Hotellin raamattukiellosta nousi meteli

Raamattu_selk205Keskisuomalainen.

- Monen muun hotellin tapaan olemme päättäneet, ettei uskonnollisen sanoman levittäminen kuulu tehtäviimme, kertoo hotellinjohtaja Hannu Nirkkonen Keskisuomalaisen haastattelussa.

Nirkkonen näkee asian myös tasapuolisuuskysymyksenä.

- Jos huoneissa olisi Raamatut, niissä pitäisi nykyisin olla tasapuolisuuden nimissä myös kaikkien muiden valtauskontojen pyhät kirjat. Siihen ei ole tilaa, hän sanoo lehdelle.

Suhtautuminen hotelliraamattuihin on Nirkkosen mukaan muuttunut suomalaisissa hotelleissa muutaman viime vuoden aikana. Hänen mukaansa on yleinen suuntaus, ettei uusia huoneita enää varusteta Raamatuilla.

Johtaja Nirkkosen päätös on herättänyt voimakasta verkkokeskustelua.

Raamattuja jakaa hotelleihin Suomen Gideonit ry, joka on osa kansainvälistä The Gideons International järjestöä. Vuonna 1899 perustettu järjestö on toiminut Suomessa vuodesta 1946.

Keskisuomalaisen uutinen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKotimaa24:ssä ongelmia suuren kävijämäärän vuoksi
Seuraava artikkeliEmerituskirkkoherra: Ortodoksipapit vailla oikeusturvaa

Ei näytettäviä viestejä