Hätätilanne rippileirillä Hollolassa – nuoren epäillään syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn

Hollolan keskiaikainen kivikirkko. Kuva: Olli-Jukka Paloneva/Wikimedia Commons

Rippikoululeiri keskeytyi perjantaina 19.7. Hollolassa dramaattisissa merkeissä. Kun nuoret olivat siirtymässä majoitusrakennuksestaan kohti iltahartautta, oli tilanne eräiden nuorten välillä kärjistynyt. Hollolan kirkkoherra Timo Huttunen kertoo Kotimaalle, että poliisi epäilee yhden nuoren syyllistyneen kahden muun leirillä olleen nuoren pahoinpitelyyn.

– Siitä on kysymys. Onneksi leiriläiset huusivat ohjaajat nopeasti apuun ja tilanne rauhottui pian.

Huttunen toteaa leirin työntekijöiden toimineen tilanteessa oikein.

– He ovat toimineet paineistetussa tilanteessa hyvin ja nopeasti. Yksi työntekijä sai rauhoitettua pahoinpitelijän, toinen antoi välitöntä ensiapua ja kolmas soitti välittömästi hätänumeroon.

Pian paikalle jo saapuikin poliisi ja paloauto. Myös kirkkoherra Huttunen lähti paikan päälle heti kuultuaan tapahtuneesta.

– Olin siellä kolmessa vartissa.

TÄSSÄ VAIHEESSA Huttunen on vaitonainen tapahtuneen syistä ja seurauksista.

– Kaksi nuorta on joutunut kolmannen nuoren pahoinpitelyn kohteeksi. Enempää en asiasta voi kertoa. Pahoinpitelijän osalta asia ja tutkinta on poliisin käsissä.

Huttunen kertoo, että kyseessä oli leirin viimeinen ilta.

– Siinä mielessä nuoret eivät nyt jääneet leiristä paitsi. Toki viimeiseen iltaan liittyy yleensä vähän toisenlaisia odotuksia.

Työntekijät olivat koonneet nuoret tapahtuman jälkeen saliin ja oli ilmeistä, että järkyttyneet nuoret halusivat yöksi kotiin. Huttunen toteaa, että viimeisenä päivänä ei enää olisi ihmeempiä tapahtunutkaan.

– Lähinnä pakkaamista ja sellaista. On ymmärrettävää, että nuoret säikähtivät.

HUTTUNEN HALUAA teroittaa, että nuoret eivät tietenkään saavu leireille tyhjiöstä.

– He tuovat mukanaan elämänhistoriansa ja mahdolliset leirin ulkopuoliset ihmissuhdejännitteensä. Näissä olosuhteissa konfliktit joskus äityvät entisestään.

Huttunen sanoo, ottamatta kantaa tähän leiriin, että leirikuntoisuudesta olisi syytä keskustella enemmän.

– Melkein joka leirille tulee joku nuori, jonka fyysisestä tai psyykkisestä kunnosta eivät vanhemmat ole antaneet aivan rehellistä kuvaa. Se on hankalaa.

Koska Hollolan alueella on jonkun verran myös esimerkiksi lastensuojeluyksiköitä, Huttunen toivoisi kasvatustyötä tekevien organisaatioiden tiedonvaihtoon parannuksia.

– Toki vaitiolo pohjautuu usein juridisiin seikkoihin. On silti syytä pohtia, miten olisi mahdollista saada paremmin lisätietoa nuorten tilanteesta.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Sellaista ei ole toista” – Henna Oravan mielestä Olavinlinnan kappeli on tunnelmaltaan ainutlaatuinen
Seuraava artikkeliTV-vinkki: Rokin arkkitehti oli syvästi uskonnollinen

Ei näytettäviä viestejä