Ahkeruus ja yhteisöllisyys ovat jälleen tuottaneet vaikuttavan tuloksen. Lopen Räyskälän lentokentälle on noussut 163 hehtaarin juhlakaupunki telttoineen, ravintoloineen, kauppoineen ja apteekkeineen.
Viisi päivää kestävä puhe ja veisuu aloittavat tutun vuorottelunsa vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa. Muutaman kymmenen vuoden takainen kiihkeä puhetapa on muuttunut rauhalliseksi, jopa unettavaksi. Liikutuksia ei enää kuulla.
Julkisuuskuva ihmetyttää
Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen on toivottanut Päivämies-lehdessä 70 000 suviseuravierasta tervetulleiksi kaitsemansa seurakunnan alueelle. Kirjoituksessaan hän ihmettelee lestadiolaisten huonoa julkisuuskuvaa.
Hynysen on vaikea ymmärtää, että hänen kirkollisissa toimituksissa kohtaamansa perheet edustavat samaa joukkoa, jota mediassa niin kovasti arvostellaan. Hynynen muistuttaa kuitenkin, että ”rakentava kritiikki on tarpeellista”.
Kritiikkiä on vielä luvassa enemmän kuin Hynynen aavistaa.
Myös aattoillan seurapuhuja, hattulalainen kuljetusteknikko Eino Pigg nostaa esille liikkeensä kohtelun mediassa.
– Onko ahdistajista ollut puutetta? Ei ole ollut. Se mitä lestadiolaisista on kirjoitettu, on laittanut rohkeuden koetukselle. Jeesuksen seuraaja joutuu kokemaan maailman painetta. Epäuskoiset eivät ymmärrä, että Jumalan kansa, joka tunnetaan vanhoillislestadiolaisuutena, on kerran kiittäjien joukossa, Pigg rohkaisee.
Tulipalo syttyy
Perjantaina rauha järkkyy. Alueella A16 henkilöauto syttyy palamaan. Koska alue on kuivaa kangasmaata, on toimittava nopeasti. Tuli saadaan pikaisesti hallintaan paikalla olleiden ripeiden alkusammuttajien ansiosta.
Toinen tulipalo on vaikeampi sammuttaa. Se alkaa avajaistilaisuudessa, jossa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo pitää kahdeksan sivua pitkän tervehdyspuheen. Hän ei sano mitään liikkeen piirissä tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä eikä hengellisistä hoitokokouksista.
Sen sijaan hän arvostelee vanhoillislestadiolaisten seurakunta- ja sakramenttikäsityksiä. Piispa saarnaa lestadiolaisille vierasta oppia siitä, että ihminen uudestisyntyy kasteessa ja saa kasteessa lahjaksi myös Pyhän Hengen. Repo repii riekaleiksi käsityksen, että ainoa portti Jumalan valtakuntaan on lestadiolaisen julistama synninpäästö.
– Kristuksen lupauksia ei voi kahlita. Ne eivät ole evankeliumia julistavan ihmisen lupauksia vaan Jumalan Pojan lupauksia. Joka tahtoo saarnaajaksi, sen tulee suostua julistamaan Jumalan sanaa ja kieltää oma auktoriteettinsa, Repo ojentaa.
Suoraa puhetta
Piispa varoittaa lestadiolaisia rakentamista omien saarnaajien kiinni sulkemaa aitausta, jossa pelastus siirtyy pois Kristuksen lupauksista.
Kirkkoherra Tuomas Hynynen istuu teltassa kuuntelemassa avajaisjuhlaa. Hän näkee ympärillään tuhansittain lämpimiä ihmisiä, jotka kokevat, että heidän ylitseen käy kylmä tuuli. Silti hän on piispan kanssa samaa mieltä. Kirkon jäsenten elämään voimakkaasti vaikuttavan herätysliikkeen teologiasta on uskallettava puhua suoraan.
Seuraväen keskusteluissa Revon puhetta ihmetellään: ”Törkeä”, ”väärässä paikassa”, ”liian teologinen”. Omalla nimellään kukaan ei kuitenkaan halua piispaa arvostella.
Lestadiolaista liikettä ulkopuolelta seuraavat sen sijaan hurraavat. Netin keskustelupalstoilla piispaa kiitetään nopeasti siitä, että asiat sanotaan vihdoinkin suoraan. Ehkä kirkkohistoriaan kirjoitetaan tänään kokonaan uusi sivu.
Tyhjän tuntoisena
Lauantaiaamu on kylmä. Kolea tuuli tarttuu ahneesti lähetysmaista muistuttaviin lippuihin seurateltan edustalla. Melkein tyhjän kentän reunalla kulkee isiä täyttämässä asuntoautojen ja -vaunujen vesisäiliöitä ja tyhjentämässä wc-tankkeja.
