Kirkon tilastollisen vuosikirjan raportoimat diakoniatyöntekijöiden asiakastapaamiset ovat ikkuna suomalaiseen hätään. Tilastot paljastavat, että tavallisin diakonian asiakas on työikäinen ja asuu yksin. Diakonien kanssa keskustellaan eniten terveyshuolista, toimeentulon vaikeuksista ja ihmissuhdeongelmista. Pelkästään seurakuntien diakoniatyöntekijöiden asiakaskontakteja onkin vuosittain satoja tuhansia.
Kirkon strategian Meidän kirkko –
Osallisuuden yhteisö mukaan diakonia ja yhteiskunnallinen vastuu ovat osa kirkon perustehtävää. Tämä pitää sisällään sekä heikko-osaisten auttamisen että heidän puolestaan puhumisen yhteiskunnassa.
Auttamistyö on noussut myös suomalaisille suurimmaksi syyksi kuulua kirkkoon. Gallup ecclesiastica 2011 -kyselyn mukaan kirkon jäsenyyden tärkeimpiä perusteita ovat vanhusten, vammaisten ja vaikeuksissa olevien ihmisten auttaminen. Ihmiset korostavat kirkon diakonista tehtävää jäsenyytensä perusteena enemmän kuin ennen.
Sairaudet ja köyhyys tuovat diakonin luo
Diakonit tapaavat ihmisiä vastaanotoillaan, kodeissa, laitoksissa ja virastoissa sekä puhelimessa ja sähköpostin välityksellä. Keskimäärin diakoniatyöntekijä tapaa yhtä asiakastaan pari kertaa kasvotusten ja kerran puhelimitse tai sähköpostin välityksellä.
Seurakunnan diakoniatyössä jaetaan myös lahjoituksina ruokatarvikkeita, tarjotaan satoja tuhansia ruokailuja edullisesti tai ilmaiseksi ja järjestetään monenlaista avoimien ovien toimintaa. Diakoniatyössä toimii myös paljon vapaaehtoisia esimerkiksi lähimmäispalvelussa ja ryhmien ohjaajina.
Heikoimmassa asemassa olevien taloudelliset ongelmat, velkaantuminen ja tuloerojen kasvu näkyvät seurakunnissa 2000-luvulla. Nykyisin enemmän kuin joka neljäs asiakaskontakti käsittelee taloudellisia kysymyksiä.
Sairaus ja köyhyys liittyvät vahvasti toisiinsa. Terveysongelmat ovat joka viidennen diakonian asiakaskontaktin perusteena. Myös väkivalta on entistä useammin diakonian asiakaskäynnin syynä. Viidesosalla syynä ovat ihmissuhdeongelmat, joiden suhteellinen osuus on hieman vähentynyt. Samoin on hengellisten kysymysten laita. Ne ovat tulosyynä noin joka kymmenennellä asiakkaalla. Työelämän kysymykset, päihteet tai muu riippuvuus ovat tulosyy noin kuudelle prosentille.
Tulosyyt ovat samanlaisia eri puolilla maata, mutta ne painottuvat hieman eri tavoin. Kuopion ja Lapuan hiippakunnissa taloudelliset kysymykset ovat muuta maata yleisempi yhteydenoton syy kun taas Porvoon hiippakunnassa se on harvinaisempi. Porvoon hiippakunnan alueella ovat muuta maata useammin tulosyynä ihmissuhdeongelmat tai hengelliset kysymykset. Tämä selittyy sillä, että Porvoon hiippakunnan seurakuntien jäsenet ovat muuta maata iäkkäämpiä.
Tampereen hiippakunnassa päihteet tai muu riippuvuus sekä väkivaltaan liittyvät ongelmat ovat vähän yleisempiä kuin muualla. Pääkaupunkiseudulla korostuvat jonkin verran muuta maata enemmän työelämän kysymykset.
Keitä asiakkaat ovat?
Diakonian viranhaltijoiden kirjaamat toimenpiteet on luokiteltu kuuteen eri ryhmään. Miltei kolmanneksen muodostavat taloudelliseen avustamiseen liittyvät tilanteet. Niitä on erityisen paljon Lapuan hiippakunnassa. Porvoon hiippakunnassa niitä on vähiten. Seuraavaksi eniten on kirjattu elämäntilanteen selvittämiseen liittyviä toimenpiteitä ja sielunhoidollisia tai hengellisiä keskusteluja. Porvoon hiippakunnan diakonit kirjasivat joka kolmannen toimenpiteen luonteeltaan hengelliseksi keskusteluksi. Terveydenhoidollisia toimenpiteitä on kuusi prosenttia ja kriisikeskusteluja viisi prosenttia.
