Tampereen tuomiokirkossa järjestettiin viime sunnuntaina pappis- ja diakonian vihkimys. Vihittävien joukossa oli monelle kirkollista ja uskonnollista keskustelua seuranneelle tuttu nimi.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtig tunnetaan tutkimustyöstään, jolla hän nosti tämän vuosikymmenen alussa esiin lasten seksuaalisen hyväksikäytön vanhoillislestadiolaisuudessa.
Hurtig sai pappisvihkimyksen sosiaalietiikan ja ihmisoikeuksien asiantuntijan määräaikaiseen tehtävään Kirkkohallituksessa. Hänen työsuhteensa kestää vuoden 2020 loppuun saakka.
Kirkkohallitus sijaitsee Helsingissä, mutta Hurtig osallistui Tampereen vihkimykseen kotipaikkakuntansa Hollolan perusteella. Alue siirtyy ensi vuoden alussa Mikkelin hiippakuntaan. Koska Hurtigilla ei ole seurakuntavirkaa, hän kuitenkin pysyy Tampereen pappina.
– Pappisvihkimys oli merkityksellinen, Hurtig kertoo pari päivää vihkimyksen jälkeen puhelimitse kotoaan Kärkölästä.
– Messussa puhutteli erityisesti se, miten ihmiset jonottivat luoksemme, kun jaoimme toisen papiksi vihityn kanssa ehtoollista tuomiokirkon käytävällä.
Mutta miten tähän on tultu?
Johanna Hurtig kertoo.
Sosiaalietiikan gradu vanhoillislestadiolaisten aikuisten moraalisesta toimijuudesta
Joitakin vuosia sitten Hurtig alkoi kokea yhä useammin, että häntä kutsutaan johonkin. Hän huomasi, että pappeus tuntui kiinnostavalta ajatukselta.
Voisinko lähteä uuteen vielä tässä vaiheessa? Hurtig kysyi itseltään. Hän on syntynyt vuonna 1960 ja koki saaneensa paljon akateemisessa maailmassa. Viimeksi Hurtig työskenteli sosiaalityön apulaisprofessorina Lapin yliopistossa. Vuonna 2014 hän sai hyväksikäyttöjä koskevasta tutkimustyöstään Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
Toisaalta palo akateemiseen työhön oli haurastunut. Yliopistomaailma alkoi tuntua vieraalta.
Vuonna 2017 Hurtig haki aiempien opintojensa pohjalta paikkaa Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan maisteriohjelmassa. Opinnot on mitoitettu kaksivuotisiksi, mutta Hurtig sai ne valmiiksi puolessatoista vuodessa. Valmistumisensa jälkeen hän haki töitä vuoden verran ja palasi sinä aikana entiseen työhönsä yliopistolla.
Hurtigin sosiaalietiikan pro gradu pohjautui aineistoon, jonka hän oli kerännyt aiemman tutkimuksensa aikana. Gradussa hän tarkasteli vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvien aikuisten moraalista toimijuutta ja uskonyhteisön merkitystä siihen.
Hurtig totesi opinnäytteessään, että vanhoillislestadiolainen liike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään.
Epärehellisyyden kohtaaminen vei kohti pappeutta
Johanna Hurtig kertoo kysyneensä itseltään toistuvasti: miksi? Miksi hän halusi papiksi vielä tässä iässä ja tällaisessa elämänvaiheessa?
Syitä on monia, Hurtig sanoo.
– Mutta jotenkin ne yhdistyvät tutkimusvuosiini 2009–2013.
Omassa herätysliikkeessä tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön tutkiminen ei ollut Hurtigille vain akateeminen prosessi. Se vaikutti häneen hengellisesti. Hän kertoo ymmärtäneensä, että jokin, mitä hän noina vuosina kohtasi, järkytti häntä syvästi.
Hurtigin mukaan kyse ei ollut niinkään siitä, että ihmiset tekevät pahoja asioita toisilleen eikä siitäkään, miten rumia asiat voivat olla.
– Se ei ollut uutta. En ollut enää nuori tuolloinkaan.