Oululainen lääkäri Jari Latvala hytisee tyylikkäässä mustassa puvussaan seurateltan sakaristossa. Hän sai maaliskuussa seuratoimikunnalta kutsun pitää yhden Suviseurojen noin 40 seurapuheesta. Siitä asti hän on pohtinut ja vähän jännittänytkin palveluvuoroaan. Hän on valmistautunut lukemalla Raamattua ja sen selitysteoksia.
Kun tilaisuus alkaa tasan kello yhdeksän, jännitys hellittää. Vuoden 1776 Biblia ja Virsikirja kädessään Latvala nousee puhujanpaikalle ilman muistiinpanoja niin kuin tapana on.
Latvalan raamatuntekstinä on Jeesuksen ruokkimisihme. Jumalan valtakunta on lasten valtakunta, jossa saa syödä elävää leipää. Korit ovat tänäkin päivänä kiertämässä. Puhe päättyy kirjoittamattoman kaavan mukaan:
– Te rakkaat matkaystävät! Jumalan lapsena saat ylentää sydämesi Jeesuksen nimessä ja veressä uskomaan kaikki syntisi anteeksi.
– Ja vielä omalle kohdalle tahdon tyhjän tuntoisena kysyä, saanko jäädä kanssanne uskomaan syntini anteeksi?
Seurateltasta kuuluu vastaukseksi vaimeaa mutinaa. Se on synninpäästö, jonka voi julistaa toiselle kuka tahansa liikkeeseen kuuluva mies, nainen tai lapsi.
Puheensa jälkeen Latvala tarjoaa helpottuneena kahvit sakaristossa. Mitä mieltä hän on piispa Revon eilisestä puheesta?
– Ei se hätkähdyttänyt. On syytäkin keskustella siitä, miten Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen, Jari Latvala sanoo leppoisasti hymyillen.
Loukkaantumista ja vuoropuhelua
Kello kaksi alkaa suviseurojen tiedotustilaisuus. Siellä tunnelma ei ole leppoisa. Helsingin Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Valde Palola on yrittänyt rakentaa siltoja. Palola on ollut päävastuussa Lopen suviseurojen järjestelyistä. Hänen mielestään piispan puhe luo hyvää pohjaa vuoropuhelulle kirkossa. Silti ilmassa on loukkaantumista.
– Olemme joutuneet opettelemaan piispan puheen edessä pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä, puheen pituus oli 43 minuuttia. Puhe ei kestä kriittistä tarkastelua, esimerkkinä tästä on Augustanan kohta Pyhän Hengen työstä, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Voittonen sanoo median edustajille.
Kahden kesken hän ei toimittajan kanssa halua aiheesta jatkaa.
– Annetaan jatkokommenttien olla. Annoimme piispalle etulahjana puheen anteeksi. Puhumme opillisista kysymyksistä kun tapaamme piispat seuraavan kerran.
Juhlallista
Suviseuroissa ensimmäistä kertaa vieraileva riihimäkeläinen Heidi Warro ei tiedä piispan puheen synnyttämästä kohusta mitään. Hänellä on hiukan kokemuksia evankelisen ja viidennen herätysliikkeen puheista, mutta lestadiolaisuus on hänelle vierasta.
Warro on vaikuttunut koolle tulleiden ihmisten valtavasta määrästä, heidän rauhallisuudestaan ja iloisuudestaan. Veisuun ja puheen hartaus tuntuu hänestä juhlalliselta, vaikka puheen tasainen poljento tekeekin sen sisältöön keskittymisen vaikeaksi.
– En ehkä itse sulautuisi tällaiseen, mutta suviseurojen vakituisille kävijöille se varmaan sopii, Heidi Warro miettii.
Turvallinen valtakunta
Ivalolainen Eeva Pekkala syö puuroa taivaan alle katetun pitkän pöydän ääressä. Hänelle oman liikkeen julistus on niin rakasta, että hän ajoi 15 tunnin matkan jo keskiviikkona, viiden tunnin pätkissä.
Pekkala haluaa kuunnella kaikki puheet maanantai-iltapäivään asti, jolloin seuravieraat toivotetaan tervetulleiksi ensi vuoden Suviseuroihin Pudasjärvelle.
– Seuroissa Jumalan valtakunta on läsnä. Saan uskoa syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Eeva Pekkalalla ei ole kokemuksia kirkon muiden liikkeiden puheista, eikä hän niitä kaipaakaan. Hän ei myöskään halua vaihtelua puheiden sisältöön tai muotoon, sillä tutusta tulee turvallinen olo.
– Ne tuovat tunteen, että olen entisten lammasten jäljessä.
Ilmoita asiavirheestä