Israel myöntää etiopialaisnaisten ehkäisyrokotukset

Israelin terveysministeri on myöntänyt, että Etiopiasta saapuneille juutalaisnaisille on annettu pitkävaikutteista Depo-Provera -ehkäisyrokotetta. Sanomalehti
Haaretzin
mukaan ministeriö on ohjeistanut terveysjärjestöjen lääkäreitä pidättäytymään rokotteen antamisesta, mikäli vastaanottajat eivät ymmärrä sen vaikutusta.

Israelin etiopialaistaustaisen väestön syntyvyys on laskenut kuluneen kymmenen vuoden aikana liki puoleen aiemmasta. Israelin tv:ssä muutama viikko sitten esitetyn Vacuum-ohjelman mukaan osa naisista on pakotettu ottamaan ehkäisyrokote jo pakolaisleirillä Etiopiassa.

Etiopialaisille annettavista ehkäisyrokotteista on keskusteltu Israelissa jo useiden vuosien ajan. Tähän saakka maan viranomaiset ovat kiistäneet tienneensä rokottamisista.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet jo pitkään ehkäisyrokotusten lopettamista ja tutkinnan käynnistämistä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVauvavaariksi käy myös nainen
Seuraava artikkeli”Uskonto on vahva osa järjestelmäämme”

Ei näytettäviä viestejä