”Hautausalan franchise-ketju olisi rahastusta”

Suomen hautaustoimistojen liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius ei ole vakuuttunut pyrkimyksistä perustaa Suomeen hautausalan franchise-ketju. Hankkeen taustalla on TUHKA-myymälän Jyväskylässä avannut Lauri Nevalainen, joka hakee joukkorahoituskampanjalla 150 000 euroa hautaustoimistoketjun perustamiseen.

– Hautausala on konservatiivinen ja perinteisiin routaantunut. On vaatinut rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta tehdä alalla uusia riippumattomia avauksia, Nevalainen sanoo kampanjan tiedotteessa.

Forsius on kaavailujen edessä epäileväinen.

– Minä pidän sitä aikamoisena rahastuksena. Nykyisin tuhkahautauksia hoitavat kaikki hautaustoimistot. Pääkaupunkiseudulla hautauksista hoidetaan tuhkaamalla 80 prosenttia ja muualla Suomessa liki puolet. Tämä on normaali toimintatapa, jossa ei ole mitään uutta, Forsius sanoo.

Hän ei löydä suunnitellulle TUHKA-ketjulle vastinetta mistään Euroopasta.

– Suomalaiset hautaustoimistot ovat samantyyppisiä kuin Ruotsissa ja Saksassa. Siellä on yrittäjä tai yrittäjäperhe, jotka tekevät mahdollisimman paljon itse, muuten henkilöstökulut nousevat liian korkeiksi. Pelkän arkkumyynnin lisäksi täytyy olla jotakin, jolla liikevaihtoa saadaan lisättyä niin, että yritys voi ylipäänsä pysyä pystyssä. Hautaustoimisto ei voi toimia, jos se ei hoida kaikkia mahdollisia tähän alaan liittyviä palveluita, myös arkkuhautauksia.

Forsiuksen mukaan ketjujen perustajia on nähty hautausalalla ennenkin.

– Aina kun on taloudellisesti vaikea aika, sanotaan, että teitähän eivät asiakkaat lopu. Asiakkaita ei kuitenkaan voi millään tavalla lisätä. Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Alan eettiset säännöt kieltävät mainonnan. Mikään ulkopuolinen taho ei saa vaikuttaa siihen, minkä hautaustoimiston ihmiset valitsevat. Olen ollut yrittäjänä 20 vuotta. Tie ei todellakaan ole mikään helppo, Forsius sanoo.

(Kuva: TUHKA)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHändelin Messias aloittaa kirkkomusiikkiviikon Espoossa
Seuraava artikkeliVantaalla järjestetään kirkollinen sovinnon tapahtuma

Ei näytettäviä viestejä