Koulutus ja kolme tai neljä vuotta aktiivista toimintaa, jossa vastuuta saa oman kehittymisensä mukaan. Sitten tulee stoppi ja yhteys seurakuntaan katoaa.
Mitä silloin tapahtuu? Miten seurakuntien isostoimintaa osallistuvat saataisiin jäämään seurakunnan toimintaan ja ottamaan vapaaehtoisvastuuta myös isosajan jälkeen? Näin summaa Nina Heide syyskuun alussa Iisalmessa järjestetyn valtakunnallisen isostoiminnan kehittämisseminaarin keskeisiä kysymyksiä.
– Onko seurakunnalla tarjota mitään isostoiminnan jälkeen? Joissain seurakunnissa on Saapas-toimintaa, mutta meillä ei esimerkiksi ole sitäkään. Kun kerran panostetaan ja tehdään työ kunnolla, on tylsää, että se valuu hukkaan, Heide sanoo.
Iisalmen seurakunnan nuorisotyön ohjaajana työskentelevälle Heidelle ongelma on henkilökohtaisestikin tuttu. Hän on itse 25–vuotias, kirkon näkökulmasta vaikeimmin tavoitettavaa ikäluokkaa.
Kerhonohjaajana tai isosena kontakteja seurakuntaan voi olla useita viikossa. Kun muuttaa opiskelemaan tai kasvaa kerhonvetämisestä ohi, kontaktit loppuvat kuin seinään.
Johtava nuorisotyönohjaaja Jouni Vuorijärvi komppaa Heideä.
– Seminaarin keskeinen viesti on se, että isostoiminnan olisi vahvistettava myös jäsenyyttä. Jouko Porkan tutkimuksen mukaan näin ei välttämättä ole, mikä on todella valitettavaa. Se on ehkä myös hiukan yllättävää. Isostoiminnassa kun on olennaista turvallisuus, ilo ja nähdyksi tuleminen, ei niinkään tietojen ja taitojen oppiminen, Vuorijärvi sanoo.
”Isostoiminnalla ei ole välinearvoa vaan itseisarvo”
Kirkkohallituksen asiantuntija Jarmo Kokkosen mukaan isostoiminnan ja aikuisten toiminnan välistä kuilua selittää se, etteivät nuorten odotukset ja todellisuus kohtaa. Nuorten toiminnassa seurakunnasta saatu kuva on hyvin erilainen kuin aikuisten toiminnan maailma.
Kokkosen mielestä nuorisotyön tulisikin saatella nuoria aikuisten seurakuntaelämään. Vastaavasti aikuisten työn pitäisi kutsua nuoria aktiivisesti.
Isostoimintaa ei saa seurakunnissa nähdä pelkkänä aputyövoiman koulutuksena. Sen ensisijaisena tarkoituksena pitäisi olla tukea nuorten kasvua. Keskeistä ei ole vain opetella isosena toimimisen taitoja, vaan tulla kohdatuksi turvallisessa ympäristössä.
Kokkonen painottaa, ettei seurakunta ole koulutusyhteisö. Isoseksi pääsemisen ei pitäisi vaatia montaa vuotta kestävää koulutusta. Tärkeintä on nuoren halu olla mukana.
– Isostoiminnalla ei ole välinearvoa, vaan itseisarvo. Isostoimina on vertaisoppimista: isosista muodostuu yhteisö, jossa kokeneemmat tukevat nuorempiaan, Kokkonen sanoo.
Nuorille isoskoulutus on aina se ensimmäinen ja ainutlaatuinen
Yksi konkreettinen ajatus, jonka Nina Heide kertoo seminaarista saaneensa, on muistutus, että nuorille jokainen isoskoulutus on ensimmäinen ja ainutlaatuinen. Vuodesta toiseen toistuvassa rutiinissa tämä unohtuu helposti työntekijöiltä.
– On tärkeä, että homma tehdään kunnolla. Se ei saa mennä vain mössöksi, Heide sanoo.
Seminaari järjestettiin kirkkohallituksen, Iisalmen seurakunnan ja Kuopion hiippakunnan yhteistyönä. Siihen osallistui noin 60 ihmistä, jotka olivat niin kirkkohallituksen, Nuorten Keskuksen, Kuopion hiippakunnan kuin seurakuntienkin asiantuntijoita ja työntekijöitä. Lisäksi mukana oli paikallisia isostoimintaan osallistuvia nuoria kokemusasiantuntijoina.
Heide iloitsee, että seminaari järjestettiin tällä kertaa Itä-Suomessa. Hän osallistuu mielellään seminaarin kaltaisiin työnkehittämistapahtumiin. Iisalmesta on kuitenkin pitkä matka matkustaa toiselle puolen Suomea. Väkeä olikin eniten juuri Kuopion hiippakunnan alueelta.
Kirkkohallituksen alainen, Jarmo Kokkosen vetämä työryhmä tuottaa tämän vuoden aikana isostoiminnan kehittämistä linjaavan kirjasen Isonen seurakuntalaisena.
Vastaavia seminaareja on tänä vuonna järjestetty jo muutama. Syksyn aikana niitä järjestetään vielä yksi.
Kuvassa Iisalmen seurakunnan isosia. Kuva: Hanna Lehtonen /Iisalmen seurakunta
Jutun lopussa olevaa kappaletta, joka kertoo kirkkohallituksen työryhmän tuottamasta kirjasesta, on korjattu 13.10.2015.
Ilmoita asiavirheestä