Hiljaisuuden liike monimuotoistuu


KPhiljaisuus

KIRKKOPÄIVÄT Pelkkiin seurakuntien toimintatilastoihin tuijottamalla voisi saada käsityksen, että hiljaisuuden liike kirkossa polkee paikallaan. – Kyseessä on tilastoharha, vakuuttivat Ulla Lumijärvi, Ulla Turunen ja Marjaana Kanerva Kirkkopäivien Hiljaisuuden talolla.

Hiljaisuuden liike monimuotoistuu ja paljon toiminnasta jää tilastojen ulkopuolelle. Hiljaisuuden liike ja hiljaisuuden viljely on muutakin kuin vain perinteisten viikonlopun mittaisten retriittien järjestämistä. Lyhyet arkiretriitit ja erilaiset teemaretriittit ovat myös löytäneet paikkansa.

– Meillä oli viime vuonna peräti 56 retriittiä, kertoo Karjalohjalla sijaitsevan Heponiemen hiljaisuuden keskuksen toiminnanjohtaja Ulla Lumijärvi. Hän arvelee, että koska toiminta on Diakonissalaitoksen ylläpitämää, se ei näy seurakuntien toimintatilastoissa.

Kuopion kirkkopäivien Hiljaisuuden talo sijaitsi vanhassa tuomiorovastin pappilassa. Talossa oli kaksi kappelia, toisessa Taize-kappelissa oli esillä kuopiolaisen nuorisotyöntekijä-diakonin Pippi Rissasen taidenäyttely.

Hiljaisuuden talot ovat kuuluneet jo pari vuosikymmentä Kirkkopäivien ohjelman. Muusta päivien ohjelmasta poiketen Hiljaisuuden talo on avoinna ja toiminnassa jatkuvasta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSadinmaa: ”Jeesus halusi paljastaa pyhitetyn väkivallan”
Seuraava artikkeliHeikki Salo: Lasta on tärkeää kuunnella

Ei näytettäviä viestejä