Hurtig sanoo, että häntä järkytti epärehellisyys, jota hän tutkimusvuosinaan kohtasi.
– Uskovaisina itseään pitävät eivät tunnistaneet epärehellisyyttä itsessään, toisissaan eivätkä yhteisötasolla, vaikka merkit olivat selviä ja helposti nähtävissä.
Ihmiset erehtyvät, ovat heikkoja ja tekevät virheitä, Hurtig toteaa.
– Silloin omatunto kertoo, että tuo ei ollut totta, tuo teko oli väärä. On kannettava vastuu, tehtävä parannus. Oli jotenkin hirveän surullista katsoa niin pitkään sitä, miten totuus, valo, myötätunto ja rehellisyys katosivat ja kätkeytyivät tutkimassani yhteisössä jonnekin piiloon.
Hurtig irtautui vanhoillislestadiolaisuudesta ja lähentyi ”kirkon uskoa”
Tutkimuksen jälkeen suru syveni. Hurtigin mukaan se herätti jonkinlaisen kaipauksen, vastavoiman odotuksen.
– Kaipasin hyvyyttä, rakkautta ja rehellisyyttä. Koin, ettei mikään muu ole tarpeeksi vahva vastavoima kohtaamalleni pimeydelle kuin Jumala.
Hurtig kertoo lähentyneensä ”kirkon uskoa”. Hän kävi messussa ja ryhtyi luottamushenkilöksi kotiseurakunnassaan. Vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä hän oli irtautunut jo aiemmin.
– Arvostan tietoa ja tutkimusta, mutta nyt iloitsen siitä, että pappina saan palvella Jumalaa, kertoa hänen ihmeistään, rakkaudestaan ja hyvyydestään. Vain Hänellä on valta muuttaa paha hyväksi ja pimeys valoksi.
”Liikkeessä on alettu ymmärtää, ettei kritiikkiä voi syrjäyttää kokonaan”
Vanhoillislestadiolaisuutta Johanna Hurtig kutsuu kasvualustakseen. Hän pitää suhdettaan liikkeeseen nykyisin mutkattomana. Viime vuosinakin hän on käynyt useaan otteeseen vanhoillislestadiolaisten kesätapahtumassa Suviseuroissa.
– En olisi tässä ilman sitä taustaa. Hengellisesti olen siirtynyt yhteiseen kirkkoon. En toimi herätysliikkeessä, mutta siellä on paljon minulle rakkaita ihmisiä.
Muissa vanhoillislestadiolaiselta taustalta papiksi vihityissä naisissa on Hurtigin läheisiä ystäviä.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kehitystä kokonaisuutena Hurtig on seurannut viime vuosina etäämmältä. Hän toteaa, että liikkeen kriisit ovat olleet isoja asioita monille niistä, joille liike on turvapaikka.
Julkisuudessa käsiteltiin lyhyen ajan sisällä useita herätysliikkeelle vaikeita asioita: naisten asemaa ja suhdetta raskauden ehkäisyyn, naispappeutta, hyväksikäyttöskandaaleja.
Johanna Hurtig toteaa, ettei osaa sanoa, miten syvälle liike on asioissa mennyt tai onko kaikki takanapäin.
– Tuntuu kuitenkin, että jotain on tapahtunut. Herätysliikkeessä on alettu ymmärtää, ettei sen jättäneiden kritiikkiä voi syrjäyttää ihan kokonaan.
Kuva: Tampereen hiippakunta / Jussi Valkeajoki
Lue myös arkistojutut:
”Maijan tarina” antaa hyväksikäytön uhrille äänen (2012)
Kaleva: Hurtig jättää vanhoillislestadiolaisen liikkeen (2012)
Tutkija: Lestadiolaisessa syntikäsityksessä omenavarkaus rinnastuu hyväksikäyttöön (2013)
Näin SRK:n pääsihteeri kommentoi Hurtigin tutkimusta (2013)
Vasta Hurtigin tutkimus avasi piispojen silmät (2013)
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.