Helsingin Kallion kirkossa tukikonsertti marjanpoimijoille

50 marjanpoimijaa ja heidän tukiryhmänsä järjestää lauantaina 5.10. Solidaarisuutta marjanpoimijoille -tukikonsertin Helsingin Kallion kirkossa.

Tapahtumassa vastaanotetaan tukilahjoituksia, jotka ohjataan suoraan poimijoille. Konsertissa kuullaan muun muassa thaimaalaisia kansanlauluja. Marjatyöläisiä on paikalla.

Tukikonsertissa nähdään thaimaalaisia tanssiesityksiä ja kuullaan kansanmusiikkia sekä päivitettyä tietoa poimijoiden tilanteesta. Tilaisuuden päättävät suomalaiset Joose Keskitalo, Iida Umpikuja sekä Pohjavire. Tapahtuman juontajana toimii pastori Kai Sadinmaa.

– Konsertti on järjestetty yhteistyössä thai-poimijoita tukeneiden tahojen kanssa ja thai-poimijoiden aloitteesta. Thai-poimijoita on kohdeltu ihmisarvojen ja ihmisoikeuksien vastaisesti. Heidän asumisolosuhteet, työolosuhteet ja kaikki olivat ihan mitä sattuu. Heitä on Thaimaasta asti harhautettu toisenlaisilla asioilla ja lupauksilla kuin mitä on sitten todellisuudessa toteutunut. Lähtiessään heidät uskoteltiin hyviin hankkeisiin ja ottamaan sitä vastaan velkaa ja palatessaan he eivät saa edes velkaansa maksettua, Kai Sadinmaa sanoo.

Marjayrityksestä on katsottu, että työntekijöiden asiat on hoidettu asianmukaisesti. Toimitusjohtaja on kommentoinut asiaa muun muassa
Ylelle
.

Solidaarisuutta marjanpoimijoille – tukikonsertti lauantaina Kallion kirkossa kello 18.00.

Espoon seurakunnat on majoittanut 50 thaimaalaista marjanpoimijaa. Lue lisää täältä

Täydennetty 4.10. kello 10.58 Sadinmaan kommentilla ja viittauksella Ylen uutiseen.

Linkki tukikonsertti -tapahtumaan

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRuotsin kirkolta mainos – kanttori erehtyi areenasta
Seuraava artikkeliSeurakuntayhtymä käynnistää yt-neuvottelut

Ei näytettäviä viestejä