sanoo.
Myös Juhan Gummeruksen mielestä pirstaloituminen aiheuttaa haasteita muusikolle ja keikkajärjestäjälle. Nuorten oleminen kietoutuu nykyään pitkälti netin ympärille.
– Eivät nuoret enää kuuntele musiikkia cd-levyltä. Niillä on älypuhelin ja YouTube-videopalveluun tehdyt soittolistat, joita he kuuntelevat samalla kun he katsovat biiseistä tehtyjä videoita, Gummerus kertoo.
Mies ja kitara -yhdistelmä ei enää nykyään toimi.
– Tarvitaan pyörivät valot ja isot näytöt varmaan.
Kasvava kilpailu yleisön huomiosta ei nuorta muusikkoa pelota. Gummeruksen haaveena olisi tehdä musiikkia niin pitkään kuin paukkuja riittää.
– Musiikki on niin iso osa itseä, että en osaa ajatella elämää ilman sitä.Minulla on kova into tehdä ja tarjota ihmisille hyvää musiikkia.
Muistatko nämä?
Juhani Forsbergia ja tämän lauluyhtyettä Gutzeit-Singersiä voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena uuden ajan hengellisen nuortenmusiikin yhtyeenä. Forsberg suomensi saksalaisen Martin Schneiderin
Danke-kappaleen, josta tuli suosittu.
Jo lähes 50-vuotisen uran tehnyt Pro Fide perustettiin vuonna 1966. Alkuperäinen kokoonpano piti sisällään Hannu Nymanin sekä veljekset Matti ja Tuomo Vanhasen. Kokoonpano on vuosien varrella vaihdellut ja Pro Fiden riveissä ovat soittaneet muun muassa Juha Kela ja Mikko Kuustonen.
1970-luvulla ”renttu-uskovaisiksi” nimitettiin Jaakko Löyttyä, Teppo Nuorvaa, Tarvo Laaksoa, Jouko Laikovuorta ja Jouko Mäki-Lohiluomaa.
Nuorten hengellisiä lauluja kokoava Nuoren Seurakunnan Veisukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1970.
1980-luvulla vaikuttanut Lokki-yhtye oli siitä harvinainen, ettei se ponnistanut minkään järjestön tai seurakunnan tukiryhmän piiristä. Lokin nokkamies oli Jouni Kontkavuori, ja viimeisinä vuosina miksauspöydän takana nähtiin Ilkka Kantola.
The Road aloitti 1980-luvun alussa ja on poikkeuksellisesti myös pysynyt lähes samassa kokoonpanossa siitä asti. The Road on yksi niistä harvoista kristillisistä suomalaisbändeistä, joka on elättänyt soittajansa täyspäiväisinä muusikkoina.
1990-luvun alussa perustettu bass´n Helen on yksi vuosituhannen vaihteen merkittävimmistä gospelyhtyeistä. Aktiivisesti keikkaillut yhtye lopetti vuonna 2012.
Debyyttialbuminsa vuonna 1999 julkaissut Juha Tapio on sittemmin siirtynyt kaupallisen musiikin puolelle, mutta nauttii edelleen suurta suosiota.
Gospelmusiikki nyt
Kokkolalainen Great Wide North pyrki viime vuonna euroviisuedustajaksi ja pääsi Uuden Musiikin Kilpailussa finaaliin asti. Bändi edustaa kristillistä musiikkia suuren maailman meiningillä.
Gospelia on tarjolla myös reggaen sävelillä, muun muassa Katajaisen Kansan ja Kaemon tarjoilemana.
Rock-yhtye HB on tehnyt ainutlaatuisen kansainvälisen uran ja on myös yksi niistä harvoista gospelbändeistä, joiden riveistä löytyy nainen.
Kristillistä konemusiikkia edustaa muun muassa Audile, joka on yhdessä G-Poweredin kanssa mukana kohua herättäneessä Dance-messussa.
Täysin omintakeista meininkiä edustaa suosittu Idän Ihmeet, jonka kappaleiden tyylit vaihtelevat kansanmusiikista punkkiin.
Kirjallisuutta:
Kahden maan kansalaiset. Suomi-gospelin historiaa (Suomen Lähetysseura, 2005).
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä