Elämänmyönteinen sotaveteraani Hannes Hynönen hurmasi suomalaiset viime itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa. Lue mitä Hynönen ajattelee elämästä ja rukouksesta:
”Tuntemattomat ihmiset lähettivät minulle paljon kortteja sen jälkeen, kun olin Linnan juhlissa. Kortteja tai kirjeitä tuli lähes parituhatta. Minä jouduin jollain tavalla koko Suomen sotaveteraaniksi.
Kyllähän minä mielelläni juttelen ihmisten kanssa.
Olin jo nuorena sellainen, että työnnyin aina juttelemaan jonkun kanssa. Minä luulin, että olen höppänä. Muistan hyvin, kun olin nuorena körttiläisten juhlissa ulkosalla. Siellä oli mies, joka piti hirveän pitkän puheen. Hän aloitti puhumalla kansoista ja kertoi minkälaisia eroja niillä on. Mies puhui syntymästä, kuinka ihminen saa syntyessään perusluonteen, jonka kanssa se seikkailee hautaan asti.
Tiedättekö minkälainen pelko minulta putosi silloin pois? Enhän minä ole höppänä. Sehän kuuluu minuun.
Elämä on lainehtinut. Ei millään tavalla pahasti, mutta tässä iässä on jo paljon nähnyt.
Muistan tarkasti vuoden 1918. Olin silloin pikkupoika. Ihmiset eivät silloin hymyilleet, se jäi mieleeni.
Sodan jälkeen vanhoja ei enää muisteltu. Työtä tehdessä sota unohtui. Silloin ei ollut muuta elinkeinoa kuin työ. Se oli erikoisaikaa vuoteen 1939 asti. Suomen kansa nousi hirveän hyvään huutoon.
Ei ihminen siitä opi, että menee yhtä tietä sinne korkealle. Työtä pitää tehdä alhaalta käsin, että sitä ymmärtää paremmin. On hyvä tavata erilaisia ihmisiä.
Rukouksesta olen saanut voimaa ja apua. Sitä on tähän ikään joutunut kohtaamaan monenlaista.
Kun on oma perhe, se on kaikkein tärkeintä. Sen puolesta on hyvä rukoilla, se lähentää ja pitää yllä hyvää mieltä.
Meillä ei ollut tehtyjä murheita vaimoni Toinin kanssa. Avioliitto onnistui hirveän hyvin. Sen 65 vuotta, kun saimme olla yhdessä, neuvottelimme sovinnolla, jos oli neuvoteltavaa.
Kun minä olin syövässä yli 20 vuotta, se koulutti. Olen saanut elää terveenä jo kymmenen vuoden ajan. Muiden on varmaan vaikea kuvitella sitä ilosanomaa.
Jos olen terveenä päivän, siitä voin jo rukoilla ja kiittää Jumalaa. Eihän sitä liikaa tarvitse hyvään elämään. Se riittää, kun on normaalia elämää, ruokaa ja katto pään päällä.
Rukous on minun oma, henkilökohtainen. Saatan rukoilla päivälläkin, mutta minulla on paljon aikaa aamulla ja illalla. Joskus rukous menee keskusteluksi Jumalan kanssa. Jos rukoukseen syventyy, minähän olen siinä kuin kaverin kanssa.”
Kuva: Jouni Lampinen
Ilmoita asiavirheestä