Työikäisten ja yksinasuvien osuus on viime vuosina kasvanut. Helsingin ja Espoon hiippakuntien diakonia-asiakkaista heitä on jopa 70 prosenttia.
Joka viidennessä tilanteessa, jossa diakoni kohtaa asiakkaan, tämä on yli 74-vuotias ja vain noin kahdessa prosentissa alle 18-vuotias. Yksinhuoltajuus on Helsingissä ja Espoossa jonkin verran muuta maata yleisempää. Miehiä kaikista tilastoiduista asiakaskontakteista on noin kolmannes eikä osuudessa ole viime vuosina tapahtunut merkittävää muutosta.
Diakoniatyö tavoittaa satojatuhansia
Kirkon diakoniatyöllä on noin 200 000 asiakasta. Asiakaskontakteja on vajaat 600 000 vuodessa ja määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt yli sadalla tuhannella kontaktilla. Nykyisin noin kaksi kolmesta diakonisesta keskustelusta käydään kasvokkain ja loput puhelimessa tai sähköpostilla. Viime vuosina diakonien vastaanotoilla tapahtuneiden kontaktien määrä on lisääntynyt suhteessa muihin tapaamismuotoihin.
Diakoniatyön antama aineellinen avustaminen on kasvussa. Vuonna 2007 ruoka-avustuksia jaettiin 2,7 miljoonalla eurolla,. Vuonna 2011 vastaava luku oli 3,77 miljoonaa euroa. Myös muu taloudellinen avustaminen on kasvanut viime vuosien aikana. Taloudellisesti seurakunnat avustivat toissa vuonna yli 31 000 ruokakuntaa 3,77 miljoonalla eurolla.
Euromääräisesti suurinta aineellinen avustaminen oli Oulun, Kuopion, Turun ja Tampereen hiippakunnissa. Merkittävämpää on avun tarvitsijoiden määrä kuin jaetun avun euromäärä, sillä taloudellinen avustaminen tarkoittaa käytännössä noin 120 euroa ruokakuntaa kohden. Yhden ruoka-avustuksen hinta on noin 25 euroa. Diakonian asiakkaiden osuus kuntien asukasmääristä vaihtelee paikkakunnittain kahdesta viiteen prosenttiin.
Seurakuntien ruokapalvelutoimintaan tai avoimien ovien toimintaan on vuosittain osallistunut suuri määrä ihmisiä. Näin on ollut erityisesti ruokapalvelutoiminnassa, jonka runsaaseen 10 000 tilaisuuteen osallistuu lähes 700 000 ihmistä. Lähes puoli miljoonaa suomalaista käy vuosittain seurakuntien järjestämissä avoimien ovien tilaisuuksissa.
Diakoniatyössä järjestetään lisäksi tuhansittain muita tilaisuuksia, joihin osallistuu vuosittain noin 470 000 henkilöä. Seurakunnissa kokoontuu säännöllisesti noin 5 000 diakoniatyönryhmää. Diakoniapiirit, ihmissuhderyhmät, eläkeläisten ryhmät, vammaisten ryhmät ja surutyön ryhmät keräävät yhteensä lähes 60 000 osallistujaa vuosittain. Diakoniatyön retkille ja leireille osallistuu yli 100 000 henkilöä. Diakonian vapaaehtoisina toimii yli 32 000 ihmistä.
Velka yhä useammin tulosyynä
Diakoniatyön asiakkaiden ja aiheiden määrä on kasvanut erityisesti velkaantumiseen ja perusturvan riittävyyteen liittyvissä kysymyksissä. Erityisesti tämä näkyy Helsingin, Espoon ja Tampereen hiippakunnissa, joissa yli puolet seurakunnista arvioi ihmissuhde- ja mielenterveysongelmien sekä yksinäisyyden määrän lisääntyneen.
Helsingin hiippakunnassa arvioidaan, että työelämän kysymykset, nälkä sekä päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyvät kysymykset ovat tulleet tavallisemmiksi. Myös Tampereen hiippakunnassa nälkään liittyvät keskustelunaiheet olivat muuhun maahan verrattuna selvästi yleistyneet samoin kuin hoidon saantiin liittyvät kysymykset.
