Maaliskuun alussa Lähetysseuran uutena viestintäjohtajana aloittava Iiris Kivimäki kokee palaavansa uudessa työssään takaisin sen ikkunan ääreen, josta näkyvät laajat, kansainväliset vaikuttamisen ja globaalin kirkon maisemat.
Viimeiset kuusi vuotta Kivimäki on palvellut Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikkönä. Sitä ennen hän ehti saada vuosikausia kansainvälistä työkokemusta esimerkiksi Heidi Hautalan erityisavustajana Euroopan parlamentissa sekä Merimieslähetysseuran tiedottajana ja Kirkkohallituksen EU-konsulttina Antwerpenissä ja Lontoossa.
”Uskon mahdollisuuteen vaikuttaa”
Kivimäki kertoo suhtautuvansa työhön ja elämään intohimoisesti. Työt toimittajana ja tiedottajana eivät ole tehneet hänestä kyynistä. Hän uskoo ihmisen mahdollisuuteen vaikuttaa hyvää.
– Olen sellainen järjestösielu, valmis tarttumaan haasteisiin. Toimenkuvan monipuolisuus tai epämääräisyys ei ole minulle rasite vaan se antaa mahdollisuuksia. Koen, että tehtäväni on toimia kätilönä, jotta Lähetysseuran missio pääsee toteutumaan.
Kivimäki uskoo Lähetysseuran työtiimin ja vapaaehtoisten osaamiseen. Omaksi roolikseen hän kokee varmistaa, että tuo osaaminen tulee mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti käyttöön.
Mikä missio?
Mikä sitten on lähetystyön missio tässä ajassa? Vastausta tähän kysymykseen Kivimäki etsii eräästä puhuttelevasta kohtaamisesta Kirkkojen maailmanneuvoston kokouksessa Etelä-Korean Busanissa tänä syksynä.
– Pohdin Busanissa yhdessä tulisieluisen nuoren afrikkalaisen baptistipapin ja armenialaisen ortodoksipiispan kanssa, mitä on evankelioiminen. Olin hämmentynyt siitä, miten yhteneväisiä näkemyksemme olivat. Kaikki painottivat, että evankeliointi on pitkäjänteistä luottamuksen rakentamista, kuuntelua ja vuorovaikutusta. Ilosanoman eteenpäin vieminen on työtä, joka vaatii sitkeää sitoutumista.
Kivimäki ajattelee, että nykyään arvoja ja evankeliumia ei viedä. Homma ei toimi lääkeruiskumallilla.
– Usko on aina Jumalan teko. Muut lähetystyön hedelmät voivat kyllä olla näkyvämpiä. Pitkäjänteisellä lähetystyöllä voidaan vaikuttaa valtioiden arvoperustaan ja yhteiskuntarauhaan.
Kivimäen mielestä lähetys ja kehitys tarvitsevat toisiaan. Lähetystyön kautta Suomen luterilainen kirkko on päässyt vaikuttamaan merkittävästi esimerkiksi tyttöjen ja naisten asemaan sekä kestävään kehitykseen monissa maissa. Sekin on evankeliumia.
– Samalla lähetystyö on kuitenkin aina myös vuorovaikutusta ja kuuntelua. Myös me voimme oppia myötäelävästä, yhteisöllisestä tavasta uskoa.
Radikaaleja ratkaisuja jo ennen homokohua
Suomen Lähetysseuran viimekesäinen päätös lähettää työhön seksuaalivähemmistöön kuuluva pariskunta oli Kivimäen mielestä linjassa Lähetysseuran menneisyyden kanssa.
– Lähetysseurassa tehtiin ennakkoluulottomia ratkaisuja jo 1800-luvulla. Silloin päätettiin kouluttaa ja lähettää lähetyskentille naisia, jotka kokivat kutsumusta lähetystyöhön. Tämä oli aikanaan tavatonta.
Viime kesän mediakohu osoitti Kivimäen mielestä sen, että kirkossa tarvitaan edelleen laajaa, kuunteleva keskustelua erilaisuudesta, lähetystyöstä ja kutsumuksesta.
– Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta olen iloinnut viime aikojen kauniista eleistä, joissa eri tavoin ajattelevia on hakeutunut yhteisen pöydän ympärille.
Lähetyskenttien ihmiset ovat tehneet vaikutuksen
1980-luvulla Iiris Kivimäki matkusti miehensä kanssa Intiassa, Nepalissa ja Thaimaassa tehden juttuja mm. Sosiaaliturva-lehteen. Haastattelutapaaminen pitkään Nepalissa työssä olleen diakonissa-kätilö Kirsti Kirjavaisen kanssa oli merkittävä.
– Siellä tiettömien taipaleiden takana suomalainen nainen teki juurevaa työtä paikallisten ihmisten hyväksi. Arvostan sitä sitkeyttä, joka liittyy lähetystyöhön. Siinä ei saada nopeita, helppoja pikavoittoja.
– Oli myös silmiä avaavaa kohdata nepalilainen nainen, joka käveli vuoristossa neljä tuntia päästäkseen osallistumaan jumalanpalvelukseen.
Tuorein tuntuma lähetyskentän arkeen Kivimäellä on huhtikuulta 2013. Hän piti sapattikuukauden työstään ja lähti Namibiaan lähettipariskunta Maija ja Ossi Kuoppalan vieraaksi. Pitkät keskustelut, lähettien mukana kulkeminen ja itse tehty pienimuotoinen vapaaehtoistyö vakuuttivat Kivimäen siitä, että lähetystyössä tehdään hyvää.
– En osaa kohkata uskosta suurilla sanoilla, mutta hämmästelin kyllä Jumalan työtä. Kirkot täyttyivät ääriään myöten ja myytävänä olleet virsikirjat loppuivat kesken.
Työtä monella rajalla
Kivimäki kokee tehneensä aina työtä rajapinnoilla. Hän on taiteillut journalismin ja tiedottamisen välisessä rajamaastossa. Hän on työskennellyt kirkollisen ja poliittisen tiedottamisen rajalla. Nyt hän kokee tekevänsä työtä keskellä suurta mediamurrosta, rajapyykillä, jossa kukaan ei tiedä, mihin lopulta kuljetaan.
Kirkossakin ajatellaan, että nyt keikumme rajalla. Kirkosta eroaminen ja taloudelliset murheet uhkaavat kaventaa työntekijöiden näköaloja. Talous- ja rahakeskustelussa vajotaan mustaan aukkoon. Mielet valtaa ajatus: Miten meidän käy? Kivimäen mukaan kyseessä on osittain näköharha.
– Jatkuva negatiivinen mediamyllytys aiheuttaa hätäännystä. Pelätään, että kirkon sanoma ei kanna. Suomalaisessa kristillisyydessä on silti edelleen vahva, kantava puolensa. Jäseniä kirkossa on yli neljä miljoonaa. Kirkko vaikuttaa yhteiskunnassa paljon hyvää. Minusta meidän pitäisi katsoa enemmän vahvuuksiin.
– Seurakuntien tiedottajien työskentelyä seuraamalla olen nähnyt, miten valtavan laadukasta työtä kirkon viestijät tekevät. Toivoisin heille vahvempaa ja realistisempaa itsetuntoa, enemmän uskoa omaan osaamiseen ja ammattitaitoon sekä resursseja tehdä työtään.
Osa pitkää ihmisten ketjua
Suomen Lähetysseura on Suomen vanhimpia kristillisiä järjestöjä. Sen viestinnän ja varainhankinnan johtotehtävä on vastuullinen ja velvoittava.
– Kun kuljin tässä eräänä päivänä opiskeluajoilta tuttua reittiä Lähetysseuralle päin, tuli minulle sellainen olo, että aika pieni minä olen. Asetun jatkoksi pitkään ketjuun, jossa ihmiset ovat uskoneet, sitoutuneet ja tehneet työtä mission hyväksi. Olenko minä riittävä? Samalla olen niin onnellinen siitä, että sain vielä tällaisenkin mahdollisuuden työelämässä.
Ilmoita asiavirheestä