Espoossa ja Turussa diakonien kokemuksen mukaan maahanmuuttokysymykset ja lastensuojeluasiat ovat lisääntyneet. Mikkelin hiippakunnassa kasvussa ovat muita selkeämmin vanhuuteen liittyvät kysymykset ja hengelliset kysymykset.
Seurakunnat ovat viime vuosien aikana muuttaneet diakoniatyötään asiakastarpeiden suuntaisesti. Seurakuntien oman arvion mukaan työn painopiste on siirtynyt ruoka-apuun ja aineelliseen auttamiseen sekä henkiseen tukemiseen ja verkostotyöhön asiakkaiden auttamiseksi. Myös vapaaehtoistoiminnan ja vanhustyön osuus on kasvanut.
Mitä tilastot eivät kerro
Kaikille seurakunnille tehdyn tilastotiedustelun yhteydessä kysyttiin: ”Onko seurakuntanne diakoniatyössä tapahtunut muita merkittäviä muutoksia?” Suurin osa seurakunnista vastasi tähän myönteisesti.
Vastaukset kuvaavat työntekijöiden vaihtuvuutta, eläkkeelle siirtymisiä, sijaisuuksia sekä virkojen yhdistämisiä, täyttämättä jättämisiä tai lakkauttamisia. Joissakin kerrottiin myös uusien virkojen perustamisista. Noin kolmasosassa seurakunnista kuvattiin työntekijöiden ja virkojen muutosten vaikuttaneen diakoniatyöhön. Kokonaisuutena diakoniatyöntekijöiden määrä on viimeisen kymmenen vuoden ajan kuitenkin pysynyt samana.
Toinen keskeinen havainto henkilöstökysymysten ohella on diakoniatyön monipuolisuus ja laajuus. Seurakunnissa on käynnissä paljon paikallisia yhteistyöhankkeita, kehityshankkeita ja uusia avauksia oman alueen ihmisryhmien ja yksittäisten ihmisten auttamiseksi. Osa seurakuntadiakonian tekemästä työstä jää vääjäämättä tilastoinnin ulkopuolelle, mutta entä sitten? Elämä ei supistu tilastoon. Oleellisinta on ihmisten palveleminen ja kyky erottaa siinä tärkein ja merkityksellisin.
Moni seurakunta halusi kyselyssä korostaa muutosta, jonka verkostoyhteistyön kasvu on aiheuttanut. Valtaosa seurakuntien diakoniatyöntekijöistä tekee paljon tai melko paljon yhteistyötä esimerkiksi kunnan kanssa. Esille nousivat myös vapaaehtoistoiminnan kasvu ja diakonian asiakkaiden ongelmien syveneminen, kasautuminen ja vaikeutuminen. Lisäksi seurakunnat kertoivat seurakunnan rakennemuutoksen vaikuttaneen diakoniatyön järjestelyihin.
Seurakunnan diakoniatyö on kehittynyt ammatilliseksi auttamistyöksi, jonka arvostus ja vaikuttaminen tunnustetaan. Tämä merkitsee myös sitä, että diakoniatyötä tarvitaan erilaisiin paikallisiin ja valtakunnallisiin hankkeisiin. Diakoniatyö näyttää vaativan valintoja, rajausta ja työn kohdentamista. Se ei voi olla kaikkea kaikille eikä kaikkeen voi tai pidä lähteä mukaan. Selkeän työn rakenteen jäsentäminen ja strategia auttavat entistä paremmin paitsi diakonian tehtävän toteuttamista, päätöksentekoa, valintojen tekemistä ja sitoutumista seurakunnan yhteiseen linjaan. Selkeys auttaisi myös työntekijää jaksamaan.
Tilastot kerätään, jotta työtä voisi paremmin suunnitella, toteuttaa ja arvioida sekä kehittää. Nykyistä huomattavan laajaa tilastoaineistoa voisi diakoniankin osalta hyvin supistaa ja korvata sitä välttämättömien perustietojen ohella esimerkiksi diakoniabarometrin tiedoilla ja syventävien erillisselvitysten avulla.
Tilastot julkaistaan vuosittain Kirkon tilastollisessa vuosikirjassa. Lisäksi neljän vuoden välein Kirkon tutkimuskeskus on koonnut seurakunnilta ja seurakuntayhtymiltä tarkempia tietoja eri työaloja koskevilla tilastolomakkeilla. Osa näistä tuloksista sisältyy kirkon viimeiseen nelivuotiskertomukseen Haastettu kirkko (2012).
Ilmoita asiavirheestä